Valtuustoaloite, Rastilan metroaseman ympäristön liikenneturvallisuus
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Ville Jalovaaran valtuustoaloitteesta koskien Rastilan metroaseman ympäristön liikenneturvallisuutta
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Meri-Rastilan kaupunkiuudistuksen yhtenä tavoitteena on ollut parantaa liikenneturvallisuutta alueella. Asemakaavan yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma (nro 6987), joka on nähtävissä asemakaavan nro 12570 liiteaineistossa. Liikennesuunnitelmassa on selvitetty parannuskohteita myös Rastilan metroaseman ympäristössä ja esitetään liikenneturvallisuutta parantavia muutoksia aloitteessa mainittuihin kohtiin.
Huoltoaseman pohjoispuoleisen nousevan rampin suojatien kohtaan esitetään liikennesuunnitelmassa ajorataan kavennusta. Tällä hetkellä ajokaistan leveys suojatien kohdalla on seitsemän metriä ja suunnitelmassa se kaventuu neljään metriin. Muutoksen myötä jalankulkija tulee muurin takaa pidemmälle ja paremmin näkyviin ennen suojatien ylittämistä. Suojatiestä tehdään korotettu, mikä pakottaa autoilijan ajamaan maltillisesti STOP-merkin jälkeen.
Karavaanikujan uusi kortteli on huomioitu liikennesuunnitelmassa. Karavaanikadun ja Retkeilijänkadun risteyksessä suojatiejärjestelyjä muutetaan niin, että Karavaanikadun poikki menevä suojatie siirretään risteyksen eteläpuolelle metroaseman edustalle.
Meri-Rastilan länsiosan asemakaavan ja liikennesuunnitelman tarkistettu ehdotus hyväksyttiin Kaupunkiympäristölautakunnassa 20.10.2020.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Ville Jalovaara on tehnyt 26.8.2020 seuraavan valtuustoaloitteen:
"Rastilan metroaseman ympäristön liikenneturvallisuus
Vuosaaren Rastilan metroaseman ympäristössä on kaksi vaaran paikkaa, jotka vaatisivat havaintojeni ja alueen asukkailta saamani palautteen johdosta korjausta. Vuotieltä ABC huoltoaseman ja metroaseman liityntäpysäköintialueen kohdalla olevalla suojatiellä on pysäköintialueen reunamuurin johdosta huono näkyvyys. Kaikki autoilijat eivät noudata suojatien edessä olevaa Stop-merkkiä, vaan saattavat ajaa suojatien yli suurella nopeudella. Rastilankallion suunnalta tuleva pyöräilijä tai jalankulkija ei näe autoja muurin takaa ja vakavia vaaratilanteita syntyy. Liuskalle voisi turvallisuuden lisäämiseksi tehdä ennen Stop-merkkiä hidastekorokkeen, valaista suojatien paremmin ja myös parantaa kevyenliikenteen näkyvyyttä tielle.
Toinen korjausta vaativa kohta Rastilan metroaseman ympäristössä on kulku metroaseman eteläpäädyn sisäänkäynnistä Karavaanikuja 2:n pari vuotta sitten valmistuneisiin uusiin asuintaloihin. Retkeilijänkadun ja Karavaanisillan risteyksen suojatiejärjestelyt ovat ajalta ennen uusien talojen valmistumista. Sen sijaan, että käytettäisiin Rastilan pysäköintitalon edessä olevaa suojatietä monet lähtevät oikaisemaan suoraan metroaseman ovelta / ovelle tien yli uuteen taloon ja vaaratilanteita syntyy. Risteykseen olisi parasta tehdä liikennevalot tai jos tämä ei ole mahdollista tehdään joku muu turvallisuutta parantava järjestely.
Ehdotan valtuustoaloitteella, että edellä mainitut ongelmapaikat Rastilan metroaseman ympäristössä selvitetään ja ryhdytään toimenpiteisiin niiden korjaamiseksi."
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 17.11.2020 mennessä.
Detta beslut publicerades 16.11.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Janne Antila, liikenneinsinööri: 09 310 20355