Oikaisuvaatimus, lehtorin sijaisuus, Haagan peruskoulu, KASKO-01-1082-21

HEL 2021-012177
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 16. / 383 §

Oikaisuvaatimus lehtorin ottamisesta määräajaksi

Nämnden för fostran och utbildning

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka hän on tehnyt Haagan peruskoulun rehtorin 21.10.2021 tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Stäng

********** on tehnyt 28.10.2021 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen Haagan peruskoulun rehtorin 21.10.2021 tekemästä päätöksestä, jolla rehtori on ottanut Haagan peruskouluun sijoitettuun saksan ja ruotsin lehtorin virkasuhteiseen tehtävään määräajaksi 25.10.2021 - 9.12.2021 **********

Rehtori on antanut asiassa lausunnon.

Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle.

Hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegoineista 20.11.2019 (§ 100) tekemään päätökseen perustuen lehtorin määräajaksi ottaa rehtori.

Hakuprosessista

Saksan ja ruotsin lehtorin virkasuhteinen tehtävä määräajaksi on ollut julkisesti haettavana 6.10.2021-20.10.2021.

Rehtorin päätöksen ja lausunnon mukaan tehtävään haki hakuajan kuluessa 4 henkilöä, joista rehtorin käsityksen mukaan kukaan ei täyttänyt opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaisia kelpoisuusvaatimuksia molemmissa aineissa.

Hakuilmoituksessa haettiin saksan ja ruotsin lehtorin sijaista. Koska kysymys on ollut määräaikaisesta tehtävästä, hakuilmoituksessa on todettu, että kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Oikaisuvaatimuksesta

Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös olisi pitänyt olla oikaisuvaatimuksen tekijälle eduksi. Oikaisuvaatimuksessa todetaan mm., että oikaisuvaatimuksen tekijä ei päässyt haastatteluun, vaikka odotteli, ja otaksui, että tulisin kyseeksi, aikaisemman yhteydenoton johdosta, mitä hänellä oli ollut apulaisrehtoriin (viestittely ja puhelinkeskustelu). Hän tuo myös oikaisuvaatimuksessa esille näkemyksenä mahdollisesta syrjinnästä asiassa.

Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät lähemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta.

Lainsäädännöstä

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päätymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 5 §:ssä säädetään aineenopettajan kelpoisuudesta.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 23 §:n mukaan opetusta voidaan väliaikaisesti enintään vuoden ajaksi määrätä antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Tällainen henkilö voidaan kuitenkin määrätä antamaan opetusta yli kuuden kuukauden ajaksi vain, jos tehtävän edellyttämät kelpoisuusvaatimukset täyttäviä henkilöitä ei määräystä annettaessa ole saatavilla tai jos siihen on muu erityinen syy.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:ssä säädetään syrjinnän kiellosta. Työnantajan on kohdeltava viranhaltijoita tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole viranhaltijoiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.

Asian arviointi

Hakumenettelyn luonteeseen kuuluu, että vain osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Rehtorin lausunnon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijälle tarjottiin kolmea eri haastatteluaikaa. Rehtorin lausunnon mukaan koulun virka-apulaisrehtori yritti tavoittaa oikaisuvaatimuksen tekijää puhelimitse ja sähköpostilla ja lisäksi hänelle lähetetiin asiasta muistutusviesti. Rehtorin lausunnon mukaan torstaina 14.10.2021 oikaisuvaatimuksen tekijä vastasi virka-apulaisrehtorille sähköpostilla, että hän ei voi ottaa vastaan näin lyhyttä sijaisuutta asuinpaikkansa ja perhesyiden vuoksi, eikä siten voi ilmoittautua haastatteluun. Haastatteluun liittyvistä yhteydenotoista on kerrottu tarkemmin rehtorin lausunnossa.

Rehtorin lausunnon ja tehtävään valitun hakemuksen mukaan saksan ja ruotsin lehtorin virkasuhteiseen tehtävään määräajaksi valittu opiskelee Helsingin yliopistossa ja hänen pääaineensa ovat ruotsi ja saksa. Opinnot valmistuvat vuoden 2022 aikana. Rehtorin lausunnon ja hakemuksen mukaan tehtävään valittu on toiminut Helsingin kaupungin Arabian peruskoulun kielten opettajan sijaisena 1.2.-1.6.2021 (4kk). Rehtorin lausunnon mukaan tehtävään valittu on syyslukukaudella 2021 tehnyt ko. sijaisuuden yksittäisiä sijaispäiviä Haagan peruskoulussa. Rehtorin lausunnon mukaan tehtävään valittu on hoitanut annetut työtehtävän asianmukaisesti ja hän on saanut hyvää palautetta oppilaita ja huoltajilta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuksen ja oikaisuvaatimuksen mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä on kelpoinen opettamaan saksan kieltä. Hän on itse hakemuksessaan ja oikaisuvaatimuksessaan ilmoittanut, että hänellä ei ole pätevyyttä opettaa ruotsin kieltä peruskoulussa Suomessa. Lisäksi hakemukseen on merkitty yksi työkokemus peruskoulusta syksyltä 2019, joka on reilu kahden kuukauden pituinen.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Rehtori on harkintansa mukaan voinut valita soveliaimmaksi arvioimansa hakijan saksan ja ruotsin lehtorin virkasuhteiseen tehtävään määräajaksi. Kysymys on lyhyestä sijaisuudesta, joka on pitänyt täyttää nopealla aikataululla oppilaiden opetuksen turvaamiseksi. Tehtävään valittu on koulussa jo aikaisemmin tuttu ja hoitanut tehtävänsä rehtorin lausunnon mukaan asianmukaisesti. Rehtori ei ole valintaa tehdessään asettanut oikaisuvaatimuksen tekijää eri asemaan muihin hakijoihin nähden. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on itse ilmoittanut, että hän ei voi ottaa vastaan näin lyhyttä sijaisuutta, eikä siten voi ilmoittautua haastatteluun. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että rehtori olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin, mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä.

Esittelijä esittää edellä lausuttuun ja rehtorin lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.

Stäng

Detta beslut publicerades 26.11.2021

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Föredragande

vs. perusopetusjohtaja
Taina Tervonen

Mer information fås av

Anu Kangaste, johtava lakimies, puhelin: 09 310 87180

anu.kangaste@hel.fi

Bilagor

1. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 32 k
2. Rehtorin päätös
3. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 32 k
4. Hakuilmoitus
5. Tehtävään valitun hakemus
6. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 32 k

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.