Sopimus, kevyen liikenteen väylän rakentannustyöt ja laitteiden sijoittaminen rautatiealueella, kaupunkiympäristön toimiala ja Väylävirasto

HEL 2021-011543
Ärendet har nyare handläggningar
§ 65

Helsingin kaupungin ja Väyläviraston välinen sopimus kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien laitteiden sijoittamisesta rautatiealueelle sekä rautatiealueella tehtävästä työstä

Sektorchef

Päätös

Toimialajohtaja päätti allekirjoittaa sopimuksen kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien laitteiden sijoittamisesta rautatiealueelle sekä rautatiealueella tehtävästä työstä.

Sopimuksen tarkoituksena on oikeuttaa Helsingin kaupunki rakentamaan Väyläviraston hallinnoimalle rautatiealueelle jalankululle ja polkupyöräilylle tarkoitettu kulkuyhteys ja käyttämään aluetta mainittuun tarkoitukseen. Lisäksi sopimuksessa on sovittu muun muassa muista rautatiealueen käyttämiseen ja siellä työskentelyyn liittyvistä yksityiskohtaisemmista ehdoista siten, etteivät radanpidon ja rautatieliikenteen toimintaedellytykset ja häiriöttömyys vaarannu. Samalla Helsingin kaupunki oikeuttaa Väyläviraston käyttää rakennettavaa kulkuyhteyttä rautatien huoltotienä. Tämä sopimus korvaa aiemmin Väyläviraston antaman luvan (3.3.1999 / 310/836/99) tämän sopimuksen suunnitelmien rajaaman alueen osalta.

Valmistuttuaan jalankulun ja pyöräilyn yhteys kuivatusojineen ja siltoineen, sekä kulkuyhteyttä palvelevat valaisinpylväät ja johdot, sekä hulevesien tulva-allas penkereineen ja teknisine järjestelmineen ovat Helsingin kaupungin omaisuutta ja jäävät Helsingin kaupungin kunnossa- ja puhtaanapitovastuulle.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungissa, Haagan kaupunginosassa, Huopalahden aseman länsi-puolella ja Pasila – Kirkkonummi -rataosan pohjoispuolella, sijaitsee Väyläviraston hallinnoimalla rautatiealueella 2000-luvun alussa toteutettu jalankulku- ja pyörätie. Jalankulku- ja pyörätie on toteutettu Leppävaaran kaupunkiradan rakentamisen yhteydessä Ratahallintokeskuksen (nyk. Väylävirasto) Kaupungille myöntämän yksipuolisen luvan perusteella (Lupa kevyen liikenteen väylän (pikaraitti) sijoittamiseen Ratahallintokeskuksen alueelle välillä Pasila - Pitäjänmäki, Helsinki, 3.3.1999 / 310/836/99). Kaupunki on vastannut jalankulku- ja pyörätien kunnossapidosta tien rakenteineen, kaiteineen ja valaistuksineen. Väylävirastolla on ollut oikeus käyttää jalankulku- ja pyörätietä rautatien huoltotienä.

Helsingin kaupungilla on tarve parantaa nykyinen jalankulku- ja pyörätie jalankulun ja pyöräilyn laatukäytäväksi (ns. Baanaksi) Eliel Saarisentien alikulkusillan ja Huopalahden risteyssillan välisellä osuudella Yleiskaavan baanaverkon mukaiseksi (tullut voimaan 5.12.2018). Alueen katu- ja pyörätiesuunnitelmat on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 5.10.2021 ja puistosuunnitelmat 2.11.2021.

Helsingin kaupunki rakentaa kustannuksellaan Väyläviraston kanssa tehtävän sopimuksen 3 kohdan mukaiselle noin 11 500 m² suuruiselle käyttöoikeusalueelle (RN:o 91-403-2-123, 91-403-2-124, 91-403-2-816, 91-420-1-254, 91-420-1-1239) jalankulku- ja polkupyörätie kuivatusojineen ja siltoineen (jäljempänä kulkuyhteys) ja käyttää aluetta mainittuun tarkoitukseen. Lisäksi Helsingin kaupungilla rakentaa rautatiealueelle kulkuyhteyttä palvelevia valaisinpylväitä ja johtoja, sekä hulevesien tulva-allas ja penkereineen ja teknisine järjestelmineen (jäljempänä laitteet). Kulkuyhteys ja laitteet toteutetaan sopimuksen liitteenä olevien suunnitelmien mukaisesti.

Detta beslut publicerades 04.11.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Stäng

Mer information fås av

Katariina Hämäläinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 20706

katariina.m.hamalainen@hel.fi

Beslutsfattare

Silja Hyvärinen
kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Bilagor

1. Pitäjänmäen baanan käyttöoikeussopimus
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Kartta käyttöoikeusalueesta
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Asemapiirustus nro 31242/11
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Asemapiirustus nro 31243/11
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Asemapiirustus nro 31243/12
Bilagan publiceras inte på internet.
6. Piirustus nro 31243/200
Bilagan publiceras inte på internet.
7. Piirustus nro 31243/201
Bilagan publiceras inte på internet.
8. Yleispiirustus 28168-11
Bilagan publiceras inte på internet.
9. Suunnitelmapiirustus nro VIO/6040/1
Bilagan publiceras inte på internet.
10. Väyläviraston yhteyshenkilöt ja ohjeistus toimenpiteistä ennen töiden aloitusta/aloituskatselmusta
Bilagan publiceras inte på internet.
11. Sopimus Väylävirasto ja HSY 11.9.2020
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.