Vahingonkorvaus, autovaurio 5.7.2020, Ristipellontie 4
Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on 15.7.2020 esittänyt kaupungille 600,00 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 5.7.2020 klo 19.00 osoitteessa Ristipellontie. Vaatimuksen mukaan hakija väisti tiellä ollutta estettä, joka oli mahdollisesti vaarallisen kokoinen kivi tai tiilenpala, keskemmälle ajoväylää ja ajoi liikenteenjakajan päältä. Vaatimuksen mukaan liikenteenjakajaa ei oltu merkitty mitenkään ja se oli ilmeisesti vielä rakenteilla. Paikalla oli suojatiekyltti, mutta se oli kumossa liikenteenjakajan päällä. Yliajosta kuului rouhaiseva ääni, mutta auto tuntui toimivan moitteettomasti, kunnes seuraavalla viikolla viat ilmenivät. Ajoneuvo lunastettiin tapahtuneen seurauksena. Hakija on saanut vakuutuksesta korvauksen ajoneuvosta, mutta katsoo kohtuulliseksi, että kaupunki maksaa ajoneuvon hankintahinnan ja vakuutusyhtiön korvauksen välisen erotuksen.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. Kunnossapitoon luetaan muun muassa katualueella olevien liikennemerkkien kunnossapito.
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla ollut työmaa on valmistunut 2.7.2020. Työmaa on luovutettu kaupungille urakoitsijalta kaikki tarvittavat liikennemerkit asennettuina. Kaupungille saapui poliisilta ilmoitus 5.7.2020 klo 23.29, että kyseisen liikenteenjakajan liikennemerkit olivat kaatuneet kadun suuntaisesti liikennevahingon johdosta. Tämän liikennevahingon tarkkaa ajankohtaa kaupungilla ei ole tiedossa, mutta liikennevahinko on tapahtunut ennen hakijan vahinkotapahtumaa. Liikennemerkit vaihdettiin heti seuraavana aamupäivänä ennen klo 10.00.
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Vahingonkärsijän oma myötävaikutus voi alentaa tai poistaa kunnossapidosta vastuussa olevan korvausvastuun. Ajoneuvon kuljettajan on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Ajoneuvolla suojatietä lähestyttäessä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajettava sellaisella nopeudella, että ajoneuvon voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Vahinkopaikalla on 40 km/h nopeusrajoitus.
Vaikka kaupunki on lähtökohtaisesti vastuussa katujen kunnossa- ja puhtaanapidosta, tieliikennelain mukaan vastuu tiellä olevan esineen poistamisesta on myös tien käyttäjillä. Tieliikennelain mukaan tielle ei saa panna eikä jättää mitään, mikä voi vaarantaa tai haitata liikennettä. Jos tielle on joutunut este, jota ei voida heti poistaa, tienkäyttäjän on merkitsemällä tai muulla tavoin kiinnitettävä muiden tienkäyttäjien huomio esteeseen, kunnes se on saatu poistettua. Jos tiellä on este, josta saattaa aiheutua vakava vaara liikenteelle, esteestä on mahdollisuuksien mukaan lisäksi ilmoitettava hätäkeskukseen.
Ristipellontiellä sijaitseva liikenteenjakaja on ollut merkittynä normien mukaisesti. Vahinkopäivänä liikenteenjakajaan on kohdistunut liikennevahinko, jossa kolmas osapuoli on törmännyt liikenteenjakajaan ja ajanut kahden liikennemerkin yli niin, että ne ovat taipuneet tien mukaisesti. Kaupunki ei ole vastuussa kolmannen osapuolen aiheuttamista vahingoista. Kaupunki on ryhtynyt toimenpiteisiin heti saatuaan tiedon kaatuneista liikennemerkeistä. Tämän lisäksi ajoneuvon kuljettajan on voitava pysäyttää ajoneuvo edessä olevan tien näkyvällä osalla. Liikenteenjakajaan osuminen on edellyttänyt normaalilta ajolinjalta poikkeamista suojatien välittömässä läheisyydessä ja tällöin olisi tullut noudattaa erityistä varovaisuutta.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella kaupunki ei katso laiminlyöneensä kunnossapitolain mukaisia tehtäviään eikä näin ollen ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Tieliikennelaki (729/2018) 3 §, 5 §, 12 §, 27 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Detta beslut publicerades 22.09.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930