Hankinta, puitejärjestely, kattolumien pudotustöiden koordinointi- ja valvontapalvelut 2021–2023
Kattolumien pudotustöiden koordinointi- ja valvontapalvelujen puitejärjestely 2022–2023
Päätös
Rakennusten ja yleisten alueiden tilaomaisuusyksikön päällikkö hyväksyi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen ja päätti, että kattolumien pudotustöiden koordinointi- ja valvontapalveluja koskeva puitesopimus tehdään Rakennuttajatoimisto HTJ Oy:n kanssa.
Arvio hankinnan kokonaisarvosta sopimuskaudella optiokaudet mukaan lukien on arvonlisäverottomana 200 000 euroa.
Puitesopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu. Sopimus päättyy 31.12.2023. Tilaajalla on oikeus jatkaa sopimuskautta kahdella 1 vuoden pituisella optiokaudella. Tilaaja päättää, hyödyntääkö se hankintaan kuuluvat optiokaudet.
Puitesopimus ei synny tämän päätöksen tiedoksiannolla, vaan vasta kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintaa koskevan erillisen kirjallisen sopimuksen. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Puitesopimus ei sisällä määräostovelvoitetta eikä tuota sopimustoimittajalle yksinoikeutta toimeksiantojen toteuttamisesta tilaajalle.
Hankintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu tarjoaja ovat toimittaneet hankintayksikön vaatimat hyväksyttävät rikosrekisteriotteet.
Päätöksen perustelut
Hankinnan perustiedot
Tämä hankinta koskee Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan hallinnoimien kiinteistöjen kattolumien pudotustöiden koordinointi- ja valvontapalvelujen puitejärjestelyä. Helsingin kaupungin hallinnassa on noin 1 000 kiinteistöä, joissa runsaslumisena talvena saatetaan tarvita kattolumien pudotusta useimmissa kiinteistöissä, mutta vähälumisina talvina vähimmillään noin 20 kiinteistössä. Pudotustarve vaihtelee runsaastikin riippuen kiinteistön sijainnista, kattomuodoista ja kattomateriaalista.
Kiinteistöt ovat pääosin kouluja, päiväkoteja, kirjastoja, liikuntahalleja, sairaaloita sekä Senaatintorin ympäristön historiallisia rakennuksia. Erityisen kokonaisuuden muodostaa kaupungintalon ympäristön rakennuskanta.
Hankinnan kohde muodostaa kokonaisuuden, jonka jakaminen osiin ei hankintayksikön näkemyksen mukaan ole tarkoituksen mukaista.
Tarjouskilpailulla valitaan yritykset, joiden kanssa tehdään saatujen tarjousten perusteella puitesopimukset 31.12.2023 saakka. Sopimuksia on mahdollista jatkaa kahdella 1 vuoden pituisella optiokaudella.
Tarjoukset annetaan kiinteinä yksikköhintatarjouksina varsinaisen sopimuskauden ajaksi.
Puitejärjestelyyn valitaan 1-2 sopimustoimittajaa, mikäli soveltuvia tarjoajia on näin monta.
Hankintamenettely
Kilpailutus perustuu Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan 30.9.2021 päivättyyn tarjouspyyntöön HEL 2021-008593 ja siihen 7.10.2021 ja 29.10.2021 julkaistuilla korjausilmoituksilla tehtyihin muutoksiin. Hankinta on toteutettu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisella avoimella menettelyllä. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta.
Hankinnasta on 2.10.2021 julkaistu EU-hankintailmoitus sähköisessä ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Hankintailmoituksessa ilmoitettiin tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalin internet-osoite, josta tarjouspyyntöasiakirjat olivat kaikkien palveluun rekisteröityneiden noudettavissa.
Saadut tarjoukset
Määräaikaan 29.11.2021 klo 9.00 mennessä tarjouksen jätti 1 tarjoaja.
Saadusta tarjouksesta laadittiin avauspöytäkirja.
Tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset
Tarjouspyynnön vaatimuksena on, että tarjoajan on täytettävä ESPD-lomakkeessa (yhteinen eurooppalainen hankinta-asiakirja) vaaditut tarjoavaa yritystä koskevat tiedot. Tarjoajille asetetut muut vaatimukset on esitetty tarjouspyynnössä.
Tarjouspyyntö on liitteenä 2.
Tarjousten tarkastus
Tarjouspyynnössä asetettujen soveltuvuusehtojen täyttymisen ja tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastuksen yhteydessä todettiin, että ainoan tarjouksen jättänyt tarjoaja on toimittanut vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttää tarjouksessaan ilmoittamiensa tietojen mukaan asetetut soveltuvuusvaatimukset ja tarjous on tarjouspyynnön mukainen.
