Vahingonkorvaus, esinevahinko 28.9.2021, Itämerentori 1
Vahingonkorvausvaatimus, muu vahinko
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on 5.10.2021 esittänyt kaupungille 197,50 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijan takki on vaurioitunut 28.9.2021 kello 12.09 takertuessaan valaisinpylvääseen osoitteessa Itämerentori 1.
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kunnossa ja puhtaana asemakaava-alueella olevat kadut, torit, katuaukiot, puistot, istutukset ja muut näihin verrattavat yleiset alueet niiltä osin kuin ne kunnan osaksi on lain mukaan säädetty. Kunnan hallinnassa oleva tori, katuaukio, puisto ja muu näihin verrattava yleinen alue on kunnan pidettävä alueen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa.
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta ei sääntele tyhjentävästi kaikkea. Laissa ei oteta kantaa mm. katujen valaistukseen.
Helsingin alueilla ulkovalaistuksen suunnitteluohje ohjaa valaistuksen sijoittelua ja suunnittelua. Ohjeen tarkoituksena on ohjeistaa Helsingin kaupungin omistaman julkisen ulkovalaistuksen suunnittelua ja varmistaa kaupungille tuotettujen valaistussuunnitelmien yhtenäinen laatutaso sekä sisältö.
Vahinkopaikan valaistuksesta on pyydetty selvitys ulkovalaistuksesta vastaavalta taholta. Saadun selvityksen mukaan vahingon aiheuttaneelle valaisimelle on tehty kausihuolto 29.1.2019. Huolto sisältää lampun vaihtamisen, valaisimen puhdistamisen ja testauksen toimivuudesta. Valaisimien kausihuolto tehdään valmistajan ilmoittaman lampun polttoajan mukaan, jollei muita vikailmoituksia valaisimista tule.
Hakijan vaatimuksen saavuttua valaisin on tarkastettu asentajan toimesta. Tarkastuksen yhteydessä on tullut ilmi, että kyseiseen valaisimeen on kohdistunut ilkivaltaa, se on yritetty aukaista väkivaltaa käyttäen. Vahingon aiheuttaneen valaisimen ruuvin kantaan on ollut työnnettynä metallinen tikku ja toinen ruuvi on avattu. Näin ollen ruuvi on ollut ylhäällä ja lisäksi sen kannassa on ollut siihen kuulumaton terävä osa. Ruuvi siihen kuulumattomine osineen on ollut noin 1 - 1,5 senttimetriä ulkona valaisimesta.
Valaistusta tarkkaillaan säännöllisesti. Puutteista valaistuksessa voi kadun käyttäjä ilmoittaa kaupungin vikanumeroon vuorokauden ympäri. Ilmoituksen tullessa korjaaminen pyritään aloittamaan aina heti sen ollessa mahdollista. Itämerentorin valaistuksen puutteista ei ole tullut yhtään ilmoitusta kaupungin palautusjärjestelmään ennen hakijan vaatimusta.
Pelkästään ulkovalaisimen avattu ruuvin kanta ei yksin osoita kaupungin korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti.
Vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. Valaisinta ei ole tarkoitettu esimerkiksi nojailuun tai kiipeilyyn, vaan ainoastaan valaisemaan. Vahinkopaikalla on myös tilaa valita sellainen kulkulinja, ettei valaisimeen kohdistu kosketusta.
Vaikka vahingon aiheuttaneeseen valaisimeen on kohdistunut ilkivaltaa, katsoo kaupunki sen olleen käyttötarkoituksen vaatimassa kunnossa. Valaisin on kaupungin toimesta tarkastettu ja huollettu säännöllisesti ja suunnitelmien mukaisesti. Kaupungin palautusjärjestelmään ei ole tullut vahingon aiheuttaneesta valaisimesta muita ilmoituksia.
Kaupunki katsoo, että on toiminut huolellisesti valaisimen suhteen. Kaupungin puolelta ei ole myöskään todettavissa tahallisuutta tai tuottamusta. Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, ettei ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Tieliikennelaki (729/2018) 3 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53
Detta beslut publicerades 30.12.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506