Asunnontarkastus, asunnon terveyshaitta, Hiekkalaiturinraitti 12

HEL 2020-014489
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 7. / 211 §

Ympäristöterveysyksikön päällikön päätöksestä tehty oikaisuvaatimus koskien asunnon terveyshaittaa

Miljö- och tillståndssektionen

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen kaupunkiympäristön toimialan palvelut-ja luvat –palvelukokonaisuuden ympäristöpalveluiden ympäristöterveysyksikön päällikön tekemästä päätöksestä.

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös

Oikaisuvaatimus kohdistuu ympäristöterveysyksikön päällikön 28.7.2021 tekemään päätökseen. Päätöksessä osoitteessa ********** ei ole todettu terveydensuojelulain 1 ja 26 §:n mukaista terveyshaittaa eikä siten lisätutkimuksille tai terveydensuojelulain 27 §:n tai 51 §:n mukaisen korjausmääräyksen antamiselle ole perusteita.

Oikaisuvaatimus

Asukas on säädetyssä ajassa tehnyt oikaisuvaatimuksen ympäristöterveysyksikön päällikön tekemästä päätöksestä. Asukkaan mukaan hajujen esiintymisen perusteella voi epäillä, että ne aiheutuvat naapurin toiminnasta. Päätös halutaan oikaistavaksi, koska tarkastusta ei ole asukkaan mukaan tehty ärsyttävien hajujen ilmenemisaikaan, terveyshaitta ei ole poistunut ja päätös perustuu osin virheellisiin tietoihin. Asukkaan mukaan terveydensuojeluviranomaisen tulee siten selvittää haittaa aiheuttavat yhdisteet sekä velvoittaa haitasta vastuussa oleva ryhtymään toimenpiteisiin haitan poistamiseksi.

Oikaisuvaatimuksessa ei ollut sellaista lisätietoa, jota ympäristöpalveluilla ei olisi ollut jo tiedossa, ja jolla olisi oleellista merkitystä asian ratkaisun kannalta. Oikaisuvaatimus on liitteenä.

Oikaisuvaatimuksesta on kuultu 7.9.2021 kirjatulla kirjeellä asunto-osakeyhtiötä. Yhtiö ilmoitti, että hallitus oli käsitellyt oikaisupyyntöä hallituksen kokouksessa 8.9.2021 eikä yhtiö tule antamaan asiasta omaa vastinetta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Terveydensuojelulain (763/1994) 56 §:n mukaan oikaisuvaatimus kunnan viranhaltijan päätöksestä tehdään kunnan terveydensuojeluviranomaiselle ja se on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 2 luvun 10 §:n mukaan Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto toimii, ellei toisin ole määrätty kunnan terveydensuojeluviranomaisena.

Terveydensuojelulain 26 §:n mukaan asunnon ja muun sisätilan sisäilman puhtauden, lämpötilan, kosteuden, melun, ilmanvaihdon, valon, säteilyn ja muiden vastaavien olosuhteiden tulee olla sellaiset, ettei niistä aiheudu asunnossa tai sisätilassa oleskeleville terveyshaittaa.

Terveydensuojelulain 27 §:n mukaan, jos asunnossa tai muussa oleskelutilassa esiintyy melua, tärinää, hajua, valoa, mikrobeja, pölyä, savua, liiallista lämpöä tai kylmyyttä taikka kosteutta, säteilyä tai muuta niihin verrattavaa siten, että siitä voi aiheutua terveyshaittaa asunnossa tai muussa tilassa oleskelevalle, toimenpiteisiin haitan ja siihen johtaneiden tekijöiden selvittämiseksi, poistamiseksi tai rajoittamiseksi on ryhdyttävä viipymättä. Jos haitta aiheutuu asuinhuoneiston tai muun oleskelutilan rakennuksen rakenteista, eristeistä tai rakennuksen omistajan vastuulla olevista perusjärjestelmistä, haitan poistamisesta vastaa rakennuksen omistaja, ellei muualla laissa toisin säädetä. Jos terveyshaitta aiheutuu kuitenkin asunnon tai muun oleskelutilan käytöstä, joka ei ole tavanomaista, terveyshaitan poistamisesta vastaa asunnon tai muun oleskelutilan haltija. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi velvoittaa sen, jonka vastuulla haitta on, ryhtymään viipymättä tarvittaviin toimenpiteisiin terveyshaitan ja siihen johtaneiden tekijöiden selvittämiseksi, poistamiseksi tai rajoittamiseksi.

Asukkaan mukaan alakerran asukkaiden toiminta aiheuttaa toistuvaa ja pitkäkestoista liuottimien hajua hänen asuntoonsa. Ympäristöpalvelut teki asuntoon tarkastuksen 8.10.2020. Tarkastuksella ei todettu liuottimen hajua.

