Omatoimikäytön määräaikainen ikärajoitus, aluekirjastopalvelut

HEL 2022-008214
Ärendet har nyare handläggningar
§ 4

Kaupunginkirjaston aluekirjastopalvelujen omatoimikäytön määräaikaiset rajoitukset

Chef för områdesbibliotekstjänsterna

Päätös

Vs. aluekirjastopalvelujen johtaja päätti ottaa käyttöön omatoimikäytön määräaikaiset rajoitukset Herttoniemen, Laajasalon, Lauttasaaren, Suomenlinnan ja Viikin kirjastoissa.

Määräaikaisen omatoimikäytön rajauksen aikana alle 15-vuotiaat eivät pääse kirjastoon kirjastokortilla omatoimiaikana. Alle 15-vuotiaat pääsevät omatoimikäytön aikana kirjastoon huoltajan seurassa. Lisäksi omatoimikäytön aikana lisätään vartiointia ja omatoimikäytön ajat päivitetään siten, että ne painottuvat aamupäiväaikoihin. Rajoitukset astuvat voimaan kesäkuun aikana ja ne ovat voimassa 31.12.2022 asti.

Päätöksen perustelut

Määräaikaiset rajoitukset otetaan käyttöön jatkuvien omatoimikäytön käyttösääntöjen rikkomisten vuoksi.

Helsingin kaupungilla on palveluntuottajana velvollisuus tunnistaa kirjaston omatoimikäyttöön liittyvät riskit ja varmistua, ettei palvelusta aiheudu vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle (Kuluttajaturvallisuuslaki 920/2011, 5§). Kirjastojen omatoimikäytön aikana on ilmennyt häiriökäyttäytymistä, joka voi vaarantaa asiakkaiden turvallisuuden. Rajaamalla itsenäisen kirjaston omatoimikäytön 15 vuotta täyttäneisiin, voidaan paremmin hallita asiakkaiden turvallisuuteen liittyviä riskejä.

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajan 10.12.2021 vahvistaman toimintasäännön (kohta 10.3) mukaan kunkin palvelun toimintayksiköiden aukioloajoista päättää palvelun päällikkö.

Detta beslut publicerades 23.06.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Anne Mankki, kirjastonjohtaja, puhelin: 09 310 85079

anne.mankki@hel.fi

Saara Ihamäki, aluekirjastopalvelujen johtaja, puhelin: 09 310 85503

saara.ihamaki@hel.fi

Beslutsfattare

Anna-Maria Soininvaara
vs. aluekirjastopalvelujen johtaja