Talousarvioaloite, määräraha moniammatillisen liikkuvan nuorisotyön mallin kokeiluun

HEL 2020-002460
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 17. / 136 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Pauliina Saareksen ym. talousarvioaloitteesta määrärahan osoittamiseksi moniammatillisen liikkuvan nuorisotyön mallin kokeiluun

Kultur- och fritidsnämnden

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää talousarvioaloitteessa esitettyä liikkuvan nuorisotyön mallin kokeilua periaatteellisesti kannatettavana, mutta ei näe hankkeen toteuttamiselle mahdollisuuksia vuoden 2021 aikana. Toimialan talousarvioehdotuksessa ei ole varattu aloitteen mukaiselle toiminnalle määrärahaa. Lautakunta pitää kannatettavana, että moniammatillista työotetta lisätään sosiaali- ja terveystoimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteistyönä jo nykyisten määrärahojen puitteissa sekä selvitetään mahdollisuuksia ulkopuoliselle hankerahoitukselle.

Nuorisotyössä tunnistetaan moniammatillisen virka-aikojen ulkopuoliseen aikaan kohdentuvan nuoriso- ja perhetyön lisääntynyt tarve osana nuorten hyvinvoinnin kehittämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Talousarvioaloitteessa esitetään, että kehittämistyötä toteutettaisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden, nuorisotyön sekä ennaltaestävän poliisin työyhteistyönä. Tämän kaltainen yhteistyö on vahvistunut pandemian aikana ja yhteistyön syventämiselle on selkeä tarve.

Alueellisen ja jalkautuvan nuorisotyön arjessa sekä yhteistyössä poliisin kanssa, on tunnistettu tarve siihen, että nuorten parissa nuorten vapaa-ajalla työskentelisi nuorisotyön ja poliisin lisäksi myös sosiaalityön ja nuorisopsykiatrian ammattilaisia. Monet nuorten parissa kohdatut ilmiöt ja tapahtumat jäävät muilta toimijoilta piiloon, jollei turvallisia aikuisia ole saavutettavissa ja läsnä myös nuorten vapaa-ajalla ja heille luontaisissa toimintaympäristöissä. Nuoret eivät myöskään aina osaa hakeutua ajanvarausperiaatteella virka-aikaan toteutettujen palveluiden piiriin. Uudenlaisilla liikkuvan työn resursseilla voitaisiin vahvistaa nuorten ohjautumista myös jo olemassa olevien palveluiden piiriin. Nuorisotyöllinen nuorten vertaisuuteen ja voimavaroihin perustuva työote voi kuitenkin varmistaa sen, ettei kyse olisi ainoastaan lisäresursseista vaan toiminnan tuloksellisuuden vahvistamisesta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta näkee, että aloitteessa kuvattuja tavoitteita voidaan pienimuotoisemmin edistää sosiaali- ja terveystoimialan ja nuorisopalvelujen yhteistyönä jo nykyisten määrärahojen puitteissa. Toimintamalli edellyttää tiivistä nuorisotyön ammattilaisten ja sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisten välillä.

Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialan johtoisesti yhdessä kaupungin eri toimijoiden sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa on viimeisen vuoden aikana kehitetty sekä mallinnettu lasten ja nuorten mielenterveysongelmien palveluketjua. Tässä kehittämistyössä lasten ja nuorten palvelutarpeen arviointiin on valittu australialaislähtöinen yhteisen viitekehyksen (the Common Approuch) malli. Tässä mallissa lapsen ja nuoren hyvinvointia tarkastellaan laajana kokonaisuutena, jossa nuoren koulun ja perhesuhteiden lisäksi huomioidaan myös hänen vapaa-aikansa sekä toiminta ystäväpiirissä. Tähän malliin ja sen taustalla olevaan ajatukseen voimavaralähtöisyydestä ja ihmisen hyvinvoinnin kokonaisuudesta sopii hyvin se, että osa nuorten mielen hyvinvointiin suunnatusta tuesta ja resurssista suunnataan myös nuorten vapaa-ajalle ja nuorisokulttuurisista lähtökohdista ponnistavalle hyvinvointityölle.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta korostaa, että moniammatilliselle ja nuorisotyölliselle työotteelle on selkeästi perusteltu tarve ja sekä kysyntä nuorten mielenterveyden häiriöiden lisääntyessä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannustaa nuorisotyön palvelukokonaisuutta käymään aloitteessa esitetyn mallin toteutusmahdollisuuksista jatkokeskustelua sosiaali- ja terveystoimialan kanssa. Lisäksi lautakunta katsoo, että talousarvioaloitteesta olisi tullut pyytää lausunto myös sosiaali- ja terveyslautakunnalta.

Käsittely

Vastaehdotus:
Pauliina Saares: Lisätään lausunnon viimeisen kappaleen loppuun:

“Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannustaa nuorisotyön palvelukokonaisuutta käymään aloitteessa esitetyn mallin toteutusmahdollisuuksista jatkokeskustelua sosiaali- ja terveystoimialan kanssa. Lisäksi lautakunta katsoo, että talousarvioaloitteesta olisi tullut pyytää lausunto myös sosiaali- ja terveyslautakunnalta.”

Kannattaja: Sami Muttilainen

Lautakunta hyväksyi Pauliina Saareksen vastaehdotuksen yksimielisesti.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää talousarvioaloitteessa esitettyä liikkuvan nuorisotyön mallin kokeilua periaatteellisesti kannatettavana, mutta ei näe hankkeen toteuttamiselle mahdollisuuksia vuoden 2021 aikana. Toimialan talousarvioehdotuksessa ei ole varattu aloitteen mukaiselle toiminnalle määrärahaa. Lautakunta pitää kannatettavana, että moniammatillista työotetta lisätään sosiaali- ja terveystoimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteistyönä jo nykyisten määrärahojen puitteissa sekä selvitetään mahdollisuuksia ulkopuoliselle hankerahoitukselle.

Nuorisotyössä tunnistetaan moniammatillisen virka-aikojen ulkopuoliseen aikaan kohdentuvan nuoriso- ja perhetyön lisääntynyt tarve osana nuorten hyvinvoinnin kehittämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Talousarvioaloitteessa esitetään, että kehittämistyötä toteutettaisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden, nuorisotyön sekä ennaltaestävän poliisin työyhteistyönä. Tämän kaltainen yhteistyö on vahvistunut pandemian aikana ja yhteistyön syventämiselle on selkeä tarve.

Alueellisen ja jalkautuvan nuorisotyön arjessa sekä yhteistyössä poliisin kanssa, on tunnistettu tarve siihen, että nuorten parissa nuorten vapaa-ajalla työskentelisi nuorisotyön ja poliisin lisäksi myös sosiaalityön ja nuorisopsykiatrian ammattilaisia. Monet nuorten parissa kohdatut ilmiöt ja tapahtumat jäävät muilta toimijoilta piiloon, jollei turvallisia aikuisia ole saavutettavissa ja läsnä myös nuorten vapaa-ajalla ja heille luontaisissa toimintaympäristöissä. Nuoret eivät myöskään aina osaa hakeutua ajanvarausperiaatteella virka-aikaan toteutettujen palveluiden piiriin. Uudenlaisilla liikkuvan työn resursseilla voitaisiin vahvistaa nuorten ohjautumista myös jo olemassa olevien palveluiden piiriin. Nuorisotyöllinen nuorten vertaisuuteen ja voimavaroihin perustuva työote voi kuitenkin varmistaa sen, ettei kyse olisi ainoastaan lisäresursseista vaan toiminnan tuloksellisuuden vahvistamisesta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta näkee, että aloitteessa kuvattuja tavoitteita voidaan pienimuotoisemmin edistää sosiaali- ja terveystoimialan ja nuorisopalvelujen yhteistyönä jo nykyisten määrärahojen puitteissa. Toimintamalli edellyttää tiivistä nuorisotyön ammattilaisten ja sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisten välillä.

Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialan johtoisesti yhdessä kaupungin eri toimijoiden sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kanssa on viimeisen vuoden aikana kehitetty sekä mallinnettu lasten ja nuorten mielenterveysongelmien palveluketjua. Tässä kehittämistyössä lasten ja nuorten palvelutarpeen arviointiin on valittu australialaislähtöinen yhteisen viitekehyksen (the Common Approuch) malli. Tässä mallissa lapsen ja nuoren hyvinvointia tarkastellaan laajana kokonaisuutena, jossa nuoren koulun ja perhesuhteiden lisäksi huomioidaan myös hänen vapaa-aikansa sekä toiminta ystäväpiirissä. Tähän malliin ja sen taustalla olevaan ajatukseen voimavaralähtöisyydestä ja ihmisen hyvinvoinnin kokonaisuudesta sopii hyvin se, että osa nuorten mielen hyvinvointiin suunnatusta tuesta ja resurssista suunnataan myös nuorten vapaa-ajalle ja nuorisokulttuurisista lähtökohdista ponnistavalle hyvinvointityölle.

Lautakunta korostaa, että moniammatilliselle ja nuorisotyölliselle työotteelle on selkeästi perusteltu tarve ja sekä kysyntä nuorten mielenterveyden häiriöiden lisääntyessä.

Stäng

Kaupunginkanslia on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa varavaltuutettu Pauliina Saareksen ja 14 muun valtuutetun talousarvioaloitteesta 450 000 euron määrärahan osoittamisesta moniammatillisen liikkuvan nuorisotyön mallin kokeiluun. Aloite kokonaisuudessaan liitteenä. Talousarvion laatimisohjeiden mukaisesti lauta- ja johtokuntien on käsiteltävä talousarvioaloitteista annettavat lausunnot samanaikaisesti talousarvioehdotusten kanssa.

Talousarvioaloitteesta on pyydetty lausuntoa myös kasvatus- ja koulutuslautakunnalta.

Stäng

Detta beslut publicerades 15.09.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja
Tommi Laitio

Mer information fås av

Mikko Vatka, nuorisoasiainjohtaja, puhelin: 09 310 71252

mikko.vatka@hel.fi

Heidi Hållman, aluepäällikkö, puhelin: 09 310 71608

heidi.hallman@hel.fi