Avustuksen myöntäminen, sosiaali- ja terveyslautakunta, järjestöavustukset vuodelle 2022, mielenterveystyön ja päihdetyön tukeminen

HEL 2021-009750
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 10. / 303 §
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset järjestöille vuodelle 2022 mielenterveystyön ja päihdetyön tukemiseen

Social- och hälsovårdsnämnden

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

- esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöjen 19 hakemukselle avustusta vuoden 2022 toimintaan yhteensä 1 316 000 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti.

- osoittaa toimialajohtajan päätettäväksi enintään 55 000 euroa niille mielenterveystyön ja päihdetyön tukemista koskeville hakemuksille, jotka ovat suuruudeltaan enintään 10 000 euroa ja jotka eivät sisälly edellä mainittuun taulukkoon.

- hylätä yhden liitteen 1 taulukossa mainittu hakemus taulukoissa esitetyin perusteluin.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päätti avustusten ehdoista seuraavaa:

- Rahoitus tulee käyttää vuoden 2022 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana.

- Avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta sosiaali- ja terveystoimialalle, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta.

- Avustuksen käytöstä tulee antaa selvitys Helsingin kaupungille vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2023 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2024 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää yhdistyksen vuoden 2022 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus, allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja, josta löytyy pykälä vastuuvapauden myöntämisestä.

- Järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 § 723 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 4 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.

- Avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata.

- Sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle.

- Avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.

- Koronapandemiatilanteen vuoksi edellytetään, että järjestöjen toimintaan sisällytetään aina myös ohjaus ja neuvonta koronatartuntojen torjuntatoimista sekä voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kehottaa talouden tuki -yksikköä huolehtimaan avustusten maksatuksesta niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa, kolmas erä maksetaan kesäkuussa ja neljäs erä syyskuussa.

Käsittely

Sosiaali- ja terveyslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa
kutsuttuja asiantuntijoita, eivätkä nämä siitä syystä osallistuneet tämän
asian käsittelyyn.

Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:

Vastaehdotus 1:
Puheenjohtaja Daniel Sazonov: Lisätään järjestöjen avustuksia pohjaesitykseen nähden seuraavasti siten, että mielenterveystyön ja päihdetyön tukemiseen myönnetään avusta järjestöille yhteensä 1 316 000 euroa:
• Irti Huumeista ry + 5000 euroa
• Mielenterveysyhdistys HELMI + 5000 euroa.

Kannattaja: jäsen Kati Juva

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi puheenjohtaja Daniel Sazonovin vastaehdotuksen yksimielisesti ilman äänestystä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poiketen.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

- esittelytekstistä ilmenevin perustein myöntää järjestöjen 19 hakemukselle avustusta vuoden 2022 toimintaan yhteensä 1 306 000 euroa liitteenä 1 olevan taulukon mukaisesti.

- osoittaa toimialajohtajan päätettäväksi enintään 55 000 euroa niille mielenterveystyön ja päihdetyön tukemista koskeville hakemuksille, jotka ovat suuruudeltaan enintään 10 000 euroa ja jotka eivät sisälly edellä mainittuun taulukkoon.

- hylätä yhden liitteen 1 taulukossa mainittu hakemus taulukoissa esitetyin perusteluin.

Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta päättää avustusten ehdoista seuraavaa:

- Rahoitus tulee käyttää vuoden 2022 aikana avustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan helsinkiläisiin kohdistuvana.

- Avustusta ei saa käyttää toimintaan, jota kaupunki hankkii avustuksen saajalta ostopalveluna. Mikäli avustettava toiminta muuttuu vuoden aikana kilpailutuksen tai muun järjestelyn seurauksena järjestön kaupungille tuottamaksi ostopalvelutoiminnaksi, tulee järjestön ilmoittaa asiasta sosiaali- ja terveystoimialalle, jotta avustuksen maksatus voidaan keskeyttää ja tarvittaessa sopia avustuksen takaisinmaksusta.

