Määrärahojen siirto, omavastuuosuuden jakaminen opetus- ja kulttuuriministeriön tehostetun ohjauksen hankkeelle, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2021-005089
Ärendet har nyare handläggningar
§ 79

Valtion erityisavustuksen kohdentaminen tehostetun ohjauksen koordinaattoreiden palkkaamiseen työelämäpainotteisen perusopetuksen lisäämiseksi vuosille 2021-2022

Sektorchefen i sektorn för fostran och utbildning

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti hyväksyä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen kohdentamisen palvelukokonaisuuksiin.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 387 500 euroa, josta omarahoitusosuus on 20% eli 77 500 euroa ja saadun avustuksen kokonaissumma on 310 000 euroa. Avustus jaetaan suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen perusopetukseen Helsingin kaupungin tekemän hakemuksen perusteella siten, että suomenkieliseen perusopetukseen palkataan kolme koordinaattoria ja ruotsinkieliseen perusopetukseen yksi koordinaattori, joka tekee osan työajastaan suomenkielisen perusopetuksen puolella. Osa avustuksesta siirretään kehittämispalveluihin koulutustilaisuuksien järjestämistä varten.

Avustus jaetaan seuraavasti: kehittämispalveluihin 15 000 euroa, suomenkieliseen perusopetukseen 221 250 euroa ja ruotsinkieliseen perusopetukseen 73 750 euroa. Erityisavustusta voidaan käyttää koulujen kehittämisryhmien työn korvaamiseen enintään 2 vuosiviikkotuntia koulua kohden. Avustuksen käytön seurannasta vastaa kukin palvelukokonaisuus.

Omarahoitusosuus on 20% ja katetaan kunkin palvelukokonaisuuden tehostetun ohjauksen määrärahoista siten, että suomenkielisen perusopetuksen osuus on 67 812 euroa ja ruotsinkielisen perusopetuksen osuus on 9 688 euroa.

Päätöksen perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö päätti 17.3.2021 (OKM/8/520/2021) myöntää Helsingin kaupungille valtion erityisavustusta 310 000 euroa vuosille 2021-2022 tehostetun ohjauksen koordinaattoreiden palkkaamiseen työelämäpainotteisen perusopetuksen lisäämiseksi. Opetus-ja kulttuuriministeriön päätös perustuu Helsingin kaupungin hakemukseen 25.1.2021. Avustuksen käyttöaika päättyy 31.12.2022.

Avustuksen tavoitteena on lisätä työelämäpainotteista perusopetusta ja kehittää tehostettua ohjausta. Palkattavien koordinaattorien tehtävänä on toteuttaa työelämäpainotteista perusopetusta kahdeksassa koulussa, joista seitsemän ovat suomenkielisiä ja yksi ruotsinkielinen. Jokainen koordinaattori toimii kahdessa koulussa.

Lisäksi koordinaattorit järjestävät alueellisen opinto-ohjauksen verkostoille tapaamisia, joissa levitetään tietoa erilaisista tehostetun ohjauksen malleista sekä kokemuksia työelämäpainotteisesta perusopetuksesta. Näihin tapaamisiin voidaan hankkia ulkopuolisia kouluttajia, minkä takia osa rahoituksesta on varattu koulutuskäyttöön.

Detta beslut publicerades 09.06.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Antti Värtö, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 88047

antti.varto@hel.fi

Sonja Ekholm, controller, puhelin: 09 310 86216

sonja.ekholm@hel.fi

Beslutsfattare

Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja