Vahingonkorvaus, ajoneuvonsiirrosta aiheutunut haitta 8.4.-13.4.2022
Vahingonkorvausvaatimus, muu vahinko
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti osittain hyväksyä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Hakijalle korvataan kohtuulliseksi katsottu korvaus 148,00 euroa.
Päätöksen perustelut
Hakijan esittämät vaatimukset ja perusteet
Hakija on 26.4.2022 esittänyt kaupungille määrältään 500,00 euron vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo lähisiirrettiin osoitteesta Vuorimiehenkatu Kapteeninkadulle 8.4.2022 klo 18.48. Hakijalle on annettu sijaintipalvelusta ajoneuvon sijainniksi väärä osoite, jonka johdosta hakija etsi ajoneuvoaan Kapteeninkadulta sekä sen lähikortteleista. Ajoneuvoa ei löytynyt, joten hakija lähti taksilla kotiin noin 1,5 tunnin etsimisen jälkeen. Seuraavana päivänä 9.4.2022 hakija oli yhteydessä kaupungin asiakaspalveluun, joka ei johtanut asiassa eteenpäin, joten hakija jatkoi omatoimisesti ajoneuvon etsimistä. Ajoneuvoa ei löytynyt. 10.4.2022 hakija teki rikosilmoituksen ajoneuvon katoamisesta olettaen, että se on varastettu. 11.4.2022 hakija asioi jälleen kaupungin asiakaspalvelun kanssa, mutta sieltä saaduista neuvoista ei ollut apua asian etenemisessä. 12.4.2022 kaupungin asiakaspalvelusta lähetettiin kuva ajoneuvon sijainnista, joka osoittautui edelleen vääräksi. 13.4.2022 hakija sai yhteyden pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalveluiden pysäköintipalvelut-yksikön päällikön sijaiseen, jonka jälkeen hakija sai ajoneuvonsa sijainnin selville. Hakija on pyynnöstä täsmentänyt vaatimuksen määrän muodostumista. Hakijan vaatimus kohdistuu taksimaksuun, siirtomaksuun, ajoneuvon etsimisestä aiheutuneisiin kuluihin (siirtymiset ja menetetty työaika), tilapäiseen haittaan ja myöhästyneeseen käsittelyyn.
Sovellettavat säännökset
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä kunnossa.
Ajoneuvojen siirrosta annetun lain nojalla kaupungilla on oikeus suorittaa ajoneuvolle lähisiirto, jos pysäköidystä ajoneuvosta aiheutuu haittaa tiealueella tapahtuvalle kunnossa- tai puhtaanapidolle taikka korjaus tai rakennustyölle. Ennakkoon tiedossa olevasta työstä on ilmoitettava asianmukaisin alueelle sijoitetuin merkein tai ilmoituksin vähintään kahta vuorokautta ennen suunniteltua siirtoa. Siirrosta on lain mukaan laadittava pöytäkirja.
Ajoneuvon omistaja tai haltija on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirtojärjestelyistä, siirtämisestä, säilyttämisestä ja hallinnoinnista sekä hylätyn ajoneuvon tai romuajoneuvon jätehuollosta aiheutuneet kustannukset. Siirron toimittavan viranomaisen on korvauspäätöksellään vahvistettava korvauksen määrä. Päätös on annettava tiedoksi omistajalle, haltijalle tai kuljettajalle tavallisella tiedoksiannolla.
Vahingonkorvausvastuun edellytykset
Vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli tässä tapauksessa lähisiirron suorittajan on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Viranomaisen antama tapauskohtainen neuvonta, joka on yhteydessä hallintopäätökseen, katsotaan lähtökohtaisesti julkisen vallan käyttämiseksi. Julkisyhteisö kuten kunta on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Korvausvastuun edellytyksenä on asiaa hoitaneen virkamiehen tai työntekijän virhe tai laiminlyönti.
Julkisyhteisöllä ei ole korvausvastuuta, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia on noudatettu. Kaupunki katsoo, että siirronvalvojan virheellinen merkintä on valitettava tapahtuma. Väärän osoitetiedon kirjaaminen on pikemminkin johtunut inhimillisestä vahingosta kuin virheestä.
