Aukioloajat, varhaiskasvatus, toimipisteiden toiminta-ajat kesällä 2021

HEL 2021-005841
Ärendet har nyare handläggningar
§ 86

Päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien ja perhepäivähoidon varakotien toiminta-ajat kesällä 2021

Direktören för småbarnspedagogik

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti, että päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien
ja perhepäivähoidon varakotien toiminta-ajat kesällä, ajalla 31.5.-
10.8.2021, ovat liitteen 1 mukaiset.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 15 luvun 5 §:n 2. kohdan mukaan varhaiskasvatusjohtaja päättää hoitopaikkojen määristä ja varhaiskasvatuksen toimintayksiköiden aukioloajoista. 17.12.2020 päätöksellä § 118 varhaiskasvatusjohtaja siirsi toimintavaltaansa viranhaltijoille toimipisteiden sulkemisesta §118 kohta 4 seuraavasti: varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aluepäällikkö päättää alueensa osalta enintään viisi päivää kestävästä toimipisteiden sulkemisesta kokonaan tai osittain. Varhaiskasvatusjohtaja päättää kuitenkin useampaa kuin yhtä aluetta koskevasta samanaikaisesta koulujen loma-aikaan tapahtuvasta toimintayksiköiden sulkemisesta

Varhaiskasvatusjohtaja on 9.6.2021 § 75 päättänyt varhaiskasvatuksen toiminta-ajat kesällä 2021. Aiempaan päätökseen tehdään seuraavat muutokset mainitun ajanjakson osalta:

Alue 6/Kaakkoinen suurpiiri/Pk Ranta-PPH Kaakko/Ryhmäperhepäiväkoti Untuvainen on kiinni ajalla 24.6.-1.8.2021 (aiemmin ilmoitettu 28.6.-1.8.2021.).

Alue 5.1./ Koillinen suurpiiri/Pk Sinivuori on kiinni ajalla 24.6.-1.8.2021 (aiemmin ilmoitettu 28.6.-30.7.).

Alue 5.1./Koillinen suurpiiri/PPH Koillinen 1, Ryhmäperhepäiväkoti Herne on kiinni ajalla 24.6.-1.8.2021 (aiemmin ilmoitettu 28.6-1.8.).

Päätöksen liitteenä on ”Kesän 2021 auki ja kiinni olevat toimipisteet
alueittain ajalla 31.05.-10.08.2021”, johon muutokset on merkitty punaisella.

Toimipisteet ovat tiedottaneet asiakkailleen päätetyt aukioloajat ja
ne viedään varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen verkkosivuille.

Loma-aikana lapsia on lomalla ja toimintaa ylläpidetään perheiden tarpeita vastaavasti. Vähäisemmän tarpeen vuoksi toimintaa on tarkoituksenmukaista sulkea. Alkavan kesäkauden suunnittelussa on otettu huomioon huoltajien 16.4.2020 mennessä ilmoittamat hoidontarpeet ja henkilöstön määrä on suunniteltu perheiden lomailmoitusten perusteella. Auki olevia toimipisteitä on mietitty myös niiden liikenteellisen sijainnin, tilojen koon ja toimivuuden perusteella. Kesäajan toiminnassa noudatetaan ajankohtaisia koronaohjeita.

Detta beslut publicerades 23.06.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Outi Kakkonen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 26767

outi.kakkonen@hel.fi

Beslutsfattare

Satu Järvenkallas
varhaiskasvatusjohtaja