Aamukouluasia, Helsingin kaupungin johtamisjärjestelmän uudistuksen arviointikokonaisuus
Aamukouluasia: Helsingin kaupungin johtamisjärjestelmän uudistuksen arviointikokonaisuus
Päätös
Kaupunginhallitus merkitsi saadun selvityksen tiedoksi.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kuultavana oli strategiapäällikkö Marko Karvinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunkistrategiasta 27.9.2017 (§ 321). Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että valtuustokauden puolessa välissä valtuustolle tuodaan arvio vuoden 2017 uuden johtamisjärjestelmän ja toimialamallin toimivuudesta ja onnistumisesta uudistuksen tavoitteet huomioiden.
Arvioinnin pohjalta kaupunginvaltuusto päätti 9.10.2019 (§ 297) muuttaa Helsingin kaupungin hallintosääntöä apulaispormestareiden toimivallan täsmentämisen osalta siten, että hallintosäännössä mainitaan kaupunkistrategian ja talousarvion toteutumisen valvonta toimialalla sekä omalta osaltaan toimialan asioiden viestinnästä huolehtiminen.
Kaupunginhallitus päätti 5.2.2018 (§ 81) merkitä tiedoksi uuden johtamisjärjestelmän ja toimialamallin arvioinnin valmistelun tilannekatsauksen. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että kaupunki tilaa uudesta johtamisjärjestelmästä ja toimialamallista akateemisen tutkimuksen johtamisen jaostossa keväällä 2017 tehdyn päätöksen mukaisesti. Päätöksen perusteluissa todettiin, että arvioinnin raportit tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi ja että lisäksi järjestetään tarvittavaa muuta raportointia ja tilaisuuksia.
Asiantuntijana osallistuu strategiapäällikkö Marko Karvinen.
Detta beslut publicerades 11.09.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Henri Kähönen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36027