- Avustuksen käytöstä tulee antaa selvitys Helsingin kaupungille vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2023 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2024 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää yhdistyksen vuoden 2022 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus, allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja, josta löytyy pykälä vastuuvapauden myöntämisestä.

- Järjestöjen tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 § 723 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä 4 olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita.

- Avustusten saajien on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata.

- Sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista avustettavalle järjestölle.

- Avustukset voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut.

- Koronapandemiatilanteen vuoksi edellytetään, että järjestöjen toimintaan sisällytetään aina myös ohjaus ja neuvonta koronatartuntojen torjuntatoimista sekä voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista.

Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päättää kehottaa talouden tuki -yksikköä huolehtimaan avustusten maksatuksesta niin, että avustusten ensimmäinen ja toinen erä maksetaan samassa yhteydessä helmikuussa, kolmas erä maksetaan kesäkuussa ja neljäs erä syyskuussa.

Stäng

Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Jerry Ramstedt ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 18 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat lautakunnan käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta ja avustusten käytön valvonnasta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 3.9.2013 § 288 vahvistaa tämän päätöksen liitteenä 3 olevat perusteet noudatettaviksi jaettaessa järjestöille avustuksia sosiaali- ja terveystoimen määrärahoista. Nämä perusteet täydentävät Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavia yleisohjeita.

Vuoden 2022 avustusten haku

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2022 avustusten hakuaika oli 1.‒30.9.2021. Hakukuulutus julkaistiin 23.8.2021 sosiaali- ja terveystoimialan internet-sivuilla suomeksi ja ruotsiksi sekä 31.8.2020 Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa.

Kuulutuksessa kerrottiin, että avustushakemusten jättäminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Helsingin kaupungin asiointipalvelusivustolla (https://asiointi.hel.fi(Länk leder till extern tjänst)). Toissijaisesti avustusta sai hakea paperisella lomakkeella. Hakemusten ja liitteiden tuli olla sähköisessä asiointipalvelussa tai kaupungin kirjaamossa viimeistään 30.9.2021 kello 16.00.

Saapuneet hakemukset

Sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitettuja avustushakemuksia vuodelle 2022 saapui sähköiseen järjestelmään 186 kappaletta ja paperisina hakemuksina kirjaamoon 24 kappaletta, eli yhteensä 210 kappaletta. Muilta hallintokunnilta tiedusteltiin, oliko niiden avoinna oleviin hakuihin saapunut erehdyksessä sosiaali- ja terveystoimea koskevia hakemuksia. Näin löytyi kaupunginkansliasta yksi hakemus, joka sisältyy edellä ilmoitettuihin kappalemääriin.

Anottu kokonaissumma on 10 390 701 euroa, mikä on 828 154 euroa suurempi kuin vuoden 2021 haussa. Myös hakemuksia saapui 16 kappaletta enemmän kuin vuoden 2021 haussa.

Avustusten jakamisessa noudatettavat ohjeet ja periaatteet

Avustusehdotusten valmistelussa noudatettiin asian liitteenä 4 olevaa Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723).

Sosiaali- ja terveyslautakunta 3.9.2013 § 288 päätti avustusten jakoperusteet (liite 3), jotka täydentävät kaupungin avustusten yleisohjeita. Yleisperiaatteena on, että avustuksen piiriin hyväksyttävän toiminnan tulee tukea sosiaali- ja terveystoimialan voimassa olevien tavoitteiden toteuttamista. Avustuksilla tuetaan ensisijaisesti toimintaa, joka tähtää seuraavien helsinkiläisen väestön terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen: terveyden ja toimintakyvyn ja itsenäisen selviytymisen tukeminen, sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäiseminen ja vähentäminen, omatoimisuuden ja itsehoidon lisääminen, eri-ikäisten syrjäytymisen ehkäisy ennaltaehkäisevin ja/tai korjaavin toimin, maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen, haavoittuviin ryhmiin kuuluvien auttaminen ja vertaistuki sekä kriisiapu ja vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta. Avustus kohdennetaan pääsääntöisesti välittömään auttamis- ja tukemistoimintaan. Avustusta ei myönnetä uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan, eikä sellaiseen toimintaan, johon hakija saa muuta Helsingin kaupungin avustusta.

