Toivomusponsi, tiedotuksen ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantaminen puiston ja metsien harvennuksien suunnittelussa
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Johanna Nuortevan toivomusponnesta koskien asukkaiden tiedotuksen parantamista puuston ja kasvillisuuden harventamistöistä
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Puistojen ja metsien harvennukset perustuvat yleisten alueiden suunnitelmiin, puistosuunnitelmiin ja luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmiin. Myös kunnossapidon yhteydessä ja huolehdittaessa esimerkiksi liikenneturvallisuudesta tehdään kasvillisuuden hoitotöitä, kuten harvennusta ja puiden poistoa näkemäalueilla.
Yleisten alueiden suunnitelmat
Yleistasoisin, kahta muuta suunnitelmaa ohjaava suunnitelma on yleisten alueiden suunnitelma, jossa määritellään hankeohjelmat tulevia puistosuunnitelmia varten ja yleistasoiset toimenpidetarpeet luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmaa varten. Yleisten alueiden suunnitelmaan kuuluu tiiviisti asukas- ja sidosryhmäyhteistyö, johon sisältyy nelivaiheinen vuorovaikutus. Ennen suunnitelmaa tehtävä kysely lähtökohdista verkkosivulla, asukasilta, suunnitelmaluonnoksesta koottava palautekysely ja esilläolo ennen kuin suunnitelma viedään kaupunkiympäristölautakuntaan hyväksyttäväksi. Suunnitelman mukana on vuorovaikutuksesta erillinen raportti omana liitteenään.
Kaupunkiympäristön toimialan viestintä tiedottaa vuorovaikutuksen eri vaiheista tiedottein, järjestöille lähetettävin sähköpostiviestein, kaupungin verkkosivuilla, suunnitelmavahdissa sekä Facebook-sivuilla.
Yleisten alueiden suunnitelman laatimista ja vuorovaikutusta kehitetään erillisessä projektissa kaupunkitila- ja maisemasuunnittelun aluesuunnitteluyksikössä tänä vuonna 2021. Samalla keinoja parantaa ja monipuolistaa tiedotusta ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia tarkistetaan yhteistyössä kaupunkiympäristön viestinnän kanssa. Myös Stadiluotsien rooli yleisten alueiden laadinnassa käydään läpi.
Luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelmat
Luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelmat tehdään yleisten alueiden suunnitelmien tavoitteiden mukaan toteutussuunnitelmatasoisiksi suunnitelmiksi, joiden perusteella kunnossapito tilaa tarvittavat metsäisten alueiden harvennukset ja muut luonnon- ja maisemanhoidon työt.
Luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelmat tehdään vuorovaikutteisesti asukkaiden, alueiden käyttäjien, asukas- ja muiden järjestöjen kanssa yhteistyössä. Tässä suunnitteluvaiheessa on apuna karttakysely, jossa suunnitelmaluonnos on esillä kommentointia varten. Karttakyselystä tiedotetaan vastaavalla tavalla kuin yleisten alueiden suunnitelmassakin: kaupunkiympäristön toimialan viestintä huolehtii tiedotteista järjestöille lähetettävistä sähköpostiviesteistä, kaupungin verkkosivuilla olevasta informaatiosta, suunnitelmavahdista sekä Facebook-sivuista. Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmat hyväksyy maankäyttöjohtaja. Luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelman vuorovaikutustapaa tarkastellaan ja parannetaan samalla, kun yleisten alueiden suunnitelmaakin kehitetään.
Puistosuunnitelmat
Puistosuunnitelmaluonnoksen esilläolosta ja vuorovaikutustilaisuudesta ilmoitetaan kirjeitse rajautuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä kaupunginosayhdistyksille. Tiedotekirje lähetetään lisäksi esimerkiksi lähellä sijaitseviin kouluihin ja päiväkoteihin. Asunto-osakeyhtiöissä isännöitsijöiden toivotaan tiedottavan suunnitelmasta asukkaita. Jos rajautuvia kiinteistöjä on yli 30, kirjeiden postittamisen sijaan tehdään yleistiedoksianto. Usein kaupunginosayhdistykset lisäävät tiedotteen omille Facebook-sivuilleen tai käyttävät muita käytössään olevia tiedotuskanavia. Lisäksi puistosuunnitelman esilläolosta tiedotetaan lehti-ilmoituksella.
