Tietopyyntö, Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän kokous 25.1.2022

HEL 2022-001004
Ärendet har nyare handläggningar
§ 34

Tietopyyntö pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 25.1.2022 kokouksen pöytäkirjasta ja tutkimusaineistosta

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö totesi, että tiedon pyytäjälle on toimitettu yksi pyydetty asiakirja. Muita pyydettyjä asiakirjoja ei toimiteta, sillä kaupungilla ei ole hallussaan pyydettyjä asiakirjoja.

Päätöksen perustelut

********** on pyytänyt koronakoordinaatioryhmän 25.1.2022 kokouksen pöytäkirjaa sekä suosituksen taustalla olevaa tutkimusaineistoa, josta käy ilmi, millä tavalla ja perusteella kuorolaulu on vaarallisempaa kuin esimerkiksi harrastajateatteri ja muu vastaa ryhmäharrastustoiminta, joiden osalta koronakoordinaatioryhmä suosittaa tilarajoitusten purkua. Tiedon pyytäjä pyytää tutkimusaineistoa, jossa on otettu huomioon myös se tosiseikka, että kuorot ovat pandemia-aikana tottuneet järjestelmällisesti käyttämään mm. seuraavia varotoimenpiteitä kuorotoiminnassa: ffp-maskit, jokaisen laulajan tekemä pikatesti ennen harjoitusta, turvavälit, tuuletukset, sekä täyden rokotussuojan varmistaminen ryhmän sisäisesti.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän kokouksesta 25.1.2022 on laadittu pöytäkirja. Asiakirja on luovutettu tiedon pyytäjälle 26.1.2022. Tiedon pyytäjän viittamaan suosituksen taustalla on pöytäkirjaan kirjatun mukaisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema arvio tapahtumien ja kokoontumisten koronavirukseen liittyvästä riskistä sekä ajankohtaiset kokoukseen osallistuneiden asiantuntijoiden arviot. Helsingin kaupungilla ei ole hallussaan mainitun THL:n suosituksen taustalla olevaa tutkimusaineistoa.

Koska kaupungilla ei ole hallussaan pyydettyä tutkimusaineistoa, ei näitä asiakirjoja voida luovuttaa tiedon pyytäjälle.

Detta beslut publicerades 08.02.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Stäng

Mer information fås av

Hanna Laine, Yhteyspäällikkö, puhelin: 09 310 36172

hanna.e.laine@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö