Tutkimuslupa, Siivousmenetelmien kehittäminen haitallisen kemiallisen ja mikrobiologisen altistumisen vähentämiseksi koulurakennuksissa

HEL 2021-011637
Ärendet har nyare handläggningar
§ 121

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2021-011637

Sektorchefen i sektorn för fostran och utbildning

Päätös

Toimialajohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 6/2024 saakka.

Päätöksen perustelut

********** ovat hakeneet tutkimuslupaa yliopistotasoiselle sisäilmatutkimukselle. Poikkitieteellisen tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää siivouksen aiheuttamaa altistumista kemiallisille ja mikrobiologisille epäpuhtauksille ja ilmanvaihdon merkitystä altistumisen vähentämisessä. Kyselytutkimuksen avulla selvitetään yleisesti käytetyt puhdistusaineet ja niiden yhteydet raportoituun oireiluun kouluissa. Luokkahuoneissa tehtävissä kenttätutkimuksissa testataan erilaisia haitallisen altistumisen vähentämiseen tähtääviä siivouskäytäntöjä.

CleanSchool-hanke on Suomen Akatemian rahoittama kansallinen tutkimushanke ja tutkimuksen vastuullisena johtajana Aalto-yliopiston sisäympäristötekniikan laitos. Hankkeessa ovat mukana Vaasan yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tutkimusaineisto kerätään ajalla 11/2021-6/2024. Tutkimusaineisto kerätään peruskoulujen ja lukioiden johdolle ja siivoushenkilöstölle lähetettävällä kyselyllä, haastattelemalla henkilöstöä ja havainnoimalla koulujen ja oppilaitosten tiloja. Tutkimuksen otoskoko on 100 (n=100). Kyseessä on poikkitieteellinen tutkimus.

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tehdään siivoushenkilöstölle ja heidän esihenkilöilleen kyselytutkimus, jossa tunnistetaan kouluissa yleisesti käytetyt puhdistusaineet. Osassa kouluja selvitetään, kuinka näiden kemikaalien käyttö siivouksessa mahdollisesti liittyy oireiden raportointiin. Oireiden raportointi on kerätty jo aiemmin näistä kouluista THL:n aiemmassa HEKStutkimuksessa ja datan käyttöön on anottu THL:n eettisen neuvottelukunnan puolto. Lisäksi hankkeessa tehdään laboratorio- ja kammiotestejä puhdistuskemikaalien päästöjen ja toksikologisten ominaisuuksien selvittämiseksi. Hankkeessa pyritään minimoimaan puhdistukseen liittyvä altistuminen simulaatioilla ja ilmanvaihdon automaation optimoinnilla.

Ensimmäisen vaiheen kyselyiden perusteella valitaan yhteensä 12 koulua hankkeen kenttätutkimusvaiheeseen, jossa selvitetään puhdistustoimien vaikutusta kemiallisiin, hiukkasmaisiin- ja mikrobiologisiin epäpuhtauksiin. Jokaisesta koulusta valitaan sattumanvaraisesti viisi luokkahuonetta, joissa tehdään em. epäpuhtauksien mittauksia (yht. 60 luokkahuonetta). Tämän tutkimusvaiheen aikana kouluja pyydetään muuttamaan siivoustapojaan siten, että käytetään mahdollisimman pieniä määriä ainoastaan niitä puhdistusaineita, joilla aikaisemmassa tutkimusvaiheessa todettiin olevan vähiten toksikologisia ominaisuuksia. Interventiot toteutetaan kahdesti, kuuden viikon ajan, syksy- ja kevätkauden aikana (olloin ulkoilman epäpuhtaudet ovat matalimmillaan ja korkeimmillaan) ja tuloksia verrataan koulujen normaalien siivouskäytäntöj en kuuden viikon perustasoon.

Tutkimus toteutetaan noudattaen Helsingin kaupungin korona-ohjeistusta.

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Tutkittavilta pyydetään kirjallinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkimusaineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Aineisto hävitetään tutkimuksen valmistuttua, viimeistään 8/2024.

Tutkimusaineisto ei sisällä henkilöiden tunnistetietoja. Tutkimusrekisteriin kerättävät tiedot on kuvattu tarkemmin tutkimuksen tietosuojailmoituksessa (liite 2).

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan päätöksen 3.8.2017 § 57 mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätöksen tutkimusluvasta tekee kunkin palvelukokonaisuuden johtaja omaa palvelukokonaisuuttaan koskevien tutkimusten osalta. Mikäli tutkimus koskee useamman palvelukokonaisuuden toimintaa, tekee päätöksen toimialajohtaja.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen ajalla 11/2021-6/2024 koulujen ja oppilaitosten työaikana.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen:
kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Detta beslut publicerades 03.12.2021

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Jukka Orava, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 78018

jukka.orava@hel.fi

Beslutsfattare

Satu Järvenkallas
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Bilagor

1. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k
2. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 21 k

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.