Hankinta, lääkäreiden rekrytointipalvelu, sosiaali- ja terveystoimiala
Lääkäreiden rekrytointipalvelun hankinta
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti
A hyväksyä lääkäreiden rekrytointipalvelun kilpailutuksen keskeiset periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia sekä
B oikeuttaa toimialajohtajan
- tekemään hankinnasta päätöksen
- päättämään optiokauden käyttöönotosta
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.
Käsittely
Helsingin kaupungin nuorisoneuvoston toimialalautakuntien edustajien osalta on sovittu, että edustajat eivät osallistu salassa pidettävien asioiden tai asiakirjojen käsittelyyn. Tästä syystä sosiaali- ja terveyslautakunnan nuorisoedustaja Lana Bulatova ei osallistunut tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta ennen asian käsittelyn aloittamista.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Taustaa
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hyväksyä lääkärirekrytointipalvelun hankinnan periaatteet 19.1.2021 § 9. Kyseinen hankinta jouduttiin kuitenkin keskeyttämään (toimialajohtajan päätös 16.3.2021 § 42), sillä tarjouskilpailuun saatiin vain yksi tarjouspyynnönmukainen tarjous, minkä vuoksi kilpailua ei syntynyt. Lisäksi hankinnan tarjouspyynnöstä ei käynyt yksiselitteisesti ilmi, miten palvelun kuukausimaksu tuli ilmoittaa.
Nyt sosiaali- ja terveyslautakunnan päätettäväksi tuotavat hankinnan periaatteet koskevan samaa hankintaa, mutta tarjouspyyntöasiakirjoihin on tehty joitakin muutoksia koskien referenssivaatimuksia, laskutusperusteita ja hankintakauden pituutta. Lisäksi tarjouspyynnön hinnoittelua on selkeytetty, jotta tarjoajille kävisi yksiselitteisesti ilmi, missä muodossa palvelun kuukausimaksu tulee ilmoittaa.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena on erikoislääkäreiden, lääkäreiden, lääketieteen kandidaattien ja lääketieteen opiskelijoiden rekrytointipalvelu.
Rekrytointipalvelun piiriin kuuluvat terveysasematoiminta (7 yksikköä), sairaalatoiminta (6 yksikköä) ja erityisyksiköt (8 yksikköä).
Tavoitteena on hankkia rekrytointikumppani, joka lääkäripalvelujen saatavuuden parantamisen kokonaisuudessa yhtenä tekijänä korjaa lääkärivajetta, lisää lääkärien määriä ja toisaalta kasvattaa erikoislääkärien suhteellista osuutta organisaatiossa.
Hankinnan kohteena oleva palvelu on kuvattu tarkemmin liitteessä 2 Palvelukuvaus.
Tarjouskilpailu
Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä.
Tarjousten vertailuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että hinnan painoarvo on 100 prosenttia.
Hankintayksikkö solmii sopimuksen yhden (1) palveluntuottajan kanssa.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa määritellään hankittava palvelu sekä palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Vaatimusten tulee toteutua koko sopimuskauden ajan.
Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on liitteinä 1−3 (tarjouspyyntö, palvelukuvaus, sopimusluonnos). Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Länk leder till extern tjänst), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.
Sopimus
Kilpailutuksen perusteella tehtävän sopimuksen perussopimuskausi on yksi (1) vuosi. Sopimusta on tilaajan niin päättäessä mahdollisuus jatkaa korkeintaan kolmella (3) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella. Tilaaja ilmoittaa option käyttöönotosta viimeistään kolme (3) kuukautta ennen perussopimuskauden tai edellisen optiokauden päättymistä. Optiokaudet voidaan ottaa käyttöön myös samanaikaisesti.
Hankintavaltuuksista päättäminen
Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Sosiaali- ja terveyslautakunta on 30.3.2021 § 76 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että toimialajohtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 1 000 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa toimialajohtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 1 000 000 euroa.
Sopimuksen allekirjoittaja
Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä.
Detta beslut publicerades 05.05.2021
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 84, 85, 86, 87, 88, 89 (A), 90 ja 92 §:t.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 89 § (B).
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, puhelin: 09 310 42611
Laura Pikkarainen, johtajalääkäri, puhelin: 09 310 42617