Sopimukset, liikenteenhallintajärjestelmien operointi, Kalasataman ja Veturitien katetut katuosuudet ja Teollisuuskadun tunneli
Sopimukset Kalasataman ja Veturitien katettujen katuosuuksien ja Teollisuuskadun tunnelin liikenteenhallintajärjestelmien operoinnista
Päätös
Toimialajohtaja päätti tehdä Intelligent Traffic Management Finland Oy:n (ITMF) kanssa sopimukset liikenteenhallintajärjestelmien operoinnista Kalasataman ja Veturitien katetuilla katuosuuksilla ja Teollisuuskadun tunnelissa.
Palvelun yhteishinta on 180 000 euroa (ilman alv) vuodessa siten, että Kalasataman liikenteenhallintajärjestelmän operoinnin hinta on 60 000 euroa vuodessa sopimuksen voimaantulohetkellä (ilman alv) ja Teollisuuskadun tunnelin ja Veturitien katetun katuosuuden liikenteenhallintajärjestelmien operointi on yhteensä 120 000 euroa vuodessa sopimuksen voimaantulohetkellä (ilman alv).
Sopimusten mukaisesti ITMF vastaa tunnelin ja katettujen katuosuuksien liikenteenhallinnan operoinnista 24/7/365 −periaatteen mukaisesti. Palveluun sisältyy mm. katuosuuksien ja tunnelin sulkeminen onnettomuus- ja tulipalotilanteissa, yhteydenpito pelastuslaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa, muita liikenteen häiriönhallintaan liittyviä tehtäviä sekä sitoutuminen toiminnan kehittämiseen yhteistyössä muiden osapuolten kanssa. Vastuu mm. liikenteenhallinnan laitteista, järjestelmistä ja katujen ja tunnelien ylläpidosta säilyy kaupungilla.
Sopimus ei synny päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen myöhemmin tehtävällä sopimuksella. Kaupunki allekirjoittaa sopimuksen, kun päätös on lainvoimainen. Sopimus on sitova, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet sen.
Sopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimukset päättyvät kahden vuoden päästä irtisanomispäivästä lukien. Ensimmäinen mahdollinen sopimuksen päättymisajankohta on viisi vuotta sopimusten allekirjoittamisesta.
Päätöksen perustelut
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalain) 17 §:n mukaan hankintalakia ei sovelleta palveluhankintoihin, jotka tehdään toiselta hankintayksiköltä sille Euroopan unionin perustamissopimuksen mukaisella lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä annetun palvelujen tuottamista koskevan yksinoikeuden perusteella.
ITMF on valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, joka vastaa nykyisin liikenteenhallinnan tehtävistä valtion omistamalla tieverkolla. Yhtiö on aloittanut toimintansa vuoden 2019 alussa, ja sen toiminta oli aiemmin osana vuoden alussa lakkautettua Liikennevirastoa. ITMF:n perustamisesta on päätetty lailla Liikenneviraston liikenteenohjaus- ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi. Hallituksen esityksessä kyseiseksi laiksi (HE 34/2018) on todettu tavoitteeksi, että liikenteenhallinnan ja ohjauksen perustasoon kuuluvat toiminnot voitaisiin pitkällä aikavälillä kilpailuttaa yhtiöittämisen luomilla uusilla markkinoilla, mutta ”tämä ei kuitenkaan koskisi viranomaisille tarjottavia liikenteenohjaukseen ja -hallintaan liittyviä turvallisuuskriittisiä palveluita, joiden tarjoamisesta voisi vastata ainoastaan valtion erityistehtäväyhtiö.” Tunnelikohteisiin sisältyy aina erityisiä riskejä ja niiden liikenteenhallinnan operointi on erityisesti onnettomuus- ja muiden poikkeustilanteiden varalta turvallisuuden kannalta kriittinen palvelu.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 15.5.2018 § 243) mukaan toimialajohtajalla on hankintavaltuudet enintään 1 000 000 euron suuruisiin hankintoihin. Toimialajohtaja on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Detta beslut publicerades 30.09.2020
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja kotikunta. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamies, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehen allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marko Mäenpää, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37339