Yhtiökokoukset vuonna 2021, Kiinteistö Oy Hansasilta
Kiinteistö Oy Hansasillan hallituksen jäsenten nimeäminen
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa Kiinteistö Oy Hansasillan tulevassa ylimääräisessä yhtiökokouksessa ehdottamaan, että yhtiön hallituksen jäseneksi valitaan erityisasiantuntija Mia Kajan ja
johtava kaupunginasiamies Toni Mäki.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kiinteistö Oy Hansasillan varsinaisessa yhtiökokouksessa 21.4.2020 on hallituksen jäseneksi valittu kaksivuotiselle toimikaudelle Risto Heikkinen ja Vesa Anttila. Molemmat ovat ilmoittaneet eroavansa hallituksesta.
Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 100 %. Yhtiön toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia hallita vuokrattua Helsingin kaupungin 45. kaupunginosan korttelissa 45175 tonttia 2 sekä omistaa ja hallita sillä olevaa liike- ja liiketiloja sisältävää siltaa. Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään viisi varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta siten, että toimikausi päättyy vaalia tai valintaa seuraavan toisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Kiinteistö Oy Hansasillan ylimääräisessä yhtiökokouksessa tullaan muun muassa käsittelemään uusien hallituksen jäsenten nimeämistä eronneiden tilalle.
Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan konsernijaoston tehtävänä on muun muassa määrätä päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
Detta beslut publicerades 08.09.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251