Hanke, Sähkölautta-hanke, periaatepäätös

HEL 2021-005767
Ärendet har nyare handläggningar
§ 21

Sähkölauttahankkeen hankeryhmän toimikauden pidentäminen

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päättää pidentää sähkölauttahankkeen hankeryhmän toimikautta 30.4.2022 saakka.

Päätöksen perustelut

Periaatepäätös sähkölauttahankkeesta

Kaupunginhallitus on 24.5.2021, 395 § tehnyt periaatepäätöksen sähkölauttahankeen jatkovalmistelusta. Päätöksen mukaan sähkölauttahanke toteutettaisiin Meritullintorin ja Kruunuvuorenrannan välisellä reitillä siten, että lauttaliikenne on myöhemmin siirrettävissä toiselle reitille.

Sähkölauttahankkeessa on kyse täysin uudenlaisen akkukäyttöisen, jäissä kulkevan vesiliikennekaluston suunnittelusta ja valmistelusta. Hankkeella pyritään edistämään kaupungin hiilineutraalisuustavoitteita. Varsinaisen aluskehityksen lisäksi hankkeessa testataan uudenlaisia toimintamalleja ja akkutekniikkaa sekä rakennetaan uutta siirrettävää lataus- ja laituri-infrastruktuuria.

Kansliapäällikön päätös hankeryhmän asettamisesta

Kansliapäällikkö on 11.8.2021 § 168 asettanut sähkölauttahankkeen hankeryhmän, jonka tehtävänä on valmistella hankepäätöksen tekemiseksi tarvittava hankesuunnitelma. Päätöksen mukaan hankeryhmän toimikausi päättyy 31.1.2022, jolloin hankesuunnitelman tulee olla valmis.

Hankeryhmässä edustettuna olevat tahot ja heitä edustavat jäsenet ovat:

  • hankeryhmän puheenjohtaja Kari Noroviita, toimitusjohtaja, Suomenlinnan Liikenne Oy/Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos
  • Saara Kanto, hankepäällikkö, kaupunginkanslia talous- ja suunnitteluosasto
  • Tuomo Mäkinen, rahoituspäällikkö, kaupunginkanslia talous- ja suunnitteluosasto
  • Kaisa Saario, erityisasiantuntija, kaupunginkanslia elinkeino-osasto
  • Aleksi Räisänen, liikenneinsinööri, kaupunkiympäristön toimiala liikenne- ja katusuunnittelu -palvelu
  • Sofia Johansson, lakimies, Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos

Hankeryhmän tehtävänä on tarkentaa jo tehtyjä selvityksiä ja valmistella hankepäätöksen tekemiseksi tarvittava aineisto (matkustajamääräarvioiden tarkentaminen, hankintamalli, toteutustapa, käyttö- ja investointikustannukset, rahoitusmalli, riskit ja niiden hallinta jne.).

Hankkeen toteuttaminen vaatii alusten ja laiturijärjestelyjen suunnittelun, kilpailutuksen ja rakentamisen. Hankeryhmä tekee hankepäätösehdotuksen yhteydessä esityksen varsinaisen toteutusvaiheen rahoituksesta.

Hankeryhmän toimikauden pidentäminen

Hankeryhmän työn yhteydessä ilmeni tarve järjestää konseptisuunnittelun osana telakoille ja varustamoille julkinen markkinavuoropuhelu, jonka avulla kartoitettiin sähkölauttojen hankintaan liittyvää toimitusvalmiutta sekä yleisempää markkinatilannetta. Lisäksi liikenteellisten sekä teknisten selvitysten tekeminen vaativat ennakoitua enemmän aikaa.

Edellä olevan perusteella on hankeryhmän toimikautta syytä pidentää huhtikuun 2022 loppuun saakka.

Detta beslut publicerades 24.01.2022

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Antti Peltonen
vs. hallintojohtaja