Avustuksen hakeminen, valtionavustus, innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa ja esi- ja perusopetuksessa 2021-2023, OPH

HEL 2021-003170
Ärendet har nyare handläggningar
§ 46

Valtionavustus innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa 2021-2023

Direktören för grundläggande utbildning

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti hakea suomen- ja ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen hankkeelle 'Digiympäristökehitys Stadin varhaiskasvatuksessa 2021-2023' valtionavustusta innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen Opetushallitukselta yhteensä 148 500 euroa. Mikäli Opetushallitus myöntää avustusta, toteutetaan hanke ajalla 1.8.2021–31.7.2023. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 165 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus 16 500 euroa (10 %) katetaan kehittämispalveluiden budjetista.

Lisäksi perusopetusjohtaja päätti hakea suomen- ja ruotsinkielisen esi- ja perusopetuksen hankkeelle 'Digiympäristökehitys Stadin esi- ja alkuopetuksessa 2021-2023' valtionavustusta innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen Opetushallitukselta yhteensä 162 000 euroa. Mikäli Opetushallitus myöntää avustusta, toteutetaan hanke ajalla 1.8.2021–31.7.2023. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 180 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus 18 000 euroa (10 %) katetaan kehittämispalveluiden budjetista.

Perusopetusjohtaja päätti myös valtuuttaa pedagogisen asiantuntijan Lauri Vihman kehittämispalveluista toimimaan Opetushallituksen sähköisessä hakujärjestelmässä asiointiroolissa näiden hankehakemusten osalta.

Päätöksen perustelut

Opetushallitus on julistanut maaliskuussa 2021 haettavaksi valtionavustusta innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen varhaiskasvatuksessa (asianumero 5/738/2021) yhteensä enintään 1 550 000 euroa sekä esi- ja perusopetuksessa (asianumero 6/646/2021) yhteensä enintään 1 550 000 euroa. Hakukelpoisia ovat varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen järjestäjät. Valtionavustuksia myönnetään enintään 90 % hankkeiden kokonaismenoista. Valtionavustusten keskeiset tavoitteet ilmenevät oheisista Opetushallituksen hakuilmoituksista.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hakee avustuksia hankkeille, joilla rikastutetaan oppimista digitaalisella teknologialla Helsingin kaupunkistrategian 2017–2021 mukaisesti. Hankkeiden tavoitteet ja tavoitellut tulokset sekä talousarviot on kuvattu tarkemmin oheisissa valtionavustushakemuksissa.

Hankkeiden toteutusta toimialalla koordinoi kehittämispalvelut, joka tekee toteutuksessa tiivistä yhteistyötä suomen- ja ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen sekä tietohallintopalveluiden ICT-kehitysyksikön kanssa.

Rahoitusjohtaja on 10.12.2018 tehnyt päätöksen (103 §), jonka mukaan perusopetusjohtaja on toimivaltainen päättämään kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Detta beslut publicerades 20.04.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Lauri Vihma, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 26007

lauri.vihma@hel.fi

Tommi Tiittala, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 22900

tommi.tiittala@hel.fi

Antti Aaltonen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 27090

antti.aaltonen@hel.fi

Nina Auvinen, projektisuunnittelija, puhelin: 09 310 15942

nina.auvinen@hel.fi

Karri Mehtälä, ICT-projektipäällikkö, puhelin: 09 310 88045

karri.mehtala@hel.fi

Samuli Turunen, ICT-asiantuntija, puhelin: 040 5200 762

samuli.turunen@hel.fi

Beslutsfattare

Outi Salo
perusopetusjohtaja

Bilagor

1. Opetushallituksen hakuilmoitus, varhaiskasvatus
2. Opetushallituksen hakuilmoitus, esi- ja perusopetus
3. Valtionavustushakemus varhaiskasvatukseen
4. Valtionavustushakemus esi- ja perusopetukseen

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.