Vahingonkorvaus, esinevahinko 20.9.2021, Siltasaarenkatu 16
Vahingonkorvaus, esinevahinko
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on 20.9.2021 esittänyt kaupungille 630 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakija on 20.9.2021 klo 10.45 pyörätiellä osoitteessa Siltasaarenkatu 16 ajanut pyörällään kohtaan, jossa on ollut käynnissä ajoradan maalaustyö. Vaatimuksen mukaan työmaan kohdalla ei ollut varoitusmerkkiä eikä kunnolla asennettuja kartioita, jotka olisivat tukkineet kulkua kohtaan, jossa maalaustyötä suoritettiin. Hakija oli ajanut märän maalin kohtaan seurauksin, että hänen pyöränsä osat olivat likaantuneet maalin roiskeista ja pyörän renkaat olivat hakemuksen mukaan menneet piloille. Myös hakijan pyöräilyhousut ja kengät olivat likaantuneet maalinroiskeista.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. Laki sallii kunnan antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito ovat laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Helsingissä alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan.
Siltasaarenkatu on luokiteltu I-luokan kunnossapidettäviin alueisiin.
Vahinkoalueella maalaustyötä suorittaneelta urakoitsijalta on pyydetty selvitys asiassa. Selvityksen mukaan vahinkopaikalla on ollut urakoitsijan alihankkijana toimineen tiemerkintäfirman työmaa vahingon tapahtuma-aikaan. Työtä on tehty osissa, jotta ylikulku ja liikennejärjestelyt urakan aikana toimivat. Saadun selvityksen mukaan alueen tietyön ennakkovaroitusmerkit ovat olleet paikoillaan koko työmaan ajan, niin myös tämän ajoradan osan maalaustyön aikana. Myös keltaoransseja sulkupylväitä (kartiot), joilla kiinnitetään tienkäyttäjien huomiota kulloiseenkin maalauskohtaan ja estetään kulku märälle alueelle, on ollut runsaasti käytössä.
Työmaa on ollut merkittynä joka suunnasta tultaessa mm. tietyömerkein. Tietyömerkillä varoitetaan työnalaisesta tieosuudesta, jolla saattaa olla työkoneita, työntekijöitä taikka työstä tai työn keskeneräisyydestä johtuvia vaaroja kuten irtokiviä tai kuoppia.
Lain mukaan kunnan velvollisuus on tehdä ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys. Kadun kunnossapitäjä vapautuu vahingonkorvausvastuustaan, jos se voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Asianmukaisen kunnossapidon tasoa arvioitaessa otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, vuorokauden aika sekä eri liikennemuotojen tarpeet.
Kaikkien tienkäyttäjien, kuten pyöräilijöiden, tulee ottaa olosuhteet ja varoitusmerkit huomioon ja noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta työmaa-alueella liikkuessaan.
Asiassa ei ole esitetty sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että kaupunki olisi laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään. Kaupunki on tehnyt kaikki tarvittavat toimenpiteet kulkemisen turvaamiseksi ajoratojen maalaustyömaan aikana.
Kaupunki katsoo edellisten perusteella, ettei ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53
Detta beslut publicerades 30.12.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Helena Loikkanen, lakimies, puhelin: 09 310 24512