Vahingonkorvaus, autovahinko, 27.10.2021, Itäkeskus, Puhos

HEL 2022-002125
Ärendet har nyare handläggningar
§ 138
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Enhetschef

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 9.2.2022 esittänyt kaupungille 4 450,00 euron ja osittain vielä yksilöimättömän suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 27.10.2021 kello 15:30 ajettaessa kuoppaan Itäkeskuksessa Puhoksen parkkialueella. Hakijan kertoman mukaan keskellä ajorataa ollut suuri, veden täyttämä kuoppa jäi huomaamatta, koska parkkialue oli ruuhkainen. Hakija kertoo, että kyseessä on ilmajousituksella varustettu maastoauto. Vaatimuksessa kerrotaan, että ajoneuvon näyttöön on tapahtuman jälkeen ilmestynyt vika-ilmoitus, joka on myöhemmässä tarkastuksessa todettu kallistuksenvakaajan pumpun rikkoutumiseksi.

Kiinteistö, jonka alueella vahinko on tapahtunut, on kaupungin hallinnassa, joten kaupungin vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä arvioidaan sekä vahingonkorvauslain vastuusäännösten että maankäyttö- ja rakennuslain kunnossapitoa koskevien säännösten kautta. Maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa pitämään rakennuksen ympäristöineen sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset. Kaupungilla on kiinteistön omistajana ja haltijana vastuu alueen kunnossapitotoimien toteuttamisesta.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys kiinteistön kunnossapidosta vastaavalta isännöitsijältä. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on kaupungin kunnossapidettävä pysäköintialue. Pysäköintialueella on useita toimijoita ja rakenteellisen kunnossapidon vastuujaossa on ollut epäselvyyttä. Tilanne on saattanut vaikuttaa parkkialueen kunnossapidon tasoon, mutta kuoppia on paikattu aina tarvittaessa käyttökelpoisen kunnon ylläpitämiseksi.

Kuoppien syntyminen märkiin ajoratoihin johtuu ajoradalla olevasta vedestä, lämpötilan vaihtelusta 0 °C molemmin puolin sekä ajoneuvojen renkaiden kuluttavasta yhteisvaikutuksesta. Asfaltti on huokoista, joten vesi pääsee tunkeutumaan sen rakenteisiin. Jäätyessään vesi laajenee ja alkaa hajottaa asfaltin rakennetta. Näin ollen olosuhteiden ollessa kuoppien syntymiselle otolliset, saattaa isokin kuoppa syntyä hyvin nopeasti, jopa muutamassa tunnissa. Kuopan muodostumista tiettyyn paikkaan ei voi etukäteen ennakoida.

Pelkkä asfaltin päällystevaurio ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kaupungin vahingonkorvausvastuu konkretisoituu vain, mikäli kaupunki on laiminlyönyt velvollisuuttaan pitää alue käyttökelpoisuuden vaatimusten edellyttämässä kunnossa.

Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Vahingonkärsijän oma myötävaikutus voi alentaa tai poistaa kunnossapidosta vastuussa olevan korvausvastuun. Vaikka päällystevauriot olisivatkin joskus hankalia havaita, ajoneuvojen kuljettajia sitovat silti tieliikennelain säännökset. Ajoneuvon kuljettajan on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.

Kaupungilla on oltava kohtuullinen aika korjata päällystevauriot, sillä asfalttipintoja ei voida pitää reaaliaikaisesti kaikilta osin täysin kunnossa. Kaupungilla on mahdollisuus korjata päällystevaurio vain, jos se havaitaan tarkastusten yhteydessä tai jos tienkäyttäjä ilmoittaa siitä kaupungille. Kaupungin palautejärjestelmän saapuneet palautteet pyritään käsittelemään viiden arkipäivän kuluessa. Tässä tapauksessa kaupungin palautejärjestelmään ei ole tullut muita palautteita kyseisestä kuopasta, ei edes hakijan kuoppaan ajon jälkeen. Tämä puoltaa sitä, että kuoppa ei ole aiheuttanut vaaraa. Lisäksi, asiantuntijan antaman arvion mukaan hakijan ajoneuvo on rakennettu ajettavaksi maastossa ja kestämään suuremmatkin korkeuserot.

Asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkopaikalta on löytynyt kuoppa, joka ei ole aiheuttanut vaaraa tai muita vahinkoja. On myös mahdollista, että kuoppa on ollut vaikeasti väistettävissä parkkialueen liikenteestä johtuen, mutta kaupunki ei kuitenkaan ole saanut muita vahingonkorvausvaatimuksia kyseisen kuopan johdosta eikä palautejärjestelmään ole tullut muita palautteita parkkialueen kuoppaan liittyen. Tämä puoltaa sitä, että vahinkopaikalla on ollut mahdollista ajaa ilman vaurioita. Parkkialueella on mahdollista ajaa vain alhaisella nopeudella, ja kuten hakijakin mainitsee, vahinkopaikka on ollut ruuhkainen. Vaatimuksessa esitettyjen vaurioiden ja kuoppaan ajon syy-yhteys jää näyttämättä, erityisesti maastoon ajettavaksi rakennetun ajoneuvon ja alhaisen nopeuden ollessa kyseessä.

Edellä esitetyin perustein kaupunki ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 166 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 30.12.2020 § 53

Detta beslut publicerades 04.08.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Riitta Mäkelä, valmistelija, puhelin: 09 310 28382

kymp.korvausasiat@hel.fi

Beslutsfattare

Kaisu Tähtinen
yksikön päällikkö