Helsingin kaupunginkanslian kansliapäällikkö on tehnyt 23.6.2021 § 149 päätöksen Helsingin varautumisen toimeenpanosta korona-tilanteessa, jonka mukaisesti vuoden 2021 avustuksia ei peritä takaisin, mikäli avustuksen käyttämättä jääminen kokonaan tai osittain johtuu koronavirustilanteesta. Järjestöt voivat tässä erityistilanteessa halutessaan muokata ja sopeuttaa toimintaansa niin, että kohderyhmien tukeminen avustusrahoituksella on muilla tavoilla mahdollista. Avustuksen käyttötarkoitusta voidaan muuttaa, mutta sen tulee täyttää muutoksen jälkeenkin avustuksen myöntäjän vahvistamat avustusten jakoperusteet. Avustuksen käyttötarkoituksen muutokseen ei tarvitse hakea erikseen lupaa.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan vuodelle 2021 myöntämien avustusten kohdalla edellä mainittu päätös tarkoittaa, että järjestöt voivat käyttää halutessaan vuoden 2021 avustusta myös vuoden 2022 aikana.

Avustuksiin käytettävissä oleva rahoitus

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämiin järjestöjen avustuksiin on käytettävissä vuonna 2022 yhteensä 6 661 000 euroa. Rahoitus koostuu siten, että sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2022 talousarviosta, talousarviokohdalta sosiaali- ja terveyspalvelut 5 10 01, osoitetaan käytettäväksi 500 000 euroa. Lisäksi järjestöjen avustuksiin käytetään kuolinpesien varoja. Tämän kokouksen omana esityksenään sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään, että kuolinpesien varoja käytettäisiin vuoden 2022 avustuksiin 6 161 000 euroa.

Edellä mainitusta avustuksiin käytettävästä määrärahasta esitetään sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämiin avustuksiin yhteensä 6 243 000 euroa, minkä osuuden jakautuminen eri avustusryhmiin kuvataan kutakin ryhmää koskevassa avustusesityksessä.

Toimialajohtajan päätettäväksi esitetään enintään 247 300 euroa ja sen kohdentaminen eri avustusryhmiin esitetään kussakin avustusesityksessä. Lisäksi esitetään, että sosiaali- ja terveyslautakunta osoittaa toimialajohtajan erikseen päätettäviksi avustuksiksi enintään 100 000 euroa vuoden aikana mahdollisesti ilmenevän yllättävän ja merkittävän sosiaali- tai terveysongelman hoitamiseen. Tämä esitetään samassa esityksessä monialayhdistysten avustusesityksen kanssa.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämiin avustuksiin on vuoden 2022 määrärahasta jakamatta tämän jälkeen 70 000 euroa.

Enintään 10 000 euron avustuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 12.2.2013 § 12 oikeuttanut toimialajohtajan päättämään enintään 10 000 euron järjestöavustuksista.

Enintään 10 000 euron hakemuksia saapui 96, ja niiden haettu yhteissumma on 499 761 euroa. Nämä hakemukset on käyty läpi, ja toimialajohtaja tulee päättämään avustusten myöntämisestä sosiaali- ja terveyslautakunnan osoittaman rahoituksen mukaisesti. Rahoitukseksi esitetään yhteensä enintään 247 300 euroa, jonka määrä kutakin avustusryhmää koskien esitetään omassa päätöksessä. Nämä päätökset sekä niiden sisältämät taulukot avustuksen saajista ja käyttötarkoituksista tuodaan sosiaali- ja terveyslautakunnan ottoharkintaan.

