Hankinta, elokuva- ja animaatiokurssit, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, nuorisopalvelukokonaisuus
Hankintapäätös, elokuva- ja animaatiokurssit
Päätös
Nuorisoasiainjohtaja päätti hankkia Suomen Sarjakuvaseura ry:ltä elokuva- ja animaatiokurssit osa-alueelta 1, Yhtenäiskoulu ja Vesalan peruskoulu, osa-alueelta 2, Koskelan ala-aste, Metsolan ala-aste ja Latokartanon peruskoulu, sekä osa-alueelta 3, Sfaffansby grundskola, arvonlisäverottomaan kokonaishintaan enintään 10 500 euroa ajalle 29.3.2021 – 4.6.2021. Nuorisoasiainjohtaja päättää sulkea pois tarjouspyynnön vastaisena Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry:n tarjouksen osa-alueissa 1 ja 2.
Lisäksi nuorisopalveluyksikön johtaja päätti valtuuttaa nuorisopalveluiden läntisen alueen aluepäällikön allekirjoittamaan hankintasopimuksen ja tekemään siihen vähäisiä muutoksia tarvittaessa.
Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin allekirjoitettavalla sopimuksella. Sopimuskausi alkaa 29.3.2021.
Päätöksen perustelut
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa ajalla 1.1 – 4.6.2021 koko toimialan kattavan Harrastamisen Suomen malli-ohjelman, jonka kokonaisbudjetti on 1 miljoonaa euroa. Hankkeen koordinoinnista, hallinnosta ja taloudesta vastaa nuorisopalvelukokonaisuus (Haj 30.11.2020, 33 §, tiliöinnin tunniste 2930022).
Helsingin kaupunki on 18.12.2020 perustanut harrastustoimintapalvelujen hankintaa varten dynaamisen hankintajärjestelmän Tarjouspalvelu-hankintapalvelussa. Hankintajärjestelmä on jaettu kolmeen (3) luokkaan: 1) liikunnallinen harrastustoiminta ja 2) kulttuurinen ja 3) digitaalinen ja innovatiivinen harrastustoiminta. Hankintajärjestelmän perustamisvaihe on päättynyt ja hankintavaiheeseen siirrytty 18.1.2021.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, ”hankintalaki”) 49.2 §:n mukaan hankintajärjestelmän sisäisissä kilpailutuksissa tulee noudattaa rajoitettua menettelyä. Hankintayksikkö on 9.2.2021 julkaissut tarjouspyynnön ruoan valmistamiskurssien järjestämisestä. Sisäiseen kilpailutukseen ovat voineet jättää tarjouksensa kaikki luokkaan 3 hyväksytyt tarjoajat. Kilpailutus on jaettu kolmeen (3) osa-alueeseen. Tarjousten jättämisen määräaika on ollut 20.2.2021 klo 12:00.
Osa-alueen 1 kohdalla kyse on ollut toiminnan järjestämisestä Yhtenäiskoulussa ja Vesalan peruskoulussa. Osa-alueen 2 kohdalla kyse on ollut toiminnan järjestämisestä Koskelan ala-asteella, Metsolan ala-asteella ja Latokartanon peruskoulussa. Osa-alueen 3 kohdalla kyse on ollut toiminnan järjestämisestä Staffansby lågstadieskolassa.
Määräaikaan mennessä hankintayksikkö vastaanotti seuraavat tarjoukset:
Osa-alueesta 1:
Break the Fight Oy
Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry
Suomen sarjakuvaseura ry
Osa-alueesta 2:
Break the Fight Oy
Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry
Suomen sarjakuvaseura ry
Osa-alueesta 3 ei saatu tarjouksia.
Tarjousten avaamisen jälkeen hankintayksikkö selvitti tarjousten soveltuvuuden. Kaikki vastaanotetut tarjoukset täyttivät soveltuvuusvaatimukset.
