Avustuksen myöntäminen, valtionavustus, Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito, ympäristöministeriö

HEL 2020-011177
Ärendet har nyare handläggningar
§ 15

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2021 hankkeelle "Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito"

Strategidirektör

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 500 4 voidaan myöntää kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluille enintään 58 000 euroa (projektinumero 1095124) vuodelle 2021 hankkeen "Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito” kustannusten maksamiseksi. Myönnetylle määrärahalle saadaan valtiontukea yhteensä 54 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tavoitteena on Bengtsårin jalopuumetsien ja lehtojen hoito ja ennallistaminen sekä perinnebiotooppien kunnostaminen esimerkiksi tammen ja muiden jalojen lehtipuiden kasvuolosuhteita parantamalla ja niittyjä ja hakamaita kunnostamalla. Hankkeesta vastaa kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut, ja se on tarkoitus toteuttaa vuosien 2021–2022 aikana.

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja on 7.10.2020 päättänyt ” Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito”- hankkeeseen osallistumisesta ja ympäristöministeriö on päätöksellään 17.6.2020 (VN/13808/2020) myöntänyt hankkeelle avustuksen Kunta-Helmi -rahoitusohjelmasta.

Hankekohteena on Helsingin kaupungin omistuksessa oleva Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualue, joka sijaitsee Hankoniemen pohjoispuolella. Luonnonsuojelualue on perustettu vuonna 1995 valtakunnallisesti arvokkaan tammivaltaisenlehtokokonaisuuden sekä kulttuurimaiseman ja -lajiston suojelemiseksi. Bengtsårin lehdossa kasvaa useita kymmeniä noin sadasta yli kahteensataan vuoteen vanhoja tammia. Vanhojen tammien tila on ehtinyt paikoin heikentyä muun lehtipuuston varjostaessa tammien latvustoja ja kasvettua kiinni tammien latvustoon. Eräin paikoin kilpaileva puusto uhkaa haitata tammien kasvuoloja 5-10 vuoden sisällä.

Bengtsårin lehdon luonnonsuojelualueen jalopuumetsien ja perinnebiotooppien hoito -hanke edistää Helsingin ulkokunnassa omistaman arvokkaan luontoalueen luonnon monimuotoisuutta ja siten myös kaupungin strategiaa. Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset vuonna 2021 ovat 58 000 euroa. Tukia määrärahalle saadaan arviolta yhteensä 54 000 euroa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 87 000 euroa, josta ympäristöministeriön avustuksen osuus on 94 % eli 82 000 euroa, jolloin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää 5 000 euroa. Hankkeen kesto on kaksi vuotta 2021–2022 ja hanke alkaa alkuvuodesta 2021.

Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero (1095124) ja sille sovitut projektirakenneosat, jotka on annettu tiedoksi hankkeen toimijoille. Hankkeen kaikki menot ja tuet tulee kirjata annetuille projektirakenneosille. Hankkeessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia ohjeita ja määräyksiä.

Strategiajohtajan päätös on sidottu projektin rahoittajalta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 11.3.2021 62 § jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Detta beslut publicerades 25.03.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Kajsa Rosqvist, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 32058

kajsa.rosqvist@hel.fi

Beslutsfattare

Markus Kühn
strategiajohtaja
Jani Moliis
kansainvälisten asioiden päällikkö

Bilagor

1. Hakemus Bengtsår
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Bengtsår ympäristöministeriön päätös 1.10.2020
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.