Hakemusten käsittely ja asiantuntijakannanotot

Hakemuksista valtaosa oli liitteiden osalta puutteellisia tai niihin tarvittiin lisäselvitystä. Hakijalle annettiin yhdeksän päivää aikaa toimittaa puuttuvat liitteet ja tiedot. Täydennyspyyntö lähetettiin sähköpostitse ja/tai sähköisen asiointijärjestelmän kautta. Mikäli pyydetyt liitteet eivät saapuneet määräajassa, esitetään hakemus kaupungin ohjeiden mukaisesti hylättäväksi. Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustusesityksissä kyseisiä hakemuksia oli yhteensä viisi kappaletta.

Sosiaali- ja terveystoimialan näkemys hakemuksista saatiin pyytämällä palvelukokonaisuuksien johtajien nimeämiltä asiantuntijoilta kannanotot avustusesityksiin.

Edellisen avustuksen käytön valvonta

Käsittelyn yhteydessä selvitettiin hakijalle myönnetyn edellisen avustuksen käyttö. Edelliseksi avustukseksi katsottiin vuodelle 2020 myönnetty avustus. Uuden avustuksen saamisen edellytyksenä on kaupungin ohjeen mukaisesti, että edellisen avustuksen käyttö on raportoitu ja todettu asianmukaiseksi. Mikäli näin ei ole, niin hakemus esitetään hylättäväksi.

Käyttöselvityksen yhteydessä laadittiin taulukot, joissa on kuvattu hakijoiden vuoden 2020 tilikauden tulos, tase, taseen oma pääoma 2020 ja omavaraisuusaste (%). Taulukko on tämän asian liitteenä 2. Taloustietoja ei ole merkitty, mikäli yhdistyksellä ei ole ollut rahaliikennettä vuonna 2020, taloustietoja ei ole saatu tai niissä on epäselvyyksiä.

Omavaraisuusaste-prosentin laskukaava on seuraava: taseen oma pääoma jaettuna taseen kokonaissummalla ja kerrottuna 100:lla. Omavaraisuusasteen tulkinta on Yritystutkimus ry:n mukaan seuraava: yli 40 % hyvä, 20‒40 % tyydyttävä ja alle 15 % heikko. Mikäli hakijan taloudellisessa tilanteessa tai toimintakäytännöissä havaittiin uhkia tai riskejä (esimerkiksi vuodesta toiseen heikkenevä taloudellinen tilanne), niin näihin pyydetään kiinnittämään huomiota.

Avustusehdotusten laatiminen ja hakemusten hylkäysperusteet

Avustusehdotusta laadittaessa selvitettiin, tuottaako avustuksen hakija sosiaali- ja terveystoimialalle ostopalveluja ja mitkä eri tahot avustavat järjestöä. Avustus esitetään hylättäväksi, mikäli avustettavaksi haettu toiminta ei sisälly sosiaali- ja terveystoimen avustusten jakoperusteisiin tai hylkäämiseen on muu painava syy.

Hylkäysesitysten perusteita ovat: pakollisten liitteiden puuttuminen, tietojen virheellisyys tai epäluotettavuus sekä puutteet järjestön hallinnollisissa menettelyissä. Avustusta ei myöskään esitetä, mikäli hakijalla on merkittävä ylijäämä edelliseltä tilikaudelta tai merkittävä määrä omaisuutta ja voidaan olettaa, että näistä syistä toimintaa voidaan toteuttaa ilman avustusta. Hylkäysperuste voi myös olla järjestön monivuotinen negatiivinen omavaraisuusaste, joka kertoo erittäin vakavista talouden ongelmista. Taloudellisen tilanteen arvioinnissa on käytetty yksilöllistä harkintaa. Erittäin painavasta syystä avustusta voidaan esittää, vaikka toiminnasta ei vielä olisi vahvaa näyttöä.

Hakemusten ryhmittely ja avustusesitykset

Hakemukset ryhmiteltiin kahdeksaan eri ryhmään, jotka on kuvattu alla olevassa taulukossa. Yli 10 000 euron hakemukset kohderyhmittäin on valmisteltu sosiaali- ja terveyslautakunnalle tähän kokoukseen kunkin kohderyhmän osalta omina esityksinä, ja ne ovat sarakkeessa Ltk. Näitä hakemuksia on yhteensä 114 kappaletta.