Soveltuvuusvaatimusten täyttymisen jälkeen hankintayksikkö tarkasti tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden. Osa-alueessa 1 ja 2 seuraavat tarjoukset eivät olleet tarjouspyynnön mukaisia ja ne on suljettava pois kilpailusta: Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry
Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry on jättänyt tarjouksensa Helsingin kaupungin (jäljempänä hankintayksikkö”) elokuva- ja animaatiokurssien järjestämistä koskevan sisäisen kilpailutuksen (DPS) osa-alueisiin 1 ja 2.
Lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, ’hankintalaki’) 79 § 1 mom. 1 kohdan mukaan hankintayksikön tulee tarkistaa ennen tarjousten valintaa, että tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen.
Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry:n tarjouksessa havaittiin useita seikkoja, jotka tekivät tarjouksesta tarjouspyynnön vastaisen.
Tarjoajan tarjous osa-alueessa 1:
Osa-alueessa 1 hankinnan kohteena on ollut elokuva- ja animaatiokurssien järjestäminen Yhtenäiskoulussa ja Vesalan peruskoulussa.
Tästä huolimatta tarjoaja on otsikoinut tarjouksensa seuraavalla tavalla:
Animaatiokerho Metsolan koulussa
Hankintayksikölle on jäänyt epäselvyys, onko tarjoajan tarjous suuntautunut toiminnan järjestämiseen vain kyseisessä koulussa. Tarjousta on siten pidettävä epäselvänä.
Tarjoajan tarjous osa-alueessa 2:
Osa-alueessa 2 hankinnan kohteena on ollut elokuva- ja animaatiokurssien järjestäminen Koskelan ala-asteella, Metsolan ala-asteella ja Latokartanon peruskoulussa.
Tarjouspyynnössä on hankinnan kohteen kriteereissä todettu, että osatarjoukset osa-alueen sisällä eivät ole sallittuja.
Tarjoaja on otsikoinut tarjouksensa seuraavalla tavalla: Animaatiokerho Metsolan koulussa
Tätä arvioitaessa hankintayksikölle on jäänyt epäselvyys, onko tarjoajan tarjous suuntautunut vain toiminnan järjestämiseen Metsolan ala-asteella. Osa-alueeseen on kuitenkin sisältynyt myös muita kouluja, joiden osalta hankintayksikölle on jäänyt perusteltu epäselvyys tarjouksen sisällöstä. Tarjous on tulkittava osa-alueen sisäiseksi osatarjoukseksi, joka on kielletty tarjouspyynnössä.
Hankintayksiköllä ei ole velvollisuutta antaa ehdokkaille tai tarjoajille oikeutta täsmentää tai täydentää tarjouksia tai osallistumishakemuksia eikä tarjoajalla ole oikeutta vaatia lisäaikaa ja mahdollisuutta tarjouksen loppuunsaattamiseksi hankinta-asiakirjojen vaatimalle tasolle. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön vaatimusten mukainen. Hankintayksikkö on hankintalain nojalla velvollinen sulkemaan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.
Hankintayksikkö on edellä mainituin perustein päättänyt sulkea pois Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry:n tarjouksen osa-alueissa 1 ja 2.
Niiden tarjoajien, jotka täyttivät soveltuvuudelle asetetut vaatimukset sekä joiden tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia, tarjoukset vertailtiin.
Tarjouspyynnön mukaan kokonaistaloudellisesti edullisimpana tarjouksena pidetään tarjousta, joka on hinnaltaan halvin. Laatu on huomioitu vähimmäisvaatimuksissa.
Tarjoajien tarjouksissaan ilmoittamat vertailuhinnat olivat osa-alueen 1 osalta seuraavat:
Break the Fight Oy 140,00 e
Suomen sarjakuvaseura ry 75,00 e
Tarjoajien tarjouksissaan ilmoittamat vertailuhinnat olivat osa-alueen 2 osalta seuraavat:
Break the Fight Oy 140,00 e
Suomen sarjakuvaseura ry 75,00 e
Osa-alueessa 3 ei saatu yhtään tarjousta.
