Ryhmäaloite, sdp, Helsingille koronapandemian jälkeinen elpymisohjelma
V 2.2.2022, SDP:n valtuustoryhmän ryhmäaloite koronapandemian jälkeisestä elpymisohjelmasta
Esitys
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi
Esitys on ehdotuksen mukainen.
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että kaupunki laatii laaja-alaisen koronapandemian jälkeisen elpymisohjelman, johon osoitetaan erillisrahoitus. Aloitteessa kannetaan huolta sosiaalisista ja taloudellisista seurauksista, erityisesti nuorille ja iäkkäiden keskuudessa.
Koronakriisin alusta asti kaupunki on koordinoinut organisaatiorajat ylittävien tavoitteiden ja toimenpiteiden suunnittelua pyrkien kriisin sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten minimoimiseen terveydestä tinkimättä. Nämä vastaavat ryhmäaloitteessa nostettuihin painopistealueita. Palautumisessa näihin on panostettu esimerkiksi seuraavien toimenpidekokonaisuuksien kautta: työn ja opiskelun jatkuvuuden varmistaminen, hyvinvoinnin ja osallisuuden lisääminen, yritystoiminnan ja yrittäjyyden palauttaminen ja kaupungin houkuttelevuuden palauttaminen.
Kaupunginkanslia on tukenut toimialojen, liikelaitosten ja tytäryhteisöjen koronasta palautumiseen liittyvää toiminnansuunnittelua sekä osana talousraportointia seurannut kriisistä palautumisen tavoitteiden toteutumista. Tästä esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveyden vaikuttavuusyhteistyön tiivistämisen kautta. Aikaisemmalla valtuustokaudella kaupungin strategiaosasto koordinoi toimia erillisen palautumisohjelman kautta ja tulevalla strategiakaudella toimet arvioidaan ja kohdennetaan osana strategiavalmistelua ja toimeenpanon suunnittelua.
Kaupunginvaltuuston 8.12.2021 hyväksymään talousarvioon on koronapalautumismäärärahaan varattu 70 miljoonaa euroa. Nämä tullaan käyttämään kaupunkilaisten hyvinvointiin ja koronasta palautumiseen strategian määrittelemien painopisteiden mukaisesti, esimerkiksi
- Aloitteessa mainittujen ryhmien työllistymistä tuetaan työllisyyden kuntakokeilun palvelujen avulla.
- Sosiaali- ja terveystoimialalla koronapalautumisessa on keskeistä palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen. Sosiaali- ja terveystoimialalla laaditaan koronapandemian aiheuttamasta hoito- ja palveluvelasta palautumisen toimenpidesuunnitelma.
- Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan koronapalautumismäärärahan käyttösuunnitelma tulee sisältämään suoran tuen taide- ja kulttuuritoimijoille sekä myös alustamaisia, kentän palautumista tukevia toimenpiteitä.
Lautakunnat tekevät esityksensä toimialojen käyttösuunnitelmista osana toimialan tulosbudjetin ja toimintasuunnitelman päättämistä, ja nämä käyttösuunnitelmat tulevat kaupunginhallituksen päätökseen alkuvuodesta 2022.
Sääntöperusta
Hallintosäännön 30 luvun 12 §:n mukaan valtuustoryhmä voi tehdä ryhmäaloitteen. Ryhmäaloite on aloite, jonka on allekirjoittanut enemmän kuin puolet valtuustoryhmän jäsenistä ja joka otsikoidaan ryhmäaloitteeksi. Ryhmäaloitteen jättää puheenjohtajalle valtuustoryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Valtuustoryhmä voi tehdä neljä ryhmäaloitetta valtuustokauden aikana.
Kaupunginhallituksen on esitettävä ryhmäaloite valtuuston käsiteltäväksi siten kuin 30 luvun 11 §:ssä määrätään sellaisen aloitteen käsittelemisestä, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua. Muutoin ryhmäaloitteeseen sovelletaan, mitä 11 §:ssä on määrätty valtuutetun aloitteesta.
Kaupunginhallitus 10.01.2022 § 7
Esitys
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Elisa Gebhardin ehdotuksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Päivi Majuri, projektipäällikkö, puhelin: 310 23608
Detta beslut publicerades 01.02.2022
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Föredragande
Mer information fås av
Päivi Majuri, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 23608