Toimialajohtajan päätettäväksi delegoitujen (enintään 10 000 euroa hakeneet) hakemusten ryhmittely on sarakkeessa Tja. Näitä hakemuksia on yhteensä 96.

Taulukko: Avustushakemusten ryhmittely ja hakemusten lukumäärät

Haetun avustuksen kohderyhmä Ltk Tja Yht
1. Lasten ja lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen (HEL 2021-009756) 19 13 32
2. Nuorten ja aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen (HEL 2021-009754) 29 14 43
3. Ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen (HEL 2021-009753) 7 23 30
4. Kansanterveysjärjestöjen tukeminen (HEL 2021-009751) 8 16 24
5. Mielenterveystyön ja päihdetyön tukeminen (HEL 2021-009750) 20 12 32
6. Vammais- ja kehitysvammatyön tukeminen (HEL 2021-009749) 9 9 18
7. Maahanmuuttajatyön tukeminen(HEL 2021-009747) 18 9 27
8. Monialayhdistykset(HEL 2021-009745) 4 - 4
Yhteensä 114 96 210

Tässä asiassa päätetään mielenterveystyön ja päihdetyön tukemiseen myönnettävistä avustuksista.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätettäväksi esitettävät hakemukset (Ltk) ja päätösehdotukset käyttötarkoituksineen on kuvattu tämän asian liitteessä 1. Hakemukset esitetään hakijayhdistyksen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Mielenterveystyön ja päihdetyön tukemiseen avustuksia (20 kappaletta) haettiin yhteensä 1 818 753 euroa ja myönnettäväksi esitetään 19 hakemukselle 1 306 000 euroa. Hakemuksista yksi esitetään hylättäväksi.

Avustushakemukset lautakunnan nähtävillä

Avustushakemukset ovat sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenten nähtävissä.

Avustuspäätöksistä ilmoittaminen, avustusten maksatus ja käytön raportointi

Avustuspäätöksistä ilmoitetaan kaikille hakemuksen tehneille kirjeellä. Saatekirjeessä mainitaan koronapandemiatilanteen vuoksi edellytys, että toimintaan sisällytetään aina myös ohjaus ja neuvonta koronatartuntojen torjuntatoimista sekä voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista. Saatekirje on tämän asian liitteenä 5.

Avustukset maksetaan seuraavasti: alle 8 000 euron suuruiset avustukset yhtenä eränä, 8 000‒40 000 euron suuruiset avustukset kahtena eränä ja yli 40 000 euron suuruiset avustukset neljänä eränä. Kaksi ensimmäistä avustuserää maksetaan samassa yhteydessä.

Avustuksen käytöstä tulee lähettää käyttöselvitys Helsingin kaupungille vuoden 2023 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2024 koskevan avustushakemuksen yhteydessä.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen on mahdollista tukea ja täydentää kuntatoimijoiden palveluja ja tätä kautta lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Järjestöjen taloudellisella avustamisella voidaan edesauttaa järjestöjen toimintaa.

Stäng

Sosiaali- ja terveyslautakunta 30.11.2021 § 279

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Jerry Ramstedt olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta jätti asian yksimielisesti pöydälle puheenjohtaja Daniel Sazonovin ehdotuksesta.

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Jerry Ramstedt, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25678

jerry.ramstedt@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 17.12.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Föredragande

vs. sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Leena Turpeinen

Mer information fås av

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Jerry Ramstedt, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 25678

jerry.ramstedt@hel.fi

Bilagor

3. Avustukset ja taloustiedot mielenterveys- ja päihdetyön tukeminen (lautakunnan hyväksymä 14.12.2021)
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Avustukset ja taloustiedot mielenterveys- ja päihdetyön tukeminen (esitys)
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.