Hankintayksikkö viittaa edellä mainittuun ja valitsee tarjoajaksi osa-alueiden 1 ja 2 osalta Suomen sarjakuvaseura ry:n. Hankintayksikkö toteaa, ettei se noudata sopimusmenettelyssä odotusaikaa hankintalain 130 § 3 kohdan nojalla.
Hankintalain 40.2 §:n 1 kohdan mukaan suorahankintaa voidaan käyttää, mikäli rajoitetussa menettelyssä ole saatu lainkaan tarjouksia. Lisäedellytyksenä on, että alkuperäisiä tarjouspyynnön ehtoja ei olennaisesti muuteta. Tarjousten määräajan päätyttyä menettelyssä osa-alueessa 3 ei saatu yhtään tarjousta. Hankintayksikkö päättää tällä perusteella hankkia osa-alueen 3 mukaiset hankinnat suorahankintaa käyttäen.
Suomen sarjakuvaseura ry:n kanssa 5.3.2021 käytyjen neuvottelujen perusteella Suomen sarjakuvaseura ry tarjoaa suorahankintana osa-alue 3 tarjouspyyntöä vastaavalla tavalla.
Hankintayksikkö viittaa edellä mainittuun ja valitsee tarjoajaksi osa-alueessa 1, 2 ja 3 Suomen Sarjakuvaseura ry:n arvonlisäverottomaan hintaan enintään 10 500 euroa
Toimivalta
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 2.3.2021, § 26 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että nuorisoasiainjohtaja voi päättää hankinnoista 100 000 euroon saakka.
Detta beslut publicerades 19.03.2021
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta joko tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai pyytämällä markkinaoikeudelta käsittelylupaa valituksen tekemiseksi taikka tekemällä molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin muutoksenhakija haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä käsittelylupaa.
Lupa on myönnettävä, jos
- asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samankaltaisissa asioissa tärkeää
- siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.
Käsittelylupahakemus ja valitus toimitetaan markkinaoikeudelle yhdessä.
Muutoksenhakuaika
Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Käsittelylupahakemus ja valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimuksen noudattamatta hankintalain mukaista odotusaikaa.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta muutoksenhakuaikaan. Käsittelylupahakemus ja valitus on toimitettava muutoksenhakuviranomaiselle viimeistään muutoksenhakuajan viimeisenä päivänä ennen muutoksenhakuviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos muutoksenhakuajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa käsittelylupahakemuksen ja valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Muutoksenhakuviranomainen
Käsittelylupahakemus ja valitus tehdään markkinaoikeudelle. Markkinaoikeuden asiointiosoitteet ovat seuraavat:
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Muutoksenhakuasiakirjan muoto ja sisältö
Muutoksenhakuasiakirja, joka sisältää käsittelylupahakemuksen ja valituksen, on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Käsittelylupahakemuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)
- peruste, jolla käsittelylupaa haetaan
- syyt, joiden nojalla hakija katsoo, että käsittelyluvan myöntämiselle on olemassa edellä mainittu peruste.
Valituksessa on ilmoitettava
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Muutoksenhakuasiakirjassa on ilmoitettava muutoksenhakijan nimi ja yhteystiedot. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos muutoksenhakuasiakirjan laatijana on joku muu henkilö, asiakirjassa on ilmoitettava myös tämän nimi ja yhteystiedot.
Muutoksenhakuasiakirjassa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite).
Muutoksenhakuasiakirjaan on liitettävä
- muutoksenhaun kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan hankintalaissa määritellyn odotusajan kuluttua. Puitejärjestelyihin perustuvien hankintojen osalta hankintayksikkö voi tehdä hankintasopimuksen ennen odotusajan päättymistä, mutta tällöin valitusaika on 14 vuorokauden sijasta 30 vuorokautta päätöksen tiedoksisaannista.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Irma Sippola, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 71640