Avustuksen hakeminen, valtionavustus, yksinyrittäjän toimintatuki, koronavirus-tilanne, työ- ja elinkeinoministeriö
Yksinyrittäjien COVID-19- epidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi tarkoitetun avustuksen takaisinperintä
Päätös
Elinkeinojohtaja päätti periä takaisin yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille annetun asetuksen (199/2020) nojalla myönnetyn 2 000 euron avustuksen yksinyrittäjän taloudellisen tilanteen vakauttamiseen liitteen 1 mukaisilta avustuksensaajilta.
Liitteen 1 mukaisille avustuksensaajille on myönnetty avustus yksinyrittäjän taloudellisen tilanteen vakauttamiseen kahdella erillisellä päätöksellä. Liikaa myönnetyn avustuksen takaisinperintä toteutetaan niin, että liitteessä 1 yksilöityjä päätöksiä ei laiteta täytäntöön, eli niiden perusteella myönnettyjä avustuksia ei makseta.
Päätöksen perustelut
Yksinyrittäjän taloudellisen toiminnan vakauttamiseen myönnetty avustus
Valtioneuvosto on 9.4.2020 voimaan tulleella asetuksella säätänyt yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille (199/2020). Asetusta sovelletaan valtionavustuksen myöntämiseen kunnille kustannuksiin, jotka aiheutuvat COVID-19 -epidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi yksinyrittäjille myönnettävästä avustuksesta. Asetuksen 7 §:n mukaan valtionapuviranomaisena toimii työ- ja elinkeinoministeriö.
Yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille annetun asetuksen 2 §:n mukaan yksinyrittäjällä tarkoitetaan toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta riippumatta, yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa Suomessa toimivaa päätoimista yrittäjää, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa ja jolla on yrittäjän eläkevakuutus (YEL-vakuutusnumero) tai joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20 000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen.
Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeistuksen mukaan yksinyrittäjän avustusta myönnetään yrittäjäkohtaisesti. Mikäli yksinyrittäjällä on useita yrityksiä, joissa hän työskentelee yksin, avustusta myönnetään sille yritykselle, jossa yrittäjä työskentelee päätoimisesti. Yksinyrittäjän avustuksessa on kyse 2 000 euron suuruisesta kerta-avustuksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannuksiin sekä kirjanpito- ja muihin toimistomenoihin. Kerta-avustusta myönnettäessä yritystoiminnasta aiheutuneena kustannuksena ei pidetä yrittäjän itselleen nostamaa palkkaa.
Asian käsittely ja takaisinperintä
Yksinyrittäjien tukemiseen tarkoitetuista valtionavustuksista kunnille annetun asetuksen 6 §:n mukaan valtionavustuksen hyväksyttäviä kustannuksia ovat kuntien myöntämät kiinteämääräiset 2 000 euron avustukset kutakin tukea hakenutta yksinyrittäjää kohden. Liitteessä 1 mainitut avustuksen saajat ovat hakeneet Helsingin kaupungilta yksinyrittäjän avustusta kahdella erillisellä hakemuksella. Hakemusten johdosta heille on myönnetty yksinyrittäjän toimintatukea kahdella erillisellä päätöksellä yhteensä 4 000 euroa. Koska kyseessä on yrittäjäkohtainen kertaluontoinen 2 000 euron avustus yksinyrittäjää kohden, tulee liikaa myönnetty avustus periä takaisin avustuksensaajalta.
Liitteessä 1 mainituilla päätöksillä Helsingin kaupungin ja avustuksensaajien välille on syntynyt valtionavustuslain (688/2001) 7 § 3 momentin mukainen sopimus, johon sovelletaan avustushakemuksessa eriteltyjä ehtoja. Helsingin kaupungin ja avustuksensaajan välisen sopimuksen ehtojen mukaisesti avustuksensaajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus.
Helsingin kaupungin taloushallintopalvelu on keskeyttänyt liikaa myönnetyn avustuksen maksatuksen, joten liikaa myönnettyä avustusta ei ole maksettu liitteessä 1 mainituille avustuksensaajille. Liikaa myönnetyn avustuksen takaisinperintä toteutetaan niin, että liitteessä 1 yksilöityjä päätöksiä ei laiteta täytäntöön, eli niiden perusteella myönnettyjä avustuksia ei makseta.
Asianosaisten kuuleminen
Liitteessä 1 mainituille avustuksen saajille on varattu mahdollisuus antaa selvityksensä kahden avustushakemuksen jättämisestä sekä hallintolain 34 §:n mukaisesti lausua mielipiteensä asiasta.
Päätöksen liitteissä 2–5 on esitetty hakijakohtaiset tiedot päätöksistä, joita ei laiteta täytäntöön, eli niiden perusteella myönnettyjä avustuksia ei makseta.
Detta beslut publicerades 24.11.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Mirkka Kesti-Helia, suunnittelija, puhelin: 09 310 36198