Vuokraus, toimitila, lisä- ja väistötilakäyttö, Laajalahdentie 23, IBM Kiinteistöt / Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

HEL 2021-010160
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 13. / 379 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto osoitteessa Laajalahdentie 23 sijaitsevan Munkkiniemen ala-asteen ja Munkkivuoren ala-asteen koulujen lisätilojen hankesuunnitelmasta

Nämnden för fostran och utbildning

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 1.9.2021 päivätystä IBM:n talossa osoitteessa Laajalahdentie 23 sijaitsevan Munkkiniemen ala-asteen ja Munkkivuoren ala-asteen koulujen lisätilojen hankesuunnitelmasta.

Hankesuunnitelma vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toiminnallisia tavoitteita. Lautakunta kiirehtii kuitenkin tilojen akustisten ominaisuuksien parantamista ja nykyistä laajemman piharatkaisun toteuttamista.

Lisäksi lautakunta painottaa hankkeen valmistumista sovitussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle. Kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa myös hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Lautakunta vaatii myös, että kaupunkiympäristön toimiala jatkossa laatii vuokrahankkeiden liitteenä olevat hankintarajataulukot yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa. Edellisillä toimilla on suuri vaikutus terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön muodostumiseen sekä toimialan käyttökustannuksiin.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Stäng

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on pyytänyt kasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa Munkkiniemen ala-asteen ja Munkkivuoren ala-asteen koulujen lisätilojen 1.9.2021 päivätystä hankesuunnitelmasta. Kohde sijaitsee osoitteessa Laajalahdentie 23, Munkkiniemen kaupunginosassa. Koulujen nykyiset tilat osoitteissa Tietotie1 ja Raumantie 2 ovat riittämättömät kasvaville oppilasmäärille eivätkä ne siten tue kaikilta osin toiminnallisia tavoitteita. Lisätilat on mitoitettu 140 oppilaalle. Perustelut tilahankkeen mitoitukselle on ilmoitettu tarveselvityksessä ja siihen ei ole tullut muutoksia.

Tilat on vuokrattu alun perin Munkkivuoren ala-asteen (Raumantie 2) peruskorjauksen väistötiloiksi (8/2017-6/2019), jonka jälkeen tilat on otettu Munkkivuoren ja Munkkiniemen ala-asteiden lisätilakäyttöön. Rakennuksessa on myös Hoplaxskolanin väistötilat osoitteessa Lokkalantie 9 toteutettavan perusparannuksen aikana. Liitteenä olevaan hankesuunnitelmaan on yhdistetty edellä mainitut tilaratkaisut.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstö on lausunut tiloista 3.11.2021. Liitteenä oleva työsuojelun lausunto huomioidaan tilojen lopulliseen kuntoon saattamisessa.

Tilaratkaisut tukevat peruskoulun opetussuunnitelman toteuttamista

Tilahankkeessa toteutetaan pedagogisesti toimivat, tarkoituksenmukaisesti mitoitetut ja joustavat tilat olemassa olevan rakennuksen mahdollisuuksien puitteissa. Tilat on suunniteltu suunnitteluohjeita soveltaen ja ne mahdollistavat oppijoille riittävän hyvän ympäristön oppia ja kasvaa.

Tilat suunnitellaan kaikille oppijoille sopiviksi, lasten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisympäristöksi. Tilojen yhteydessä olevan piha-alueen valvottavuutta, yhteisöllisyyttä ja liikunnallisuutta parannetaan Kivitorpankentän muutostöillä.

Väliaikaisilla lisätiloilla varmistetaan riittävät alueelliset palvelut korvaavien tilojen valmistumiseen saakka.

Hankkeen vaikutus tila- ja toimintakustannuksiin

Tilakustannukset koostuvat useasta määräaikaisesta vuokrasopimuksesta, joiden laajuuteen ja sisältöön on vaikuttavat lisätilojen sijoittuminen rakennuksessa sekä muutostöiden eteneminen. Eri koulujen lisä- ja väistötilatarpeiden ennakointi on johtanut siihen, että hankesuunnitelmassa esitetty vuokra-ala poikkeaa tarveselvityksen tavoitteista.

Ajalla 8/20-12/21 tilakustannukset ovat pääomavuokran osalta 597 754 euroa (17 kk) ja ylläpitovuokran osalta 201 225 euroa (15 kk).

Muutostöiden valmistumisen myötä 1.1.2022 alkaen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta perittävä Munkkivuoren ja Munkkiniemen ala-asteen lisätilan (1 083 htm²) vuokra on 345 048 euroa vuodessa (20,67 euroa/htm²/kk).

Akustisten muutostöiden myötä toimiva oppimisympäristö saavutetaan aikaisempaa pienemmällä vuokra-alalla.

Toiminnan käynnistämiskustannuksiin on varattu mm. irtokalustehankintoihin ja tietohallinnon hankintoihin n. 40 000 euroa, muuttokustannuksiin 9000 euroa ja siivouskustannuksiin noin 9000 euroa vuodessa.

Aikaisemmat päätökset, osallistaminen ja muu valmistelu

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt Munkkivuoren ja Munkkiniemen ala-asteiden lisätilojen tarveselvityksen 21.01.2020.

Koulujen lisä-/väistötila IBM:n kiinteistössä-hankesuunnitelma on hyväksytty Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostossa 1.9.2021.

Hankesuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä.

Henkilökuntaa on osallistettu käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämisessä.

Stäng

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 23.09.2021 § 81

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti

A
vuokrata Helsingin Munkkiniemessä, osoitteessa Laajalahdentie 23 sijaitsevan ja Oy IBM Finland Ab:n omistuksessa olevan tilan perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisä- ja väistötilakäyttöön 1.9.2021 päivätyn hankesuunnitelman mukaisesti. 01.01.2020 - 31.12.2021 yhteensä noin 2 833 htm² laajuisen tilan sekä 01.01.2022 - 30.06.2023 yhteensä noin 3 095 htm² laajuisen tilan enimmäishintaan 3 000 000 euroa siten, että vuokra-ajalta maksettava arvonlisäveroton, indeksikorjaamaton pääomavuokra on yhteensä enintään 1 490 000 euroa ja toiminnan edellyttämä investointikustannus on enintään 260 000 euroa. Lisäksi varaudutaan optioon 24 kk pääomavuokra yhteensä 1 200 000 euroa. Päätös tehdään ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa puoltavan lausunnon hankesuunnitelmasta.

B
oikeuttaa Kaupunkiympäristön toimialan asiakkuusyksikkö 1:n päällikön allekirjoittamaan Oy IBM Finland Ab:n kanssa tehtävän vuokrasopimuksen sekä tekemään vuokrasopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli asiakaspäällikkö Sanna Rautajärvi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä
tekninen johtaja
Kari Pudas
Lisätiedot

Sanna Rautajärvi, asiakaspäällikkö, puhelin: 310 32554

sanna.rautajarvi@hel.fi

Päivi Etelämäki, yksikön päällikkö, puhelin: 310 31871

paivi.etelamaki@hel.fi
Stäng

Detta beslut publicerades 26.11.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Föredragande

vs. perusopetusjohtaja
Taina Tervonen

Mer information fås av

Susan Niemelä, projektiarkkitehti, puhelin: 09 310 79657

susan.niemela@hel.fi

Bilagor

1. IBM Hankesuunnitelma 1.9.2021
2. Hankesuunnitelman liitteet
3. Työsuojelun lausunto

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.