Yhteisöraportit 2022
Helsingin yhteisöraportti 2/2022
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi yhteisöraportin 2/2022.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginvaltuuston hyväksymien konserniohjeiden mukaisesti kaupunginhallituksen konsernijaosto seuraa tytäryhteisöjen toimintaa ja tuloksellisuutta määräajoin laadittavien seurantaraporttien pohjalta.
Kaupunginkanslia on laatinut ohjeiden mukaisen seurantaraportin 2/2022. Raportin alussa esitellään lyhyesti Helsingin kaupungin konserniohjausta, omistajapolitiikkaa ja -strategiaa, konserniohjauksen keskeisiä tavoitteita ja sisältöä sekä hyvää hallinto- ja johtamistapaa kaupunkikonsernissa. Lisäksi luetellaan omistajaohjauksen toimenpiteitä ja konsernijohdon osat.
Tytäryhteisöillä on omistajastrategiat, jotka sisältävät muun muassa tytäryhteisökohtaiset tavoitteet ja niiden mittarit. Tavoitteiden ennustetut toteutumat esitetään yhteenvetona raportin alussa sekä yhteisökohtaisesti raportissa.
Raportin alussa on kooste tytäryhteisöjen arvioimista Ukrainassa käytävän sodan vaikutuksista yhteisöjen toimintaympäristöön sekä näkymä vuoteen 2022 ja kooste aikaisempien vuosien taloudellisesta kehityksestä.
Raportissa esitetään perustiedot kustakin yhteisöstä sekä niiden toimittamien osavuosikatsausten ja ennusteiden perusteella vuoden 2022 toiminnan ja talouden kehittymistä koskevat tiedot.
Seurantaraportti on esityslistan tämän asiakohdan liitteenä 1.
Liitteessä 2 esitetään markkinaehtoiset yhtiöt. Liite 2 on salassa pidettävä julkisuuslain perusteella, koska se sisältää yhtiöiden liikesalaisuuksia.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto 23.05.2022 § 64
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsi tiedoksi yhteisöraportin 1/2022.
Esittelijä
Lisätiedot
Pia Halinen, controller, puhelin: 310 25718
Tiina Leinonen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36109
Detta beslut publicerades 22.09.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Föredragande
Mer information fås av
Pia Halinen, controller, puhelin: 09 310 25718
Tiina Leinonen, erityissunnittelija, puhelin: 09 310 36109