Ympäristöpalvelut päivysti mahdollisia hajuja kahden viikon ajan päivin ja öin. Asukas ilmoitti 22.10.2020, että hajua ei ole ollut. Ympäristöpalvelut jatkoi päivystystä. Asukas ilmoitti 16.11.2020 sisäilman otsonista sekä kysyi miten asiaa käsitellään. Ympäristöpalvelut ilmoitti tarkastusmahdollisuudesta, mutta asukas ei pyytänyt sitä. Ympäristöpalvelut ilmoitti 30.11.2020 asukkaalle, että terveyshaittaa aiheuttavaa olosuhdetta ei ole todettu. Asukas pyysi asiansa käsittelyn jatkamista. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta pyytää tarkastusta päiväaikaan 18.12.2020 asti. Asukas ei pyytänyt tarkastusta ja asian käsittely päätettiin 22.12.2020 päivätyllä tarkastuskertomuksella.

Asukas teki 30.12.2020 täydennys- ja oikaisupyynnön tarkastuskertomuksesta. Ympäristöpalvelut palautti asian käsittelyyn 27.1.2021. Asukkaan mukaan hajuhaittaa oli lähinnä iltaisin, joten sovittiin mahdollisuudesta päivystystarkastuksiin klo 21.00-00.00 helmi-huhtikuun välisenä aikana. Tarkastaja päivysti 2.2.2021, 3.2.2021, 10.2.2021 ja 11.2.2021. Asukas ei pyytänyt tarkastusta ja ilmoitti, että hajuhaitta oli tilapäisesti vähentynyt.

Asukas pyysi, että uudet päivystykset tehtäisiin viikonloppuina. Asukkaan pitämien hajupäiväkirjojen mukaan hajuhaitta ilmeni sekä arkena että viikonloppuna, jolloin päivystykset katsottiin voitavan sopia arki-iltoihin.

Asukas ilmoitti, että hajuhaitta ilmeni muutamia minuutteja keskiyön jälkeen. Ympäristöpalvelut sopi pidennetyistä päivystyksistä hajuhaitan toteamiseksi 27.4.2021 ja 29.4.2021 aikavälille 21.00-00.30. Asukas ei pyytänyt tarkastuskäyntiä. Asukas on 25.5.2021 ilmoittanut, että haittaa aiheuttava osapuoli on muuttanut pois asunnostaan ja ko. asunto on myynnissä. Ympäristöpalvelut päätti asian käsittelyn 1.6.2021 päivätyllä tarkastuskertomuksella.

Asunnon hajuhaittaa on selvitetty ympäristöpalvelussa normaalien toimintatapojen puitteissa poikkeuksellisen pitkään. Asukkaalle on tarjottu syksyllä 2020 mahdollisuus viikkojen ajan päivin ja öin pyytää tarkastusta sekä tarjottu sen jälkeen useampia ennalta sovittuja päivystysajanjaksoja sekä -aikoja. Ympäristöpalvelut ei ole saanut asukkaalta tarkastuspyyntöjä hajun esiintymisaikaan, eikä siten ole voinut todeta hajuhaittaa eikä ole saanut mahdollisuutta selvittää tilannetta, kuten asukas oikaisupyynnössään vaatii selvitettävän. Asukkaan ilmoittaman hajun toistuvuuden ja pitkäkestoisuuden sekä sen tiedon perusteella, että hajut tarttuvat tekstiileihin suhteellisen pysyvästi, tarkastus olisi pitänyt pystyä toteuttamaan puolen vuoden aikana tarjottujen päivystysaikojen puitteissa asian selvittämiseksi. Ympäristöpalvelut katsoo, että päivystyksiä on terveyshaitan todentamiseksi tarjottu riittävästi ja asian käsittely on päätetty.

Stäng

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Ympäristöpalvelut Ympäristöterveysyksikkö Yksikön päällikkö 28.07.2021 § 25 Salassa pidettävä (JulkL (621/1999) 24.1 § 32 k)

Stäng

Detta beslut publicerades 19.10.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse ilman saantitodistusta, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen ja valituksen toimittaminen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutosta siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset) 
  • vaatimusten perustelut
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen
  • selvitys siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

yksikön päällikkö
Heidi Öjst

Mer information fås av

Anne Hernesmaa, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 64173

anne.hernesmaa@hel.fi

Bilagor

1. Tarkastuskertomus 22.12.2020 korjattu
2. Asukas sähköposti saate 30.12.2020
3. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
4. Tarkastuskertomus 1.6.2021
5. Asukas sähköposti, saate 9.6.2021
6. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
7. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
8. Kuuleminen 15.6.2021
9. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
10. Ympäristöpalvelut päätös 28.7.2021
11. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k
12. Kuuleminen taloyhtiö 7.9.2021

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.