Tarjousten vertailu ja sopimustoimittajien valinta
Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Kokonaistaloudellista edullisuutta vertaillaan halvimman hinnan perusteella. Halvinta hintaa voitiin käyttää vertailuperusteena, koska hankintaa koskevat laatutekijät otettiin huomioon tarjoajaa koskevissa soveltuvuusvaatimuksissa ja hankinnan kohteelle asetetuissa laatua koskevissa vähimmäisvaatimuksissa.
Tarjoukset annettiin tuntiveloitushintoina. Pyydetyt tuntiveloitushinnat ja niiden painotukset vertailussa on esitetty tarjouspyynnössä. Tarjousten vertailuhinta muodostuu kertoimellaan painotettujen tuntiveloitushintojen summasta.
Puitesopimustoimittajaksi valitaan ainoan ja kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättänyt Rakennuttajatoimisto HTJ Oy.
Sopimuskumppaniksi hyväksytyn osalta on tarkastettu Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjeen mukaiset selvitykset.
Hankintapäätös on ehdollinen siihen saakka, kunnes valittu tarjoaja on toimittanut rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitetut rikosrekisteriotteet ja on todettu, ettei hankintalaissa tarkoitettuja poissulkemisperusteita ilmennyt.
Vertailutaulukko on liitteenä 1.
Sopimuskaudella noudatettava menettely hankinnoissa
Tilaukset Palveluntuottajilta tehdään ensisijaisesti puitesopimuskilpailutuksen sijoittumisjärjestyksen perusteella. Jos etusijajärjestyksen perusteella ensisijainen Palveluntuottaja ei pysty toteuttamaan tilausta tai Palveluntuottajan kanssa ei päästä yksimielisyyteen toimeksiannon kattohinnasta, tarjousta pyydetään etusijajärjestyksessä seuraavalta Palveluntuottajalta.
Etusijajärjestyksestä voidaan poiketa myös, jos
- Etusijajärjestyksessä ensimmäisenä oleva Palveluntuottaja ei pysty tekemään toimeksiantoa Tilaajan edellyttämässä aikataulussa, jolloin tarjousta pyydetään etusijajärjestyksessä seuraavalta Palveluntuottajalta
- Etusijajärjestyksessä ensimmäisenä oleva Palveluntuottaja ei ole kapasiteettia toimeksiannon toteuttamiseen hankkeen laajuuden johdosta, jolloin tarjousta pyydetään etusijajärjestyksessä seuraavalta Palveluntuottajalta
- Palveluntuottajan aikaisemman toimeksiannon on todettu olevan myöhässä, jolloin tarjousta pyydetään etusijajärjestyksessä seuraavalta Palveluntuottajalta
Poikkeuksena edellä kuvattuun menettelyyn ovat äkilliset ja ennalta arvaamattomat työt (ns. hätätyöt), joista Tilaaja sopii Palveluntuottajien kanssa tapauskohtaisesti. Toimeksiannoista tehdään erilliset kirjalliset tilaukset.
Yksittäisiä työtilauksia tullaan tekemään vain niiltä Palveluntuottajilta, joiden tilaajavastuulain mukaiset selvitykset on sopimuskaudella toimitettu Tilaajalle tai ne ovat Tilaajan saatavilla sopimuksen kohdan Palveluntuottajalta vaadittavat asiakirjat ja selvitykset mukaisesti.
Palveluntuottaja ei voi ilman perusteltua syytä kieltäytyä vastaanottamasta työtilausta.
Tilaajalla ei ole määräostovelvoitetta. Muissa asiakirjoissa mahdollisesti esitetyt hankintavolyymit ovat vain arvioita, eivätkä ne ole Tilaajaa sitovia. Puitesopimus ei tuota Palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa Tilaajalle sopimuksen kattamia töitä. Runsaslumisina talvina Palveluntuottajien resurssipulan aikana tilaaja voi käyttää puitesopimuksen ulkopuolisia tahoja hetkellisesti paikkaamaan resurssipulaa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 11.5.2021 § 248 mukaan rakennusten ja yleisten alueiden yksiköiden päälliköillä (viranhaltijat) on hankintavaltuudet 1 000 000 euroon saakka. rakennusten ja yleisten alueiden tilaomaisuusyksikön päällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.
Detta beslut publicerades 01.12.2021
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika
Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.
Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.
Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään markkinaoikeudelle.
Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Sähköpostiosoite: | markkinaoikeus@oikeus.fi |
Faksinumero: | 029 56 43314 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 43300 |
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle
Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.
Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Odotusaika
EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Pasi Lönnberg, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31851
Maarit Johansson, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 43148
Jari Kitunen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 84081