Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen, ylilääkäri, terveysasemat ja sisätautien poliklinikka

HEL 2020-000153
Ärendet har nyare handläggningar
§ 3
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Terveysasemat ja sisätautien poliklinikan ylilääkärin virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen

Chef för hälsostationerna

Päätös

Terveysasemien johtajalääkäri päätti muuttaa 1.1.2020 alkaen terveysasemat ja sisätautien poliklinikan ylilääkäri ********** virantoimitusvelvollisuutta (vakanssinumero 020412) siten, että hän hoitaa määräaikaisesti johtavan ylilääkärin tehtäviä.

Virantoimitusvelvollisuuden muutos lakkaa 1.3.2020, kun kaupunginhallitus on päättänyt uudesta virasta siten, että se on käytettävissä 1.3.2020 alkaen.

Päätöksen perustelut

Toimivalta

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2004) 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleenjärjestely tai muut perustelu syy sitä edellyttää.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöhallinnon delegointipäätöksen 23.12.2019 (§ 204) mukaan ylilääkärin tehtävään ottaa terveysasemien johtajalääkäri.

Perustelut muutokselle

Terveysasemat ja sisätautien poliklinikan organisaatiouudistus on astunut voimaan 1.1.2020 lukien. Tähän liittyen nykyisen Pohjoisen terveysaseman yksikön päällikkönä tulee toimimaan johtava ylilääkäri. Johtavan ylilääkärin vakanssi on esitetty perustettavaksi 1.3.2020 alkaen.

Kuuleminen

Pohjoisen terveysaseman ylilääkäri ********** on kuultu virantoimitusvelvollisuuden muutoksesta 23.12.2019 ja hän on antanut muutokseen suostumuksensa.

Detta beslut publicerades 04.02.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, puhelin: 09 310 42611

timo.j.lukkarinen@hel.fi

Beslutsfattare

Timo Lukkarinen
terveysasemien johtajalääkäri

Bilagor

1. Kuuleminen 23.12.2019

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.