Pääsääntöisesti kaikista puistosuunnitelmista järjestetään vuorovaikutustilaisuus. Vaikutuksiltaan vähäisten hankkeiden osalta voidaan harkitusti järjestää pelkkä esilläolo ilman vuorovaikutustilaisuutta. Puistosuunnitelmaluonnokset pidetään esillä verkossa. Ne löytyvät osoitteesta www.hel.fi/suunnitelmat kohdasta ”Katu- ja puistosuunnitelmat” sekä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteestä. Korona-aikana vuorovaikutus järjestetään pääsääntöisesti verkossa.
Suunnitelmien vuorovaikutustilaisuudessa esitellään suunnitelmaluonnoksia sekä suunnitelman lähtökohtia ja tavoitteita sekä otetaan vastaan mielipiteitä ja huomautuksia. Vuorovaikutustilaisuus voi olla myös maastokatselmus tai muu vapaamuotoinen tilaisuus, jossa osalliset voivat tutustua esillä oleviin suunnitelmiin ja suunnittelijat ovat paikalla vastaamassa kysymyksiin. Eri intressiryhmien kanssa pidetään tarvittaessa pienempiä kokouksia. Osalliset voivat olla yhteydessä puhelimitse ja sähköpostitse hankkeesta vastaavaan.
Osallisten mielipiteet ja kannanotot pyritään ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon laadittaessa puistosuunnitelmia, mikäli ne ovat suunnitelmaa yleisen edun mukaisesti parantavia ja esimerkiksi kustannuksiltaan hyväksyttäviä. Palautteet, niiden vaikutus suunnitelmaan ja vastaukset kirjataan vuorovaikutusmuistioon, joka liitetään mukaan päätösasiakirjoihin.
Puistojen rakentaminen
Puistojen rakentamisaikaisesta tiedottamisesta vastaa rakennukset ja yleiset alueet palvelun rakennuttamispalvelu. Mediatiedotteet laaditaan hankkeen koosta riippuen yhteistyössä viestinnän, rakennuttajan, urakoitsijan ja suunnittelun tilaajan kanssa. Työmaan yhteydessä urakoitsija viestii työmaasta työmaatauluilla.
Luonnonhoidon toteutus
Hyväksyttyjen luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelmissa esitettävien hoitotoimenpiteiden tilaamisesta vastaa yleisten alueiden palvelun kunnossapito -yksikkö vuosittain määrärahojen puitteissa. Työt tilataan Staralta, joka vastaa töiden organisoinnista ja asukastiedotuksesta toteutuksen yhteydessä. Mediatiedotteet tehdään Staran ja kunnossapito -yksikön metsävastaavan, alueen suunnittelusta vastaavan metsäsuunnittelijan ja viestinnän kanssa yhteistyössä. Ennen töiden aloittamista Stara vastaa kohdekohtaisten maastotiedotteiden viennistä. Näistä tiedotteista selviää toimenpidealue ja toimenpiteet. Samassa tiedotteessa on työstä vastaavan työnjohtajan ja töiden tilaajan yhteystiedot. Toimenpidealueen lähiasukkaille jaetaan samoja tiedotteita myös postilaatikkoon.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Toivomusponsi
Valtuutettu Johanna Nuorteva on tehnyt 25.11.2020 seuraavan toivomusponnen:
"Tämän ponnen hyväksyessään valtuusto edellyttää, että selvitetään keinoja parantaa ja monipuolistaa tiedotusta suunnitelluista puistojen ja metsien harvennuksista alueiden asukkaille ja käyttäjille esimerkiksi stadiluotsien osaamista hyödyntäen. Valtuusto edellyttää, että selvitetään myös keinoja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi suunnitelmien valmistelussa. (Johanna Nuorteva)"
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 6.4.2021 mennessä.
Detta beslut publicerades 23.03.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Tiina Saukkonen, suunnitteluvastaava: 09 310 38508
Jere Saarikko, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39857