Vahingonkorvaus, autovaurio, 23.1.2020, Kallio
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen. Hakijalle korvataan vaaditut, tositteen mukaiset 150,00 euroa.
Päätöksen perustelut
Hakija on 30.1.2020 esittänyt kaupungille 150,00 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen vakuutuksen omavastuu-osuudesta. Vaatimuksen mukaan hakijan Kallion kirjaston kohdalla, ajoradan reunassa pysäköitynä olleen ajoneuvon tuulilasi vaurioitui sen päälle pudonneista kattotiilistä 23.1.2020 klo 19.00.
Ympäristöministeriön asettama Suomen rakentamismääräyskokoelma ottaa kantaa rakennusten käyttöturvallisuuteen mm. seuraavasti:
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla suunnitellaan ja rakennetaan siten, että sen käyttö ja huolto on turvallista. Rakennuksesta eikä sen ulkotiloista ja kulkuväylistä saa aiheutua sellaista tapaturman, onnettomuuden tai vahingon uhkaa, jota ei voida pitää hyväksyttävänä. Vaaran hyväksyttävyyden arviointi perustuu kohteen tavanomaiseen tai normaalisti ennakoitavaan käyttöön.
Järjestyslain mukaan rakennuksen tai rakennelman omistajan tai haltijan taikka hänen edustajansa on huolehdittava siitä, ettei rakennuksesta, rakennelmasta tai muusta vastaavasta paikasta putoava lumi tai jää taikka muu esine tai aine aiheuta vaaraa ihmisille tai omaisuudelle.
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys kirjaston isännöinnistä vastaavalta.
Saadun selvityksen mukaan BEM-huoltokirjaan on merkitty, että Kallion kirjastolle on 12.1.2020 pyydetty paikalle Palmian päivystäjä tarkastamaan tilannetta kattorakenteista tuulen irrottamien tiilien vuoksi. Päivystäjä on ollut paikalla puolen päivän jälkeen ja sopinut vaara-alueen eristämisestä kirjaston henkilökunnan kanssa. Katon tiilien korjaus on tilattu heti seuraavana arkipäivänä. Korjausta ei kuitenkaan oltu ehditty tehdä ennen vahingon tapahtumista. Vahingon aiheuttanut tiili on pudonnut suoja-alueen ulkopuolelle.
Ilmatieteen laitoksen mittausten mukaan Kaisaniemessä on 11.1.2020 illansuusta alkaen mitattu puuskissa noin 21 m/s tuulta, joka luokitellaan myrskytuulen nopeudeksi.
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta vahingonkorvausvastuuta kaupungille. Korvausvastuu syntyy jos voidaan osoittaa vastuutahon laiminlyöneen lain mukaisia velvollisuuksiaan.
Asiassa saatujen selvitysten perusteella kaupunki katsoo olevansa asiassa korvausvelvollinen, vaikkakin on heti ryhtynyt toimenpiteisiin tiedon vaaraa aiheuttavista tiilistä saavuttua. Toimenpiteet eivät kuitenkaan ole olleet riittäviä vaaran ja vahingon välttämiseksi.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1§, 5 luku 1 §, 5 §
Suomen rakentamismääräyskokoelma
Järjestyslaki 2 luku 5 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 02.04.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506