Hankinta, hankinnan keskeytys, 360-livevideokuvan ja laajennetun todellisuuden hyödyntäminen tapahtumatuotannossa, kaupunginkanslia

HEL 2021-011855
Ärendet har nyare handläggningar
§ 38

Hankinta, hankinnan keskeytys, 360-livevideokuvan ja laajennetun todellisuuden hyödyntäminen tapahtumatuotannossa, kaupunginkanslia

Näringslivsdirektör

Päätös

Elinkeinojohtaja päättää keskeyttää 360-livevideokuvan ja laajennetun todellisuuden (AR) hyödyntäminen tapahtumatuotannossa- hankintamenettelyn ja hankkia palvelun myöhemmin päätettävällä hankintamenettelyllä.

Samalla elinkeinojohtaja toteaa, että keskeytettävään hankintaan jätetyt tarjousasiakirjat eivät ole julkisilta osiltaankaan julkisia ennen kuin uusi hankintamenettely on ratkaistu (julkisuuslaki 621/1999, 7 § 2 momentti).

Päätöksen perustelut

Taustaa

Helsingin kaupunki on yhdessä yrityskumppaneiden kanssa etsimässä uusia teknologioita (5G, 360-video ja AR) hyödyntäviä tapahtuma-alan innovaatiota.

Helsingin kaupunkistrategian mukaisesti Helsinki on monipuolinen ja vetovoimainen tapahtumakaupunki. Sen takeena ovat edellytysten luominen mielenkiintoisille tapahtumille sekä huippulaatuinen ja helposti saavutettava kulttuuri. Näiden tavoitteiden saavuttamisessa uuden teknologian hyödyntäminen on keskeistä. Tapahtuma-ala on ollut kovan paineen alla pandemiasta johtuneiden rajoitteiden seurauksena. Myös tämä on osaltaan lisännyt tilausta entistä monimuotoisemmalle tapahtumakokemukselle. Myös tapahtumien ympäristövastuullisuus on teema, johon kaupunki kiinnittää enenevissä määrin huomiota sosiaalisen ja taloudellisen vastuullisuuden ohessa.

Hankintamenettely

Kilpailuhaasteessa etsittiin kokeiluja, joissa uusien 5G-, AR- ja kamerateknologioiden avulla tuodaan lisäarvoa erilaisiin yleisötapahtumiin. Kokeiltavat ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi tapahtuman toteutukseen, käyttäjäkokemuksen rikastamiseen tai ympäristövastuullisuuteen.

Ehdotettujen kokeilujen odotettiin liittyvän monimuotoiseen festivaaliin, jossa musiikki on pääroolissa, mutta mukana on myös useita muita tapahtuman elementtejä. Tällaisia muita elementtejä voivat olla esimerkiksi muu ohjelmasisältö, aktiviteetit, ruoka- ja juomapalvelut sekä logistiikka. Kokeiluideat voivat liittyä esimerkiksi keikkakokemuksen rikastamiseen eri tavoin, personoituun ja jaettavissa olevaan festivaalikokemukseen, virtuaaliseen ja reaaliaikaiseen aluekarttaan tai osallistumiseen ja yhteisöllisyyteen.

Tarjouspyyntöä jaettiin aktiivisesti usean eri kanavan kautta alkaen 15.9.2021. Määräaika tarjousten jättämiselle oli 8.10.2021 klo 16.00, johon mennessä saapui sähköpostitse yksi (1) tarjous. Tämän tarjouksen jätti Fincloud Oy.

Tarjouspyyntö

Tarjoukseen tuli kuvata vähintään seuraavat asiat:

- Perustiedot yrityksestä, sen kokemus valituista teknologioista sekä tapahtumiin liittyvä osaaminen
- Alustava toteutussuunnitelma; kerro konseptistasi ja prosessin etenemisestä. Huomioi tässä ratkaisussa käytetyt teknologiat sekä tarvittava laitteisto. Kuvaa myös konsepti osana Sidewaysfestivaalia
- Kirjaa myös, jos ratkaisu edellyttää tietynlaista laitteistoa tai muita edellytyksiä loppukäyttäjältä
- Kokeiluhankkeen hinta
- Kuvaa asiakkaalle tältä jaksolta jäävät materiaalit ja käyttöoikeudet
- Projektin parissa työskentelevä tiimi & kilpailuun sopivat referenssit (enintään 3 kpl)

Keskeyttämisen perusteet

Fincloud Oy:n tarjous ei täyttänyt tarjoukselle asetettuja vähimmäisvaatimuksia, sillä se ei sisältänyt alustavaa toteutussuunnitelmaa. Fincloud Oy:n tarjous hylättiin.

Hankinta keskeytetään, koska tarjouskilpailussa ei ole saatu yhtään hyväksyttyä tarjousta.

Toimivalta

Elinkeinojohtajan oikeus toteuttaa hankintoja perustuu kansliapäällikön päätökseen kaupunginkanslian hankintaoikeuksista 4.1.2021 § 3.

Detta beslut publicerades 05.11.2021

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Tapani Nevanpää, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36417

tapani.nevanpaa@hel.fi

Beslutsfattare

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja