Hankesuunnitelma, väistötilat, Laakson sairaala, rakennus 1, Lännen psykiatria- ja päihdekeskus

HEL 2020-003136
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 15. / 69 §

Lännen psykiatria- ja päihdekeskuksen väistötilan hankesuunnitelman hyväksyminen

Sektionen för byggnader och allmänna områden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä Lännen psykiatria- ja päihdekeskuksen väistötilan 6.3.2020 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana on 1 960 000 euroa marraskuun 2019 kustannustasossa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Hankesuunnitelma koskee Laakson sairaalan rakennukseen 1 Lännen psykiatria- ja päihdepalvelujen väistötiloja varten toteutettavia korjaus- ja muutostöitä.

Stäng

Helsingin kaupunki ja HUS ovat valmistelleet Laakson yhteissairaalasta 12.2.20202 päivätyn hankesuunnitelman. Laakson yhteissairaalan toteuttaminen edellyttää Laakson sairaalan rakennuksen 4 purkamista. Ennen purkutöiden aloittamista siirretään rakennuksessa nyt olevat toiminnot väliaikaisiin tai korvaaviin tiloihin.

Lännen psykiatria- ja päihdekeskuksen tilat sijoittuvat tällä hetkellä Laakson sairaalan rakennuksiin 1 ja 4. Hankesuunnitelman mukaisesti koko toiminta sijoitetaan Laakson sairaalan rakennuksen 1 kolmanteen ja neljänteen kerrokseen. Toimintojen keskittäminen tehostaa tilojen käyttöä, kun asiakkaiden palvelutilat ja ryhmätilat voivat olla yhteiskäyttöisiä.

Lännen psykiatria- ja päihdekeskus kuuluu jatkossa Lännen terveys- ja hyvinvointikeskukseen. Tavoitteena on saada Lännen terveys- ja hyvinvointikeskukselle uudet tilat vuoteen 2027 mennessä. Lännen psykiatria- ja päihdekeskuksen siirryttyä uuteen Lännen terveys- ja hyvinvointikeskukseen voidaan Laakson sairaalan rakennus 1 peruskorjata Laakson yhteissairaalan käyttöön.

Hankkeen toteutus

Lännen psykiatria- ja päihdekeskukselle varattavissa tiloissa tehdään vain toiminnan edellyttämät välttämättömät muutokset. Nykyiset väliseinät pysyvät ryhmähuoneita ja taustatyötiloja varten tarvittavia tilamuutoksia lukuun ottamatta entisellään. Väliseiniä vahvistetaan tarvittaessa äänenerityksen parantamiseksi. Wc- tiloja uusitaan ja ryhmätiloihin lisätään pienoiskeittiöt.

LVI-tekniset muutokset koskevat lähinnä pesualtaiden ja wc-ryhmien sekä ilmanvaihdon kanaviston muutoksia. Toiminnan kannalta välttämättömät sähkö-, tele- ja turvajärjestelmät kaapelointeineen uusitaan. Sähkökeskuksia uusitaan ja valaistusta parannetaan. Kerroksiin lisätään palovaroittimet.

Laajuus

Hankkeen kokonaislaajuus on 2 260 brm², huoneistoala 1 700 htm² ja hyötyala 1 300 hym².

Kustannukset

Hankesuunnitelman kustannusarvion mukaan hankkeen rakentamiskustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä 1 960 000 euroa (867 euroa/brm²) kustannustasossa marraskuu 2019.

Rahoitus

Hankkeelle on varattu määrärahaa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelman kohdassa 8020205 1,5 milj. euroa vuosille 2020 - 2021.

Tilakustannus käyttäjälle

Hankkeen arvioitu tilakustannus eli tilahankkeiden käsittelyohjeiden (Khs 14.12.2015) mukaan määritelty sisäinen vuokra on 20,85 euroa/htm²/kk, yhteensä 35 447 euroa/kk ja noin 0,43 milj. euroa/v. Neliövuokran perusteena 1 700 htm². Pääomavuokran osuus on 17,94 euroa/htm²/kk ja ylläpitovuokran osuus on 3,81 euroa/htm²/kk.

Pääomavuokra muodostuu Laakson sairaalan rakennuksen 1 nykyisestä pääomavuokrasta 5,91 euroa/htm²/kk ja väistötilojen lisävuokrasta 11,13 euroa/htm²/kk. Lisävuokra on laskettu 10 vuoden annuiteettina 3 % korolla.

Ylläpitovuokra on terveysasemien keskimääräinen ylläpitovuokra lisättynä 0,5 euron hallintokululla.

Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Aikataulu

Muutostyöt toteutetaan siten, että toiminta pääsee muuttamaan tiloihin loppuvuodesta 2021.

Toteutuksen suunnittelu 2/2020 - 5/2020,

Rakentamisen valmistelu 1/2020 - 5/2021,

Rakentaminen 6/2020 - 8/2021.

Sosiaali- ja terveystoimialan lausunto

Sosiaali- ja terveystoimiala on antanut lausunnon hankesuunnitelmasta 25.3.2020.

Stäng

Detta beslut publicerades 18.05.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

tekninen johtaja
Kari Pudas

Mer information fås av

Erja Erra, hankesuunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 39997

erja.erra@hel.fi

Bilagor

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.