Avustukset, myöntämisperusteet 2022, iäkkäiden ihmisten liikunnan ja kulttuuritoiminnan edistäminen, valtionperintörahat
Iäkkäiden ihmisten liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämiseen myönnettävien erillisten avustusten jakoperusteet ja erään sosiaali- ja terveystoimialalle osoitetun valtionperinnön käyttäminen (erillishaku 2022)
Päätös
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että vuonna 2022 sosiaali- ja terveystoimialalla käytetään iäkkäiden ihmisten arkiliikkumista edistäviin hankkeisiin valtionperintönä kaupungille saatuja varoja enintään 700 000 euroa järjestöille myönnettävinä avustuksina.
Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päätti avustusten hakuprosessista seuraavaa:
- Avustusten hakuaika on 10.1.–11.2.2022 klo 16.00 mennessä. Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää toimivaltansa mukaisesti avustuksista keväällä 2022.
- Sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää avustuksia iäkkäiden ihmisten arkiliikkumisen edistämiseen vuonna 2022 vuoden 2021 avustuskriteerien ja painopisteiden mukaisesti (sosiaali- ja terveyslautakunta 8.12.2020 § 263).
- Samaan käyttötarkoitukseen vuonna 2021 avustusta saaneisiin hankkeisiin voidaan hakea tässä haussa jatkorahoitusta, mikäli tarve jatkuvuudelle on selvästi perusteltu avustushakemuksessa.
- Avustuksista päätettäessä noudatetaan voimassa olevia kaupungin avustusten yleisohjeita (kaupunginhallitus 28.10.2019 § 723, liite 1) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntäminen avustusten jakoperusteita (3.9.2013 § 288, liite 2). Edellä mainituista ohjeista poiketen avustuksia voidaan myöntää myös uusille toimijoille, jos yhteisö on merkitty yhdistys-/säätiörekisteriin tai on todisteellisesti jättänyt ilmoituksen yhdistyksen/säätiön rekisteröimiseksi.
- Avustusta voivat hakea Helsingissä toimivat rekisteröidyt yhdistykset ja säätiöt. Avustettavaksi haettava toiminta voidaan toteuttaa yhteistyössä rekisteröimättömien yhteisöjen, toimintaryhmien ja ei-helsinkiläisten toimijoiden sekä esimerkiksi yritysten kanssa, mutta avustuksen käytöstä ja käytön raportoinnista vastaa hakijayhteisö.
- Avustusmäärärahat määritellään vuoden 2022 talousarviossa, joka hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 8.12.2021. Lautakunta tekee tämän päätöksen avustusten jakoperusteista ehdollisena. Avustukset ovat harkinnanvaraisia.
- Avustusten käyttöaika on 1.5.2022–31.5.2023.
- Avustusta saavilta edellytetään selvitystä avustuksen käytöstä ja sen yhteydessä vaikuttavuudenarviointia. Tarkemmat ohjeet ilmoitetaan hakukuulutuksessa.
- Koronapandemiatilanteen vuoksi edellytetään, että avustettavaan toimintaan sisällytetään aina myös ohjaus ja neuvonta koronatartuntojen torjuntatoimista sekä voimassa olevista suosituksista ja rajoituksista.
Käsittely
Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Mari Riila olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Talouspäällikkö Armi Vadén ja erityissuunnittelija Mari Riila ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.
Esittelijä ehdottaa, että sosiaali- ja terveyslautakunta osoittaa vuonna 2022 käytettäväksi iäkkäiden ihmisten arkiliikkumisen edistämiseen myönnettäviin avustuksiin järjestöille valtionperintönä kaupungille saatujen kuolinpesien varoja enintään 700 000 euroa.
