Toivomusponsi, katupuiden lisääminen ja kadunvarsipysäköinnin arvioiminen Kulosaaren Kyösti Kallion tie 2 A asemakaavassa

HEL 2020-007174
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 10. / 667 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen toivomusponnesta koskien katupuiden lisäämistä Kyösti Kallion tielle

Stadsmiljönämnden

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

Pöydällepanoehdotus:
Amanda Pasanen: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Läpimenevänä asemakaavallisena suunnitteluperiaatteena Kulosaaren kerrostaloalueella on ollut muiden helsinkiläisten metsäkaupunki-ihannetta noudattavien asuntoalueiden tapaan avokortteliperiaate siten, että samansuuntaisten rakennuslamellien väliin jäävät vehreät pihatilat ja metsä soljuu modernistisen ohjelman mukaisesti rakennusten välistä ja pihojen läpi. Tämä periaate ilmenee siten, että Kulosaaressa, Itäväylän eteläpuolella, ei kaduilla pääsääntöisesti ole istutettuja katupuita. Katualueilla on joitakin itsestään kylväytyneitä tai muuten kuin kadun rakentamisen kautta kasvavia puita. Ainoa poikkeus on Adjutantinpolun jalankulkua ja pyöräilyä palveleva katualue, jonka reunaan on istutettu pihlajia. Alueen kasvillisuusrakenne muodostuu siten pääosin tonteilla ja puistoissa olevista runsaslukuisista puista ja muusta kasvillisuudesta, jotka luovat myös katualueille vehreää ilmettä.

Kyösti Kallion tien länsipäähän, Svinhufvudintien ja Tupavuoren väliselle osuudelle on suunniteltu asemakaavoituksen tilavaraussuunnittelun yhteydessä pysäköintipaikkoja palvelemaan jatkossa alueen asiointia 27 kappaletta ja kahden auton mittainen pysäyttämispaikka. Paikat ovat kadun suuntaisia. Alueen asiointipysäköintiä synnyttävät kadun eteläreunalla oleva koulu ja erityisesti sen saattoliikenne sekä kadun pohjoispuolella oleva ostoskeskus, jolla ei ole tontillaan pysäköintipaikkoja. Lisäksi kadun eteläreunaan on sijoittumassa kierrätyspiste, jossa on keräysastia tavanomaisille kierrätysjätteille. Kierrätysastioiden ja kierrätettävien artikkeleiden määrän lisäämiseen on varauduttu. Pysäköintipaikat jakautuvat siten, että kadun pohjoisreunalla on 18 autopaikkaa sekä pysähtymispaikka ja eteläreunassa 16 autopaikkaa. Lähialueella on nykyisin pysäköintikysyntää, jota lisää toistaiseksi toteutumaton tonttirakentaminen. Tähän vaikuttaa muun muassa läheisen kirkon pysäköinti, jolle osoitettu erillinen alue poistuu käytöstä.

Joukkoliikenteeseen varautumisen ja asukkailta saadun palautteen mukaan ostoskeskuksen nykyiseen ajorataan nähden kohtisuora pysäköinti aiheuttaa ongelmia ja vaaratilanteita. Kohtisuoria paikkoja on nykyisin 19 kpl ja ne sijaitsevat osittain tontilla. Uudessa tilanteessa ostoskeskuksen edustalle on suunniteltu 9 paikkaa sijoittuen kaikilta osin katualueelle, jotka ovat myös välttämättömän tarpeellisia ostoskeskuksen elinvoimaisuuden kannalta. Kadun varren pysäköinti on suunniteltu kadun suuntaiseksi palvelemaan kaikkia käyttäjiä. Uuden asemakaavan myötä katualueen levennys antaa mahdollisuuden näistä mainituista 27 paikoista 9:lle.

Kadulla katupuulle/puille varattavan viherkaistan leveys on vähintään 3m. Kasvualustan tilavuustarve/puu vaihtelee tilanteesta riippuen noin 7-25 kuution välillä. Kun otetaan huomioon kasvualustan vaatima tila, nykyiset ja uudet rakennukset, rakenteet ja niille välttämättömät tonttiliittymä sekä tarve varata ostoskeskuksen kohdalle suunnitellut paikat, olisi kadun pohjoisreunaan mahdollista sijoittaa yksi puu, jolloin pysäköintipaikkoja poistuisi kadun eteläreunasta 2 kappaletta suunnitellusta.

Kadun eteläreunaan, koulun puolelle olisi mahdollista sijoittaa puita enemmän, koska seinälinjat ovat kauempana ja rajoittavia ajoliittymiä on vähemmän. Eteläreunassa noin 100 metrin matkalle pysäköinnin lomaan puita saisi enintään 5 kappaletta normaalimitoituksella. Tällöin pohjoisreunalle ei mahtuisi pysäköintipaikkoja uuden asemakaava mahdollistamalla tavalla. Mikäli maksimimäärän sisältämä kierrätyspisteen kohdan pysäköinti jaksotettaisiin puuistutuksin niin ostoskeskuksen kohdalta poistuisi 5 paikkaa, ellei saataisi sovittua jalankulun sijoittamisesta osin tontin puolelle, jossa se nykyisinkin on.

Katupuita olisi enimmilläänkin mahdollista lisätä niin vähän, etteivät ne muodostaisi merkittävää kokonaisuutta. Ottaen huomioon pysäköinnin keskittynyt, yleisiä tarpeita palveleva kysyntä kyseessä olevalle katualueelle ei ole tarkoituksenmukaista suunnitella katupuita.

Katupuiden istuttaminen Kyösti Kallion tielle ei ole perusteltua.

Stäng

Toivomusponsi

Valtuutettu Mari Holopainen on tehnyt 27.5.2020 seuraavan toivomusponnen:

"Kulosaaren Kyösti Kallion tie 2 A asemakaavan muuttaminen (nro 12544)

Jatkosuunnittelussa ja tarkemmassa katusuunnitteluvaiheessa
selvitetään mahdollisuudet korvata osa menetettävästä puistosta
katupuita lisäämällä, ja kadunvarsipysäköinnin lopullista määrää
arvioimalla koulun saattoliikenne turvaten."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 30.10.2020 mennessä.

Stäng

Detta beslut publicerades 16.11.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Mer information fås av

Markus Ahtiainen, liikenneinsinööri: 09 310 37088

markus.ahtiainen@hel.fi