Valtuustoaloite, asemakaavan mukaiset katupuut Päijänteentielle
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Kaisa Hernbergin ym. valtuustoaloitteesta koskien Päijänteentien katupuita
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Vallilan Päijänteentien Mäkelänkadun ja Hämeentien väliselle osuudelle on merkitty asemakaavassa kaksi puuriviä, mutta vuonna 1988 vahvistetun asemakaavan merkintää ei ole toistaiseksi toteutettu.
Katupuurivien lisäämistä tutkitaan syksyllä käynnistyvän Päijänteentien ja Hämeentien risteysalueen liikennevalojen suunnittelun yhteydessä. Katupuurivien lisäämisen myötä kadulta poistuisi todennäköisesti joitain pysäköintipaikkoja. Jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon myös kadun alla kulkevan kunnallisteknisen verkoston vaatima tila ja varmistaa, että katupuiden juuristolle on riittävästi tilaa.
Katupuurivien mahdollisen toteutuksen aikatauluun vaikuttavat alueen kunnallistekniikan ja kadunrakenteiden uusimistarpeet sekä tulevien vuosien investointitaso. Kun investointitaso laskee koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen tilanteen johdosta, joudutaan hankkeiden toteutumista mahdollisesti siirtämään myöhemmäksi.
Viime vuosina on tehty useita katupuita ja muuta kaupunkikasvillisuutta koskevia linjauksia ja ohjeita, joissa on todettu kasvillisuuden kaupunkiympäristöön tuomat moninaiset hyödyt sekä tarve varata puiden kasvulle ja kehittymiselle riittävästi tilaa.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Kaisa Hernberg ja 22 muuta valtuutettua ovat tehneet 10.06.2020 seuraavan valtuustoaloitteen:
Aloitteen allekirjoittaneet esittävät, että Helsingin kaupunki toteuttaa Vallilan Päijänteentielle voimassa olevan asemakaavan mukaisen puurivistön seuraavan kadulla toteutettavan katutyön yhteydessä.
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 30.09.2020 mennessä.
Detta beslut publicerades 21.09.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Inka Lappalainen, maisema-arkkitehti: 09 310 21344