Yhteistyösopimus, Helsinki Partners Oy:n toiminnasta ja rahoituksesta

HEL 2022-001574
Ärendet har nyare handläggningar
§ 51

Yhteistyösopimus Helsingin Partners Oy:n toiminnasta ja rahoituksesta

Kanslichef

Päätös

Vs. kansliapäällikkö päätti hyväksyä liitteenä olevan palvelusopimuksen Helsingin Partners Oy:n (jäljempänä ”Yhtiö”) kanssa.

Sopimus on voimassa toistaiseksi.

Sopimuksen arvo määräytyy vuosittain kaupungin talousarviossa Yhtiölle varatusta rahoitusosuudesta (Kansliapäällikön päätös 6.2.2022, § 32 Kaupunginkanslian käytettäväksi osoitettujen keskitetysti maksettavien menojen jako osastoille vuonna 2022).

Sopimuksesta vuonna 2022 aiheutuvat kustannukset ovat yhteensä enintään 8 100 000 euroa. Kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 50 03, projektinumero 1013902106.

Yhtiö laskuttaa kaupungilta neljä kertaa vuodessa korvauksen, joka kattaa yhtiön toiminnan ja kehittämisen palvelusopimuksen mukaisesti sekä vuosittaisessa talouden- ja toiminnan vuosisuunnitelmassa määritellyt tehtävät. Maksettavan korvauksen määrää seurataan ja tarkistetaan toiminnan vakiintumisen myötä. Vuoden 2022 korvauksen lopullista kokonaismäärää arvioidaan loppuvuonna 2022, toteutuneen ja loppuvuodeksi suunnitellun toiminnan mukaisesti.

Edelleen vs. kansliapäällikkö oikeutti elinkeino-osaston matkailuyksikön matkailupäällikön toimimaan yhteistyön hallinnoijana, ja hyväksymään vuosittain tai tarpeen mukaan päivitettävät sopimusliitteet.

Päätöksen perustelut

Kaupunkistrategian mukaan Helsinki on houkutteleva kaupunki osaajille ja yrityksille. Kaupungin tavoitteena on aktiivisesti houkutella ulkomaisia yrityksiä ja investointeja sekä yrittäjiä ja työntekijöitä.

Helsingin kaupunginhallitus päätti 15.3.2021, § 189 perustaa Helsinki Partners Oy:n kaupungin kansainväliseksi investointien houkuttelu- ja markkinointiyhtiöksi. Yhtiö on keskeinen väline kaupungin kansainväliseen kilpailukykyyn ja vetovoimaan sekä elinvoimaisuuteen liittyvien tavoitteiden toteuttamisessa.

Helsingin omistusosuus yhtiöstä on 100 %. Kaupunginhallitus on 15.3.2021, § 189 hyväksynyt yhtiön omistajastrategian. Yhtiö toimii osana laajaa kansallista ja kansainvälistä ekosysteemiä sekä tekee ja kehittää tiivistä verkostoyhteistyötä niin kaupunkikonsernin sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Yhtiön tehtäviä ja toiminnan päätavoitteita ovat:

• kaupungin kansainvälisen kilpailukyvyn ja vetovoiman kasvattaminen
• kansainvälisten yritysten, investointien, osaajien ja vierailijoiden sekä B2B tapahtumien onnistunut houkuttelu Helsinkiin
• kaupungin kansainvälisen tunnettuuden ja brändin rakentaminen menestyksekkäästi
• toiminnan toteuttaminen johdonmukaisesti ja selkeässä suhteessa kaupunkistrategian toteutusta ohjaavien tavoitteiden ja painopisteiden kanssa.

Palvelusopimuksen tarkoituksena on sopia yhtiön perustamispäätöksen ja omistajastrategian linjausten määrittämissä puitteissa kaupungin yhtiöltä ostamista palveluista sekä varmistaa näin yhtiön jatkuvat toimintaedellytykset.

Yhtiö sitoutuu tuottamaan kaupungille ja kaupunki sitoutuu ostamaan yhtiöltä sen toimialan ja kaupungin yhtiölle omistajastrategiassa asettamien tavoitteiden ja palvelusopimuksen mukaisia palveluita.

Palveluiden tarkemmista yksityiskohdista laaditaan vuosittain sopijapuolten yhteisesti hyväksymä talouden- ja toiminnan suunnitelma. Vuosittainen talouden- ja toiminnan suunnitelma liitetään palvelusopimukseen. Vuoden 2022 talouden ja toiminnan suunnitelma liitetään sopimukseen Yhtiön strategiatyön valmistuttua keväällä 2022. Palvelusopimusta koskeva kaupungin ja yhtiön vuorovaikutus, suunnitelman mukaisen toiminnan raportointi ja aikataulut on sovittu erikseen yhteistyömallin kuvaus –liitteessä. Yhteistyömallin kuvaus –liitettä päivitetään tarvittaessa.

Yhtiö on uusi ja toimintaa koskeva strategia valmistuu vuoden 2022 aikana. Vuosi 2022 on yhtiön ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Vuoden 2022 kustannukset perustuvat arvioon toiminnan kohteista ja laajuudesta. Tästä syystä, ja käynnissä oleva pandemia huomioiden, vuoden 2022 toteutuvan korvauksen kokonaismäärää arvioidaan palvelusopimuksen yhteistyöryhmän toimesta loppuvuonna 2022.

Detta beslut publicerades 24.02.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anu Mänttäri, kehittämispäällikkö, puhelin: 36322

anu.manttari@hel.fi

Beslutsfattare

Tuula Saxholm
vs. kansliapäällikkö
Antti Peltonen
hallintopäällikkö