Avustuksen myöntäminen, Kaupunginkanslia, avustushakemus vuodelle 2020, ViisNollaTuki ry

HEL 2020-013754
Ärendet har nyare handläggningar
§ 302

ViisNollaTuki ry:n avustushakemus vuodelle 2020

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti olla myöntämättä avustusta ViisNollaTuki ry:lle 50-vuotiaiden työllistymismahdollisuuksien parantamiseen, koska toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Päätöksen perustelut

ViisNollaTuki ry:n tarkoituksena on vähentää yli 50-vuotiaiden työttömien, työttömyysuhan alla olevien sekä osatyökykyisten työttömyyttä ja parantaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Tavoitteena on edistää pitkäaikaistyöttömien ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille ja näin vähentää syrjäytymisriskiä. ViisNollaTuki ry on toiminut vuodesta 2019 ja se on virallisesti rekisteröity vuonna 2020. Kuluva tilikausi on yhdistyksen ensimmäinen, eikä sen toiminta ei ole vielä vakiintunut.

Yhdistyksen tarkoituksena on auttaa asiakkaitaan löytämään itselleen sopiva koulutus sekä ylläpitämään fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttä ja sitä kautta voimaan paremmin. Pyrkimyksenä on löytää uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.

ViisNollaTuki ry hakee avustusta kolmen henkilön ja kahden toimintaa edelleen vahvistavan henkilön palkkaamisen, toimitilavuokriin sekä toimintaan tarvittaviin koneisiin ja laitteisiin yhteensä 275 000 euroa. Yhdistyksen muu rahoitus ei ole tiedossa.

ViisNollaTuki ry ei ole saanut aiemmin avustusta Helsingin kaupungilta.

Helsingin kaupungin kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista myönnetään avustuksia sellaisille järjestöille, joiden toiminta ei kuulu minkään muun toimialan toimintaan. Kaupunginhallitukselle toimitettuja avustushakemuksia liitteineen arvioidaan kaupunginhallituksen päättämien (Khs 28.10.2019 § 723) avustusten yleisohjeiden mukaisesti. Yleisohjeiden mukaan avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän toimialan toimintaa ja tavoitteiden toteutumista. Yleisohjeiden mukaan avustettavan toiminnan tulee kohdistua pääosin helsinkiläisiin ja merkitsevään määrään Helsingin kaupungin asukkaita. Avustusta ei myönnetä kaupunkikonsernin ulkopuoliseen toimintaan, jota kaupunki hankkii ostopalveluna. Lisäksi toiminnasta tulee olla näyttöä vähintään yhden vuoden ajalta. Tämä on osoitettava joko pöytäkirjoin tai tilinpäätöksin.

Avustusta ViisNollaTuki ry:lle ei esitetä myönnettäväksi, koska hanke ei kuuluu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Detta beslut publicerades 18.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Riina Kopola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 28256

riina.kopola@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja