Talousarvioaloite, ohjelman tuottaminen Espan puistoon
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sami Muttilaisen ym. talousarvioaloitteesta koskien ohjelman tuottamista Espan puistoon
Lausunto
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei kannata aloitteen esitystä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoo, että kaupunginhallituksen 23.8.2021 päättämän talousarvioraamin sisällä ei ole mahdollista tehdä aloitteessa mainittua noin 400 000 euron kohdennusta Espan lavan kesäkauden toimintamenoihin.
Savoy-teatteri on yksi Helsingin kaupungin kulttuuripalveluiden kahdeksasta kulttuurikeskuksesta (Annantalo, Caisa, Kanneltalo, Malmitalo, Maunula-talo, Stoa, Savoy-teatteri ja Vuotalo) ja se kuuluu kulttuurikeskukset-palveluun. Espan lava liitettiin osaksi Savoy-teatterin organisaation toimintaa vuonna 1987 ja päätökset Espan lavaan kunakin vuonna kohdistettavasta määrärahasta ja sen muusta resursoinnista tehdään kulttuurikeskukset-palvelun raamissa ja talouden- ja toiminnansuunnittelussa.
Aloite nähdään kuitenkin hyvänä syötteenä tarkastella Savoy-teatterin, mukaan lukien Espan lava, potentiaalia, toimintamallia ja sen pitkäjänteistä kehittämistä ja resursointia kokonaisuudessaan eri näkökulmista:
- | Helsingin taide- ja kulttuurivisio 2030 kannustaa selvittämään kaupungin taidelaitosten vaihtoehtoisia organisaatiomalleja: tarkastelemaan taidelaitosten roolia, hallinnollista muotoa ja ohjausta osana kaupunkikonsernia ja kaupungin kulttuurielämän kokonaisuutta. |
- | Toimialalla käynnissä olevassa palvelustrategiatyössä tarkastellaan tulevaisuuden palveluiden tuottamisen muotoja ja niiden tuottamisen työnjakoa suhteessa muuhun toimijakenttään. 2018 on myös tehty selvitys (Savoy-teatteri 4.0) Savoy-teatterin hallinto- ja talousmallista sekä toiminnasta osakeyhtiömuotoisena. |
- | Savoy-teatterin ja Espan lavan toimintaympäristöä kehitetään mm. Esplanadin puiston kehittäminen, Keskustavision edistäminen ja keskustan vetovoiman ja houkuttelevuuden vahvistaminen. |
Savoy-teatterissa järjestetään vuosittain noin 150–200 tapahtumaa ja Espan lavalla 150–180 tapahtumaa. Savoy-teatterin toiminnan kehitys on ollut vahvaa ja omarahoitusaste on poikkeuksellisen korkea: vuonna 2019 Savoy-teatteri kattoi menoistaan yli 50 % (tilavuokra- ja lipputulot, yrityskumppanuudet, avustukset), mikä mahdollistaa monipuolisen, kansainvälisen ja laadukkaan sisältötarjonnan. Vahvan omarahoitusosuuden, Savoy-teatterin vakihenkilökunnan ja kustannustehokkaan kausihenkilökunnan (korkeakouluharjoittelijat, kesätyöläiset ja työllistettävät) turvin Savoy-teatterin toiminnan osa eli Espan lavan ohjelma on ollut mahdollista tarjota kaupunkilaisille ja matkailijoille maksuttomana, samalla on tarjottu esiintymismahdollisuuksia ammattilaisille ja harrastajille. Nykymuotoisen Espan lavan konsepti suhteessa sen resursointiin ei kuitenkaan ole pitkäjänteisesti kestävällä pohjalla: toiminnan laajuutta, resursointia ja organisointia on syytä tarkastella kriittisesti.
Helsingin kaupungin omistama ja ylläpitämä Espan lava on yli satavuotias esiintymispaikka keskellä Helsingin vanhaa keskustaa, Esplanadin puistossa. Sijaintinsa, tunnettuutensa, vakiintuneisuutensa sekä saavutettavuutensa vuoksi Espan lavalla on erityinen rooli Helsingin kulttuurikentässä – ja kesässä.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginkanslia on pyytänyt 22.9.2021 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Sami Muttilaisen ja kahden muun valtuutetun talousarvioaloitteesta liittyen ohjelman tuottamiseen Espan puistossa. Aloite kokonaisuudessaan on liitteenä.
Talousarvion laatimisohjeiden mukaisesti lauta- ja johtokuntien on käsiteltävä talousarvioaloitteista annettavat lausunnot samanaikaisesti talousarvioehdotusten kanssa.
Talousarvioaloitteesta ei ole pyydetty lausuntoa muilta lautakunnilta.
Lausuntoa ei aikataulusyistä voi panna pöydälle.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.09.2021 § 125
Detta beslut publicerades 28.09.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Päivi Loponen-Kyrönseppä, johtaja (Savoy-teatteri), puhelin: 050 5338386
Paiju Tyrväinen, projektipäällikkö, Kulttuuripalvelut, puhelin: 050 5930951