Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, henkilövahinko, 25.1.2022, LähiTapiola
Takaisinsaantivaatimus, liukastuminen, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Päätös
Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan takaisinsaantivaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakijan esittämät vaatimukset ja perusteet
LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö on 7.7.2022 esittänyt Helsingin kaupungilta takaisinsaantia maksamassaan liukastumisvahingossa vahinkonumerolla 3502204084. Vaatimus koskee 25.1.2022 noin kello 6.15 Leikkikujan jäisellä ja liukkaalla jalkakäytävällä sattunutta liukastumista. Takaisinsaantivaatimuksessa on vaadittu kaupunkia korvaamaan yhteensä 10 058,25 euroa liukastumisen aiheuttamista kustannuksista. Vaatimuksen mukaan hakija on oikeutettu takaisinsaantiin työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella.
Sovellettavat säännökset
Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.
Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikka on luokiteltu C-luokan kunnossapidettäviin alueisiin.
C-luokan kevyen liikenteen väylän aurauksen lähtökynnys on 5 cm lunta. Toimenpideaika on aurauksen osalta kahdeksan tuntia, kuitenkin niin, että klo 13 ja klo 4 välisenä aikana satanut lumi poistetaan klo 12 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika on viisi tuntia, kuitenkin niin, että klo 16 ja klo 7 välisenä aikana havaittu tuntuvasti lisääntynyt liukkaus torjutaan klo 12 mennessä. Toimenpideaika alkaa siitä, kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.
Vahingonkorvausvastuun edellytykset
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.
Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukselle eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.
Asiassa saadut tiedot ja selvitykset
Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä ja -tarpeista on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan alueella kunnossapitotöitä tehdään päivittäin kello 6.00-14.00. Vahinkopaikka on hiekoitettu vahinkopäivänä kello 7.08 ja vahinkoa edeltävänä päivänä aurausta on tehty kello 11.50. Tiedot perustuvat GPS-seurantaan. Auraus tehdään verkkoterää käyttämällä, joka jättää väylän pinnan karheaksi ja nostaa edelliset hiekoitukset pintaan. Selvityksen mukaan, vaikka vahinkopaikka on luokiteltu C-luokan kunnossapidettäviin alueisiin, on se vilkasliikenteinen väylä ja sen vuoksi muun kunnossapidon ja hiekoituksen tarvetta tarkastellaan päivittäin. Tarkkailua tehdään myös työnjohdon toimesta.
Kelikeskus seuraa sää- ja kelimuutoksia reaaliaikaisesti ja hälyttää kunnossapitäjää mm. liukkauden tuntuvasta lisääntymisestä. Kelikeskukselta ei ole tullut kaupungille hälytystä vahinkopäivänä. Jalkakäytävien liukkaudesta on varoitettu kaupungin omalla järjestelmällä vahinkoa edeltävänä aamuna.
Muita palautteita tai vaatimuksia liukkaudesta vahinkoalueella vahingon aikaan ei ole kaupungille tullut.
Ilmatieteenlaitoksen Kumpulan säämittausasemalla tehtyjen mittausten mukaan vahinkoa edeltävänä yönä lämpötila on ollut hiukan nollan yläpuolella ja lähtenyt siitä laskemaan siten, että vahinkoaikaan lämpötila on ollut nollan tuntumassa -0,9°C. Iltaa kohden on pakastunut. Sateita ei ole ollut ja mitattu lumen syvyys on ollut 16 senttimetriä koko vuorokauden ajan.
Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät
Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää esimerkiksi jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)
Kadun käyttäjät voivat omilla toimillaan pienentää onnettomuusriskiään varautumalla keliolosuhteiden muutoksiin ja ottamalla ne riittävästi liikkumisessaan huomioon (HE 281/2004 vp, s. 16).On tunnettu tosiasia, että lämpötilan sahatessa molemmin puolin nollaa astetta, liukkautta saattaa syntyä hyvästä kunnossapidosta huolimatta.
Yhteenveto ja johtopäätökset
Saatujen selvitysten perusteella vahinkopaikan kevyen liikenteen väylää on kunnossapidetty kaupungin normien mukaisesti. Sää- ja keliolosuhteet ovat olleet sellaiset, ettei vahinkopaikalla ole ollut tarvetta tehdä ylimääräisiä kunnossapidon toimenpiteitä. Muita palautteita ei kaupungille vahinkopaikan liukkaudesta ole tullut.
Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, ettei se ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §, 14 §
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §
Toimivalta päätöksenteossa
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 19.12.2022 tekemän päätöksen § 45 mukaan hallinto- ja lakipalveluiden lakipalvelut-yksikön päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 15 000 euroa.
Detta beslut publicerades 15.02.2023
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Mer information fås av
Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506