Asiantuntijakuulemis- ja lausuntopyyntö, työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain muuttaminen, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Helsingin kaupungin lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
Päätös
Elinkeinojohtaja antoi eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle liitteenä olevan lausunnon koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta.
Päätöksen perustelut
Tausta
Helsingin kaupunginhallitus päätti 3.2.2020 osallistumisesta erillislailla säädettävään työllisyyden kuntakokeiluun (3.2.2020, 88 §). Työllisyyden kuntakokeilussa Helsingin kaupunki hoitaa Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston sijasta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetut henkilöasiakkaan palveluohjaus-, neuvonta-, palvelu- sekä etuuksien myöntämiseen liittyvät tehtävät niiden helsinkiläisten työnhakija-asiakkaiden osalta, jotka kuuluvat työllisyyden kuntakokeilun kohderyhmään. Yhteensä kohderyhmään kuuluu noin 50 000 henkilöä. Laki työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta (1269/2020) astui voimaan 1.3.2021.
Hyväksyessään lain työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta eduskunta edellytti (EV 216/2020 vp), että hallitus valmistelee säännökset, joilla työttömyysturvatehtävät voitaisiin siirtää ehdotettua laajemmin työ- ja elinkeinotoimistoilta kokeilukunnille, jotta työttömyysturva-asioiden käsittely olisi kokeiluun siirtyvien työnhakija-asiakkaiden näkökulmista mahdollisimman sujuvaa. Samassa yhteydessä eduskunta hyväksyi myös lausuman, jossa se edellytti hallituksen valmistelevan säännökset, jotka mahdollistavat työllisyyden kuntakokeilun kokeilualueen kunnan asiakkaan siirtämisen perustellusta syystä takaisin työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaaksi.
Vireilletulo
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on 9.4.2021 pyytänyt Helsingin kaupungilta kirjallista asiantuntijalausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan asian periaatteellisen ja taloudellisen merkityksen ollessa vähäinen, kaupungin esitykset tai lausunnot antaa se kaupungin viranomainen, jonka tehtäviin asia kuuluu.
Detta beslut publicerades 04.05.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Johannes Hirvelä, kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 82535