Yhtiökokoukset vuonna 2020, Forum Virium Helsinki Oy
Forum Virium Helsinki Oy:n varsinainen yhtiökokous vuonna 2020
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti muuttaa 2.3.2020, § 16 tekemäänsä päätöstä ja kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Forum Virium Helsinki Oy:n varsinaisessa yhtiökokouksessa siten, että yhtiön hallituksen jäseneksi seuraavaksi toimikaudeksi valitaan aiemmin päätettyjen Mikko Rusaman, Silja Hyvärisen, Tuomas Teurin, Liisa Pohjolaisen, Kaija Sellmanin ja Santtu von Bruunin lisäksi Jussi Vehviläinen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Forum Virium Helsinki Oy
Forum Virium Helsinki Oy:n toiminnan tarkoituksena on edistää tutkimuksen, julkishallinnon ja elinkeinoelämän vuorovaikutusta, korkeaa osaamista hyödyntävien ja tuottavien yritysten syntymistä ja menestymistä sekä parantaa kansainvälisesti kilpailukykyisen, korkean osaamista vaativan yritystoiminnan sijoittumisen ja kehittymisen edellytyksiä. Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia harjoittaa tutkimuksen, julkishallinnon ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä yhtiön toiminnan tarkoituksen toteuttamiseksi sekä tehdä aloitteita yhtiön toiminnan tarkoituksen piiriin kuuluvien yhteisten hankkeiden toteuttamisesta sekä avustaa tällaisten hankkeiden hallinnossa ja rahoituksen hankinnassa.
Yhtiö voi toimintaansa varten harjoittaa kiinteistöjen, osakkeiden ja osuuksien ostamista, myyntiä, omistamista, vuokrausta ja hallintaa.
Yhtiö toimii ympäristöasioissa vastuullisesti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Yhtiö pyrkii toiminnassaan tehokkaaseen ja ympäristöä säästävään energiankäyttöön.
Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen kaupunkikonsernin yhtiölle asettamat tavoitteet huomioon ottaen.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %.
Hallitus
Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään yhdeksän (9) jäsentä.
Hallituksen puheenjohtajan valitsee yhtiökokous.
Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) vuotta siten, että toimikausi päättyy vaalia tai valintaa seuraavan toisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti 2.3.2020, § 16 kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan päätöksen liitteessä 1 mainitun Forum Virium Helsinki Oy:n vuoden 2020 varsinaisessa yhtiökokouksessa siten, että hallitusten jäseneksi valitaan kahdeksan jäsentä seuraavaksi toimikaudeksi.
Kaupunginhallituksen konsernijaoston päätöksen jälkeen on todettu, että hallituksen jäseneksi nimettävän Katri Vänttisen sijaan on edelleen tarkoituksenmukaista nimetä yhtiön hallituksessa aikaisemmin ollut Jussi Vehviläinen.
Lopuksi
Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
Detta beslut publicerades 25.05.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36109