Hankinta, konsulttipalvelut, Helsingin innovaatio- ja kasvuyritysekosysteemin arviointi ja kehittäminen
Helsingin innovaatio- ja kasvuyritysekosysteemin arviointi ja kehittäminen
Päätös
Elinkeinojohtaja päätti hyväksyä 4Front Oy:n tarjouksen Helsingin innovaatio- ja kasvuyritysekosysteemin arviointi ja kehittäminen hankkeen asiantuntijapalveluiden hankinnasta kokonaistaloudellisesti edullisimpana.
Hankinnan arvonlisäveroton ennakoitu kokonaisarvo on 27.650 euroa. Hankintaan liittyvät kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 50 04 keskitetty hanketoiminta, kaupunginkanslian käytettäväksi, projektinumero 10980010041299 (6Aika – Kasvun ekosysteemit).
Elinkeinojohtaja päätti oikeuttaa elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikön päällikön allekirjoittamaan hankintasopimuksen.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunkistrategiassa 2017-2021 todetaan, että Helsingin tavoitteena on olla Euroopan kiehtovimpia sijaintipaikkoja uutta luovalle start up -toiminnalle ja houkuttelevin osaamis-keskittymä yrityksille ja yksilöille, jotka haluavat tehdä maailmasta paremman paikan. Koko kaupunkia kehitetään alustana kokeiluille ja uutta luovalle elinkeinotoiminnalle. Elinkeino-osaston tärkeä tehtävänä on osaltaan implementoida kaupunkistrategiaa käytäntöön. Innovaatio – ja kasvuyritysekosysteemin hyvinvointi osaltaan varmistaa, että syntyvät innovaatiot saavat hyvät lähtökohdat kaupalliselle menestykselle ja uusien työpaikkojen synnylle. Helsinki on yhtenä toimijana luomassa näitä edellytyksiä ja haluaa osaltaan mahdollistaa ekosysteemin yhteistyön edellytyksiä ja toimivuutta.
Tämän hankinnan kohteena on innovaatioekosysteemin (ja kasvuyritysekosysteemin soveltuvin osin) kuvaaminen ja arviointimallin kehittäminen. Hankkeen lähtökohtana on auttaa niin kaupunkiorganisaatiota kuin ekosysteemin eri toimijoita ymmärtämään ja arvioimaan pääkaupunkiseudun innovaatio- ja kasvuyritysekosysteemin toimintaa, rajapintoja, sekä mahdollisia palvelukatveita. Tavoitteena on saada tapa (välineet) seurata ja arvioida ekosysteemiä, joka tukee kaupungin päätöksentekoa ekosysteemien kehittämiseen ja kehittämistyön resursointiin liittyen.
Tästä hankinnasta käynnistettiin kilpailutus 1.12.2020 lähetetyllä tarjouspyynnöllä. Tarjouspyyntö lähetettiin sähköpostitse viidelle palveluntarjoajalle. Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 16.12.2019 klo 16, johon mennessä saapui sähköpostitse viisi tarjousta.
Tarjouksille asetettiin sisältövaatimuksia, jotka kaikki määräajassa saapuneet tarjoukset täyttivät. Tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Hankintapäätös perustui kokonaistaloudelliseen edullisuuteen tarjouspyynnön mukaisesti.
Arviointiperusteet ja niiden painotukset olivat:
Kaikki tarjoukset olivat kauttaaltaan laadukkaita referensseiltään, osaamisen tason ja kokemuksen laadun osalta sekä sisällöllisesti kiinnostavia tarjouspyynnön kohdetta ja hankkeen asettamia tavoitteita ajatellen. Työsuunnitelmakokonaisuuden osalta parhaat pisteet tasapistein saivat 4Front Oy:n ja PWC Suomi/ PricewaterhouseCoopers Oy:n tarjoukset. Prosessikokonaisuuden ja työmenetelmien osalta parhaaksi arvioitiin 4Front Oy:n tarjous. Sen lähestymistapa ja viitekehys tarjouspyynnön ja hankkeen toteutukseen vastasi parhaiten kokonaisuuteen. Kokemuksen, osaamisen ja resursoinnin osalta parhaaksi arvioitiin PWC Suomi / Pricewaterhousecoopers Oy sillä sen kokemus, osaaminen ja skaalautuva resursointi vastasi parhaiten tarjouspyyntöön. Referenssien osalta Resolute HQ Oy: n tarjous arvioitiin sopivimmiksi tarjouspyynnön kohdetta ja hankkeen asettamia tavoitteita ajatellen. Tarjotun hinnan osalta tarjoukset erosivat hieman enemmän toisistaan ja siinä parhaan pistemäärän sai 4Front Oy. Kokonaisvertailussa suurimman kokonaispistemäärän sai ja näin ollen tarjouksista kokonaistaloudellisesti edullisin oli 4Front Oy:n tarjous. Tarjousvertailutaulukko erillisenä liitteenä.
Elinkeinojohtajan oikeus toteuttaa hankintoja perustuu kansliapäällikön päätökseen kaupunginkanslian hankintaoikeuksista 17.12.2019 § 260.
Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella.
Detta beslut publicerades 22.12.2020
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja kotikunta. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamies, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehen allekirjoitettava. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Ari Seppänen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 32618