Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 13.5.-19.5.2021

HEL 2021-005946
Ärendet har nyare handläggningar
§ 116

Varautumisen toimeenpano koronavirus-tilanteessa Helsingin kaupungilla 13.5.-19.5.2021

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti kehottaa toimialoja, virastoja ja liikelaitoksia toimeenpanemaan seuraavat koordinaatioryhmän ja johtoryhmän 13.5.-19.5.2021 tekemät linjaukset:

  • Varaudutaan avaamaan kaupungin asiakaspalvelutiloja 1.6.2021 lukien, mikäli epidemiatilanne kehittyy edelleen suotuisasti.
  • Avataan 26.5.2021 lukien kaupunginhallituksen 29.3.2021 ennakkoäänestyspaikoista tekemän päätöksen (§ 240) mukaiset kaupungin hallinnoimat tilat ennakkoäänestyksen toteuttamista varten. Mikäli tilat ovat suljettuina, niitä ei avata laajemmin muulle käytölle. 
  • Kaupungin työntekijöiden virkamatkoissa ulkomaille noudatetaan valtion kulloinkin voimassa olevia linjauksia. Esihenkilöiden tulee arvioida tarkasti, onko ulkomaan työmatkalle erityisen painava syy. Virkamatkoja ei tule tehdä, jos ne edellyttävät pakollista tai omaehtoista karanteenia kohdemaassa. Virkamatkalta palaajan tulee pystyä hoitamaan työtehtäviänsä mahdollisen omaehtoisen karanteenin aikana esimerkiksi etätyönä. Henkilöstö voi edelleen tehdä välttämättömiä virkamatkoja kotimaassa edellyttäen, että virkamatkakohteessa on huolehdittu tilaisuuden turvallisesta järjestämisestä valtakunnallisten suositusten mukaisesti. Linjaukset ovat voimassa toistaiseksi.

Päätöksen perustelut

Koronavirustilanteessa ensimmäisen kerran kaupungin valmiutta on kohotettu pormestarin päätöksellä 1.3.2020 § 27 sosiaali- ja terveystoimialalla ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Kansliapäällikkö päätti 13.3.2020 § 57 Helsingin kaupungin valmiuden kohottamisesta johtamisvalmiuteen. Kansliapäällikkö 17.6.2020 § 153 päätti kaupungin valmiuden laskemisesta perusvalmiuteen, sillä poikkeuksella, että sosiaali- ja terveystoimiala, työterveys Helsinki ja kaupunginkanslia jäävät edelleen johtamisvalmiuteen. Kansliapäällikkö päätti 23.11.2020 § 264 kohottaa Helsingin kaupungin seuraavien organisaatioiden valmiuden johtamisvalmiuteen kriisijohtamismallin mukaisesti: kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, kaupunkiympäristön toimiala, pelastuslaitos, liikenneliikelaitos, palvelukeskusliikelaitos ja rakentamispalveluliikelaitos. Pormestari päätti kohottaa Helsingin kaupungin kriisijohtamismallin mukaisesti kaupungin keskushallinnon, toimialat, virastot ja liikelaitokset tehostettuun valmiuteen 26.2.2021 § 23.

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää varautumisen toimeenpanosta. Edellä todetut toimenpiteet on käsitelty ja linjattu kaupungin koronaviruskoordinaatioryhmässä ja tarvittavilta osin kaupungin johtoryhmässä.

Kansliapäällikkö on päättänyt 13.3.2020 § 57, 18.3.2020, § 66, 20.3.2020 § 70, 25.3.2020 § 73, 29.3.2020 § 77, 4.4.2020 § 88, 9.4.2020 § 92, 17.4.2020 § 95, 22.4.2020 § 98, 24.4.2020 § 101, 4.5.2020 § 106, 12.5.2020 § 115, 16.5.2020 § 117, 25.5.2020 § 119, 5.6.2020 § 138, 17.6.2020 § 157, 30.6.2020 § 175, 2.7.2020 § 177, 6.8.2020 § 186, 13.8.2020 § 189, 26.8.2020 § 196, 3.9.2020 § 201, 10.9.2020 § 206, 17.9.2020 § 210, 2.10.2020 § 219, 7.10.2020 § 223, 15.10.2020 § 227, 21.10.2020 § 231, 29.10.2020 § 238, 5.11.2020 § 243, 11.11.2020 § 246, 23.11.2020 § 261, 3.12.2020 § 279, 12.12.2020 § 286, 18.12.2020 § 295, 21.12.2020 § 307, 28.12.2020 § 312, 14.1.2021 § 8, 21.1.2021 § 15, 27.1.2021 § 19, 3.2.2021 § 24, 10.2.2021 § 28, 17.2.2021 § 38, 24.2.2021 § 51, 3.3.2021 § 53, 3.3.2021 § 55, 11.3.2021 § 58, 17.3.2021 § 65, 24.3.2021 § 75, 31.3.2021 § 85, 14.4.2021 § 94, 26.4.2021 § 99, 29.4.2021 § 103, 5.5.2021 § 108 ja 16.5.2021 § 111 edellisen kerran varautumisesta. Edellä todettujen toimenpiteiden tarkemmat perustelut kirjataan tarpeen mukaan myöhemmin valmistuvassa perustelumuistiossa.

Detta beslut publicerades 21.05.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 32174

suvi.ramo@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö