Talousarvioennusteet 2020, taloushallintopalveluliikelaitos

HEL 2020-003963
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 2. / 11 §

Taloushallintopalveluliikelaitoksen vuoden 2020 talousarvion toteutumisennuste 2/2020

Direktionen för affärsverket ekonomiförvaltningen

Päätös

Taloushallintopalveluliikelaitoksen johtokunta päätti hyväksyä vuoden 2020 talousarvion toteutumisennusteen 2/2020 liitteiden 1, 2 ja 3 mukaisesti. Samalla johtokunta päätti edellyttää, että taloushallintopalveluliikelaitoksessa ryhdytään ennusteen pohjalta välittömiin toimenpiteisiin toimitusjohtajan esittelyn pohjalta tavoitteena kustannusten sopeuttaminen ennusteen mukaiseen alentuneeseen liikevaihtoennusteeseen ja talousarvion mukaisen tilikauden tuloksen saavuttaminen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Taloushallintopalveluliikelaitoksen (Talpan) vuoden 2020 toinen talousarvion toteutumisennuste on tehty viimeisimmän käytössä olevan kirjanpidon tuloslaskelman perusteella.

Koronakriisi on tuonut huomattavaa epävarmuutta ja muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet Talpan omaan ja asiakkaiden toimintaan ja siten myös talousarvion toteutumisennusteeseen. Talpan tuotteissa suurimmat koronan vaikutukset näkyvät ostolaskujen ja myyntilaskujen palvelujen määrissä. Vaikutukset näkyvät erityisesti Soten (n. - 550 000 e) ja Kaskon (n. -110 000 e) palvelutuotannossa, esimerkiksi Soten suun terveydenhuollon laskutus ja Kaskon varhaiskasvatuksen maksut. Talousvaikutuksia seurataan ja analysoidaan tiiviisti sekä liikelaitoksen omien kustannusten että asiakkaiden toimintamuutosten ja liikevaihtovaikutusten kautta. Nyt tehdyn arvion mukaan liikevaihto tulee toteutumaan noin 668 000 euroa ennalta arvioitua pienempänä.

Talpan investointeihin on varattu talousarviossa 580 000 euroa, jonka ennustetaan toteutuvan verkkokauppa-alustaa varten varatun osuuden, 300 000 euroa pienempänä. Verkkokauppa-alustan investointiratkaisut täsmentyvät myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

Koronakriisillä on ollut hidastavaa vaikututusta myös keskeisten tavoitteiden edistämiseen, kuten esim. palkkahallinnon asiakaspalvelun keskittämiseen ja asiakkaiden kanssa sovittujen yhteisten kehittämistavoitteiden toteuttamiseen. Osa aiemmin sovituista kehittämistavoitteista on siirretty syksyyn. Koronakriisi on myös aiheuttanut lisätyötä kaupunkitasoisten linjausten toteuttamisessa, esim. maksuvapautukset, eräpäiväsiirrot, yksinyrittäjien tuki, HR-työpöydälle suunnitellut ja toteutetut lomakemuutokset sekä karanteeniin liittyvät Kelan korvaushakemukset.

Talpan johtamistoimenpiteet pyritään kohdistamaan kriisin tuomien negatiivisten talousvaikutusten torjuntaan, prosessien kehittämiseen ja konkreettisiin säästötoimenpiteisiin:

  • talousvaikutuksia liikevaihtoon analysoidaan tiiviisti yhteistyössä asiakkaiden kanssa
  • vastataan palvelutuotannolla nopeasti asiakkaiden toiminnassa tapahtuviin muutoksiin, jotta liikevaihto toteutuu talousarvion mukaisesti
  • prosessien toteutunutta laatutasoa seurataan Laatu-Lasse -järjestelmän avulla ja prosessipoikkeamat analysoidaan säännöllisesti ja konkreettiset kehittämistoimenpiteet sovitaan yhdessä asiakkaiden kanssa
  • johtamisessa kiinnitetään erityistä huomiota henkilöstöresurssien tarpeeseen ja oikeaan kohdentamiseen
  • lisäksi käytetään erityistä harkintaa ulkopuolisten palvelujen hankinnassa

HR- ja palkanlaskentajärjestelmän päivityssopimuksen purkamisella on huomattavat vaikutukset Talpan asiantuntijatyön resursointiin ja liikevaihtoon. Vaikutusta liikevaihtoon ei ole vielä tässä vaiheessa tehty, koska asia täsmentyy myöhemmin syksyllä palkanlaskentajärjestelmän etenemisvaihtoehtojen myötä. Uuden järjestelmän käyttöönoton viivästyminen hidastaa myös palkkaprosessin kehittämistä ja sähköistämistä sekä ennalta arvioitujen henkilöstöresurssisäästöjen toteutumista.

Talpalla on talousarviossa kaksi sitovaa tavoitetta: asiakastyytyväisyys vähintään 3,95 ja tilikauden tulos on ≥ 10 000 euroa. Asiakastyytyväisyystavoitteen ennustetaan toteutuvan talousarviossa esitetyn mukaisesti. Asiakastyytyväisyyteen tulee mahdollisesti vaikuttamaan osaltaan koronakriisi ja asiakkaiden kanssa yhteisesti sovittujen kehittämistavoitteiden toteuttamisen viivästyminen.

Toimintaympäristössä tapahtuneilla muutoksilla on huomattavaa vaikutusta Talpan tavoitteiden ja palvelutuotannon toteutumiseen verrattuna talousarviossa suunniteltuun tasoon. Tilikauden tuloksen arvioidaan tässä vaiheessa jäävän alijäämäiseksi n. 451 000 euroa. Asiakkaiden kanssa yhdessä arvioitu koronakriisin vaikutus liikevaihtoon on n.
668 000 euroa.

Kaupunginhallituksen antamien vuoden 2020 talousarvion noudattamisohjeiden mukaan talousarvion toteutumisennuste laaditaan vuonna 2020 kolme kertaa. Liikelaitokset laativat myös alustavan tilinpäätöksen tammikuussa 2021. Liikelaitokset antavat ennusteen tuloslaskelman ja rahoituslaskelman sekä toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Liikelaitosten on saatettava toteutumisennuste myös johtokuntansa tietoon. Johtokunnan on lähetettävä asiasta pöytäkirjanote, josta käy ilmi, mihin toimenpiteisiin se on päättänyt ennusteen johdosta ryhtyä.

Stäng

Detta beslut publicerades 21.08.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

va. toimitusjohtaja
Päivi I Turpeinen

Mer information fås av

Kaisa Okkeri, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 25106

kaisa.okkeri@hel.fi