Tutkimuslupa, nuorten paikkataju ja huolet

HEL 2021-009551
Ärendet har nyare handläggningar
§ 25

Tutkimuslupa, Nuorten paikkataju ja huolet koronan aikakaudella ja sen jälkeen

Ungdomsdirektören

Päätös

Nuorisoasiainjohtaja päätti jatkaa Nuorisotutkimusseuran nuorten paikkataju ja huolet koronan aikakaudella ja sen jälkeen -tutkimushankkeen tutkimusluvan voimassaoloa 31.3.2023 asti.

Päätöksen perustelut

Hankkeen tarkoituksena on tehdä näkyväksi, missä ja miten nuoret liikkuvat pandemian aikakaudella kaupunkiympäristössä sekä selvittää nuorten eri paikkoihin liittämiä mielikuvia ja kokemuksia.
Hankkeessa tutkitaan nuorten paikkatajua ja huolia koronan aikakaudella ja sen jälkeen.
Tutkimuksessa mukana olevissa kaupungeissa voidaan tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja toimenpiteitä sekä kehittää tapoja ja palveluita nuorten hyvinvoinnin entistä parempaan tukemiseen hankkeen aikana ja myös siinä vaiheessa, kun toivottavasti siirrytään koronatilanteesta tämänhetkistä normaalimpaan suuntaan.

Hankkeelle on myönnetty 3.12.2020 tutkimuslupa, joka on voimassa 31.12.2021 asti. Hankeen uuden rahoituksen myötä on tutkimusluvan voimassaoloa tarpeen jatkaa 31.3.2023 asti.

Tutkimusaineisto suojataan luvatonta käsittelyä vastaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Henkilötietoja sisältävä rekisteri pidetään erillään muusta aineistosta ja se tuhotaan hankkeen päätyttyä. Samaten tutkimusrekisteri hävitetään, kun tiedot eivät ole enää tarpeen tutkimuksen suorittamiseksi tai sen tulosten asianmukaisuuden varmistamiseksi. Rekisterinpidosta vastaa tutkimusluvan saaja.

Tutkimusluvan saaja sitoutuu siihen, ettei se käytä saamiaan tietoja asiakkaan tai henkilökuntaan kuuluvan henkilön tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi taikka sellaisten muiden etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus, eikä luovuta saamiaan henkilötietoja sivulliselle.

Tutkimusluvan saaja luovuttaa valmiista tutkimusraportista kaksi kappaletta korvauksetta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan arkistoon ja sen palvelun yhteyshenkilölle, mistä aineisto on kerätty. Raportin voi toimittaa myös sähköisessä muodossa.

Detta beslut publicerades 20.09.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Miikka Haimila, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 28739

miikka.haimila@hel.fi

Timo Kontio, toiminnanjohtaja, puhelin: 09 310 20804

timo.kontio@hel.fi

Beslutsfattare

Mikko Vatka
nuorisoasiainjohtaja

Bilagor

1. Helsinki tutkimuslupahakemus_jatkoaika_Nuorten paikkataju
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Tutkimuslupa Hoikkala 3.12.2020, 55
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Lupahakemuksen liite Nuorten paikkataju ja huolet_tutkimus ja hankesuunnitelma
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Lupahakemuksen liite Hankkeessa mukana olevat tutkijat_24082021
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Lupahakemuksen liite Nuoren suostumus tutkimukseen osallistumisesta _01122020
Bilagan publiceras inte på internet.
6. Lupahakemuksen liite Tietosuojaseloste_Nuorten paikkataju ja huolet_päivitetty_25082021
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.