Virkasuhteen täyttäminen, palvelut ja luvat, rakennusvalvontapalvelut, tiimipäällikkö, työavain KYMP-03-55-21
Kaupunkiympäristön toimialan rakennusvalvontapalvelujen lupa-yksikkö 1 tiimipäällikön viran täyttäminen
Päätös
Rakennusvalvontapalvelun päällikkö päätti valita tiimipäällikön virkaan (35456) ********** 4 356,35 euron tehtäväkohtaisella palkalla.
Virkaan otettavan henkilön kanssa sovitaan erikseen viran vastaanottamisen ajankohta.
Virkaan valitun ei tarvitse esittää selvitystä terveydentilastaan, sillä hän on kaupungin palveluksessa ja on jo aiemmin esittänyt ko. selvityksen.
Virkaan kuuluu kuuden kuukauden (6 kk) koeaika.
Päätöksen perustelut
Tiimipäällikön virka vapautui edellisen viranhaltijan irtisanoutuessa.
Valintapäätös perustuu kaupunkiympäristön toimialan toimialajohtajan päätökseen 26.6.2019 § 26, jolla on siirretty hallintosäännön 14 luvun 1§:n 2 mom. 5 kohdan mukaista toimivaltaa ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijoita ja työntekijöitä.
Viran täyttömenettely
Virka oli julkisesti haettavana 23.8.-20.9.2021. Hakuilmoitus julkaistiin Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointipalvelussa, TE-palveluissa, Oikotiellä ja arkkitehtiuutisissa.
Tehtäviin kuuluu toimia itäisen lupatiimin tiimipäällikkönä, ja lähiesihenkilönä lupa-asioiden asiantuntijoille. Tiimipäällikkö vastaa tiimin toiminnan organisoinnista, kuten työmäärien jakautumisesta ja työsuoritusten seurannasta. Tiimipäällikkö toimii myös päättäjänä tietyissä rakennusluvissa. Lisäksi tiimipäällikkö hoitaa rakennusvalvonnan arkkitehdin tehtäviä ja on lupahankkeissa rakentajan ja kaupunkilaisten yhteistyökumppani, joka pitää langat käsissä ja huomioi kaikkien edun.
Tehtävän kelpoisuusehtona on arkkitehdin tai vastaava ylempi korkeakoulututkinto. Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen sekä tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.
Hakuilmoituksen mukaan edellytetään aiempaa kokemusta rakennussuunnittelusta tai muusta rakennusvalvontaan valmistavasta työstä. Lisäksi arvostetaan kokemusta esihenkilötehtävistä ja rakennusvalvonnasta. Eduksi katsotaan kaavoituksen, rakennussuojelukysymysten ja rakennuslainsäädännön tuntemusta sekä kykyä niiden soveltamiseen käytännössä.
Virkaa täytettäessä tulee varsinaisten kelpoisuusehtojen lisäksi ottaa huomioon perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Valintaprosessi
Tiimipäällikön virkaa haki hakuajan kuluessa kymmenen henkilöä, joista kahdella henkilöllä ei täyttynyt kelpoisuusehto. Liitteenä on hakemusten perusteella laadittu yhteenveto. Yhteenvedon tiedot perustuvat hakijan hakemuksessaan antamiin tietoihin.
Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin ********** ********** haastattelivat yksikön päällikkö Aarno Alanko ja Salla Mustonen sekä rakennusvalvontapäällikkö Kai Miller. ********** haastattelivat yksikön päällikkö Aarno Alanko ja Salla Mustonen. **********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
**********
Perustelut valintaesitykselle
Tiimipäällikön tehtävänä on suunnitella, seurata ja valvoa johtamansa hallinnollisen kokonaisuuden toimintaa sekä vastata sen tuloksellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Päällikön tehtävänä on johtamansa hallinnollisen kokonaisuuden suorituskyvyn ja toiminnan tuloksellisuuden kehittäminen ja ylläpito.
Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että virkaan valittavalta edellytetään aiempaa kokemusta rakennussuunnittelusta tai muusta rakennusvalvontaan valmistavasta työstä. Lisäksi arvostetaan kokemusta esihenkilötehtävistä ja rakennusvalvonnasta. Eduksi katsotaan kaavoituksen, rakennussuojelukysymysten ja rakennuslainsäädännön tuntemusta sekä kykyä niiden soveltamiseen käytännössä.
Tiimipäällikön tehtäviin kuuluu vastata tiimin toiminnan organisoinnista, kuten työmäärien jakautumisesta ja työsuoritusten seurannasta sekä toimia tiimiläisten lähiesimiehenä. Esimiestyön lisäksi tehtäviin kuuluu kaikkien vaativuusluokan korjaus- ja uudisrakentamista koskevien lupien lupakäsittely ja toimiminen päättäjänä kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston delegointipäätöksen mukaisesti. Työ sisältää asiantuntijatyön lisäksi myös asiakaspalvelutyötä.
Haastatteluissa kiinnitettiin erityistä huomiota rakentamiseen liittyvän lainsäädännön tuntemukseen ja kykyyn neuvotella asiakkaiden kanssa mm. rakennuslupien myöntämisen edellytyksistä sekä kokemukseen esihenkilönä toimimisesta.
Rakentamisen lainsäädäntö on kaikille haastatelluille hyvin tuttu aikaisemmista työtehtävistä. **********
Kullakin hakijalla on aiempien tehtäviensä ja haastattelujen perusteella tuntemusta kaavoituksesta sekä sen soveltamisesta käytäntöön. **********
Kullakin haastatellulla hakijalla on aiemmassa työhistoriassaan kokemusta asiakaspalvelusta suunnittelutyöhön liittyen.
**********
Rakennusvalvontapäällikkö katsoo hakuasiakirjoihin ja haastatteluihin perustuvan kokonaisarvioinnin perusteella, että arkkitehti ********** on parhaat edellytykset hoitaa edellä kuvattuja virkaan kuuluvia tehtäviä.
**********
Detta beslut publicerades 19.10.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Salla Mustonen, vs. rakennusvalvontapäällikkö, puhelin: 09 310 26445