Erillisen avustushaun jakoperusteet ja toteutus
Vuonna 2022 avustukset kohdennetaan kotona asuvien helsinkiläisten iäkkäiden ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä tukevaan toimintaan, joka lisää mahdollisuuksia liikkumiseen ja kulttuuritoimintaan osallistumiseen. Avustusehdoissa otetaan huomioon Helsingin hyvinvointisuunnitelman ja liikkumisohjelman arkiaktiivisuuden lisäämistä koskevat tavoitteet. Sosiaali- ja terveystoimialan avustukset kohdennetaan liikkumisen edistämiseen ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan avustukset kulttuuritoiminnan edistämiseen.
Avustushaku on kaupunginhallituksen kehotuksen mukaisesti valmisteltu sosiaali- ja terveystoimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan sekä kaupunginkanslian yhteistyönä. Jakoperusteissa painotetaan vuoden 2021 erillisavustushaun jakoperusteiden mukaisesti (sosiaali- ja terveyslautakunta 8.12.2020 § 263) erityisesti saavutettavuutta ja toimintaa, jolla vahvistetaan iäkkään ihmisen osallisuutta ja toimijuutta. Avustettavien hankkeiden tulee edistää yhtä tai useampaa seuraavista tavoitteista:
- lähiympäristön ja alueellisten liikkumismahdollisuuksien kehittäminen
- digitaalisten ja etänä toteutettavien liikkumiseen aktivoivien ratkaisujen kehittäminen
- vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen kehittäminen.
Avustuksen hakuohjeet julkaistaan joulukuussa 2021. Avustushaku avataan 10.1.2022, ja se päättyy 11.2.2022 klo 16.00.
Avustuksista päätettäessä noudatetaan kulloinkin voimassa olevia kaupungin avustusten yleisohjeita (liite 1) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten jakoperusteita (liite 2). Näistä poiketen avustuksia voidaan myöntää myös uusille toimijoille, jos yhteisö on merkitty yhdistys-/säätiörekisteriin tai on todisteellisesti jättänyt ilmoituksen yhdistyksen/säätiön rekisteröimisen. Hakukelpoisuuden laajentamisella tavoitellaan saatavan uudenlaisia innovaatioita ja toimintamalleja, rohkeita kokeiluja sekä uusien kohderyhmien tavoittamista.
Hakijoita kannustetaan luomaan uusia kumppanuuksia ja avustettava toiminta voidaan toteuttaa yhdessä muiden avustusta saavien kanssa. Hakijoilla voi olla kumppaneina myös rekisteröimättömiä yhteisöjä, toimintaryhmiä ja ei-helsinkiläisiä toimijoita sekä esimerkiksi yrityksiä. Avustusta eivät voi hakea yksityishenkilöt tai työryhmät yksinään. Toimijoista vähintään yhden tulee olla toimialan avustuskriteerien mukainen ja tämä avustuksen saaja vastaa avustuksen käytöstä, käytön raportoinnista sekä avustettavan toiminnan vaikuttavuuden arvioinnista.
Hakemukset arvioi ja valmistelee päätettäviksi sosiaali- ja terveystoimialan arviointiryhmä, joka käyttää harkintansa mukaan myös muita asiantuntijoita työnsä tukena. Avustusehdotusten valmistelussa sosiaali- ja terveystoimialan ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan arviointiryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä.
Toimivalta päättää valtionperintönä saadun omaisuuden käytöstä ja avustusmäärärahojen jakamisesta ja avustusten käytön valvonnasta
Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 9 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää valtionperintönä saadun ja toimialalle osoitetun omaisuuden käytöstä.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 18 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää lautakunnan käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta ja avustusten käytön valvonnasta.
Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi
Yhdistysten ja säätiöiden on mahdollista tukea ja täydentää kuntatoimijoiden palveluja. Ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia voidaan parantaa myöntämällä avustuksia, joiden turvin lisätään heidän mahdollisuuksiaan osallistua liikkumiseen ja kulttuuritoimintaan.
Detta beslut publicerades 17.12.2021
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Mari Riila, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 46595