Hankinta, Suomi.fi-valtuudet -palvelun käyttöönotto Helsingin kaupungilla, taloushallintopalveluliikelaitos

HEL 2020-009619
Ärendet har nyare handläggningar
§ 194

Suomi.fi-valtuudet -palvelun käyttöönotto Helsingin kaupungilla

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti, että Helsingin kaupunki ottaa käyttöön Suomi.fi-valtuudet -palvelun.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa taloushallintopalveluliikelaitoksen ICT-asiantuntija Marjo Carita Bardakcin hallinnoimaan Suomi.fi:n Valtuudet -palvelua ja virkailijavaltuuttamispalvelua nimenkirjoitusoikeudellisena.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungilla on ollut käytössä taloushallintopalveluliikelaitokselle vastuutettu digi- ja väestötietoviraston hallinnoima Katso-valtuudet -palvelu vuodesta 2008. Katso-palvelussa hallinnoidaan noin 40 julkistoimijan järjestelmien valtuuksia, kuten esimerkiksi Kelan, Kevan, verohallinnon, Trafin ja eri ministeriöiden valtuuksia. Katso-palvelusta ollaan siirtymässä valtakunnallisesti Suomi.fi-valtuudet -palveluun vuoden 2020 loppuun mennessä.

Muun muassa kuntien liittyminen Suomi.fi-palveluun tapahtuu ns. virkailijavaltuutuksen kautta, jonka tekee Suomi.fi:n käyttämän terminologian mukaan yhteisön nimenkirjotusoikeudellinen henkilö, jolla on oikeus edustaa yhteisöä. Nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö voi hakea työntekijöilleen valtuuksia, jotka ovat Suomi.fi-palvelussa tyyppiä valtuutusoikeus.

Valtuuksia myönnetään kaikkialle Helsingin kaupungin organisaatiossa työskenteleville henkilöille, ja valtuuksien hakeminen on kaupungin toiminnan kannalta välttämätöntä. Käytännössä Suomi.fi-valtuuksiin tehdään sisällöllisiä muutoksia tai valtuuksia haetaan lisää, kun eri toimijat sähköistävät palvelujaan tai jo olemassa oleva sähköinen järjestelmä tai palvelu päivitetään. Valtuuksien, kuten nimenkirjoitusoikeus ja virkailijavaltuutus, käytännön hoitamiseksi on perusteltua valtuuttaa taloushallintopalveluliikelaitoksen ICT-asiantuntija Marjo Carita Bardakci hallinnoimaan em. valtuuksia Helsingin kaupungin puolesta.

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kansliapäällikkö antaa toimialajohtajalle, liikelaitoksen johtajalle ja muille vastuuhenkilöille tarvittaessa menettelytapaohjeita ja määräyksiä sekä antaa hallintoa koskevia määräyksiä ja ohjeita.

Detta beslut publicerades 27.08.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Jenni Rope, kaupunginlakimies, puhelin: 09 310 36195

jenni.rope@hel.fi

Carita Bardakci, ICT-asiantuntija , puhelin: 310 25255

carita.bardakci@hel.fi

Päivi I Turpeinen, va. toimitusjohtaja, puhelin: 310 25220

paivi.i.turpeinen@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Juha Summanen
hallintojohtaja