Asiassa saadut tiedot ja selvitykset
Asiassa on pyydetty selvitys pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalveluiden pysäköintipalvelut-yksiköstä. Saadun selvityksen mukaan hakija oli pysäköinyt ajoneuvonsa siirtokehotuksen vaikutusalueelle, josta ajoneuvo oli lain mukaisin perustein siirretty. Siirtoraporttiin oli kirjattu ajoneuvon jättöpaikka virheellisesti. Siirronvalvoja ei huomannut virheellistä merkintää ennen hakijan yhteydenottoa. Kaupungin asiakaspalvelua on ohjeistettu olemaan yhteydessä siirronvalvojaan, mikäli lähisiirretty ajoneuvo ei ole pöytäkirjaan merkityssä osoitteessa. Näin ei kyseisessä tapauksessa ole toimittu, jonka takia hakijan ensimmäisestä yhteydenotosta kului viisi vuorokautta, ennen kuin hakija sai tietoonsa ajoneuvonsa sijainnin.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Kaupunki katsoo, että väärän osoitetiedon kirjaaminen on johtunut inhimillisestä virheestä. Asian selvittämisen voidaan kuitenkin katsoa kaupungin osalta kestäneen kohtuuttoman kauan, joten kaupunki katsoo, että korvausvastuun edellytykset täyttyvät tässä tapauksessa.
Henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta. Korvaus aineettomasta vahingosta on luonteeltaan hyvitystä henkilövahingon aiheuttamasta elämänlaadun heikentymisestä. Sillä ei ole tarkoitus osaksikaan korvata vahingosta aiheutuneita taloudellisia seurauksia. Korvausta aineettomasta vahingosta suoritetaan pääsääntöisesti vain henkilövahingon yhteydessä ja vahingon välittömälle kärsijälle. (Karhu & Ståhlberg 2020.) Mielipahan, surun tai pelon tunteet taikka niitä vastaavat elämään kuuluvat epämiellyttävät tunnetilat eivät oikeuskäytännön mukaan ole vahingonkorvauslain nojalla korvattavia henkilövahinkoja (HE 167/2003 vp, s. 5).
Hakijan ajoneuvon siirto on suoritettu asianmukaisesti ja näin ollen siirtomaksu on ollut aiheellinen. Siirtomaksu perustuu kadun kunnossapitoa haittaavan ajoneuvon siirtämiseen ja siitä kunnalle aiheutuviin kustannuksiin.
Hallintolain mukaan vireille tullut asia on käsiteltävä ilman aiheetonta
viivytystä. Asian käsittelyaikaan vaikuttavat monet tekijät, kuten käsiteltävänä olevan asian laajuus. Kaupunki käsittelee vahingonkorvausvaatimukset pääsääntöisesti saapumisjärjestyksessä. Yleisesti käsittelyajaksi kaupunki on arvioinut 3-4 kuukautta, mutta yksittäistapauksessa käsittelyaika voi venyä pidemmäksi. Haastavan talven jäljiltä kaupungille on esitetty runsaasti vahingonkorvausvaatimuksia, jonka seurauksena käsittelyajat ovat venyneet. Kaupunki katsoo asian käsittelyn edenneen ilman aiheetonta viivytystä, joten kaupunki ei katso olevansa velvollinen maksamaan asian käsittelyn viivästymisestä.
Edellä esitetyn perusteella kaupunki katsoo olevansa asiassa osittain korvausvelvollinen. Kaupunki korvaa tositteen mukaisesti taksikulusta 48,00 euroa. Lisäksi kaupunki korvaa kohtuulliseksi katsomansa 100,00 euroa ajoneuvon etsimisestä aiheutuneista muista kuluista. Hakijan vaatimuksessa ilmoittamalle pankkitilille maksetaan yhteensä 148,00 euroa.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 3 luku 2 §, 5 luku 1 §
Laki ajoneuvojen siirtämisestä (1508/2019) 6 §, 10 §, 11 §
Hallintolaki (434/2003) 23 §
Toimivalta päätöksenteossa
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 30.12.2020 tekemän päätöksen § 53 mukaan hallinto- ja lakipalvelun lakipalvelut-yksikön päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 5 000 euroa.
Detta beslut publicerades 09.12.2022
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Tiia Strömberg, valmistelija, puhelin: 09 310 39930