Hallintosopimus, rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen -projektin hankintayhteistyö

HEL 2022-009959
Ärendet har nyare handläggningar
§ 9

Rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen -projektin hankintayhteistyötä koskevan hallintosopimuksen allekirjoittaminen

Byggnadstillsynschef

Päätös

Rakennusvalvontapäällikkö päättää hyväksyä liitteenä oleva Rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen -projektin hankintayhteistyön hallintosopimuksen allekirjoitettavaksi.

Rakennusvalvontapäällikkö päättää lisäksi valtuuttaa Tampereen kaupungin toimivaltaisen viranhaltijan hyväksymään ja allekirjoittamaan projektiin liittyvät hankintoja koskevat ratkaisut ja päätökset.

Sopimus tulee voimaan ja sitoo Helsingin kaupunkia lopullisesti vasta, kun tämä päätös on saanut lainvoiman ja sopimus on allekirjoitettu.

Perustelut

Sopimus koskee kuntien hankintayhteistyötä Rakentamisen yhteisten Topten-käytäntöjen digitaalisen tuotanto- ja julkaisualustan kehittäminen -hankkeessa (myös TOP10-alustan kehittämishanke). Sopimuksen tarkoituksena on tehdä hankintayhteistyötä TOP10-alustan kehittämishankkeeseen liittyvien hankintojen kilpailuttamiseksi sekä sopia hankintoihin liittyvästä päätöksenteosta ja sopimusten tekemisestä.

Hankkeessa on mukana 10 kuntaa. Hankkeen päähakijana ja hallinnoijana toimii Tampereen kaupunki. Hankkeeseen kuuluvat Tampereen kaupungin lisäksi seuraavat kaupungit: Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Lahti ja Pori. Hankkeelle on perustettu ohjausryhmä, johon kuuluvat edustajat kaikista hankkeen osatoteuttajakunnista sekä Rakennustarkastusyhdistys RTY ry:stä, jonka kanssa hankkeessa tehdään yhteistyötä. Hankkeen toteuttamisaika on 9/2021–10/2023.

Valtiovarainministeriö on myöntänyt 23.6.2021 päivätyllä päätöksellään VN/2777/2021 hankkeelle avustusta enintään 205 000 euroa. Kuntien yhteenlaskettu omarahoitusosuus hankkeen kustannuksista on 105 000 euroa (10 500 euroa/kaupunki), joka katetaan omana työnä. Hankkeen kokonaisbudjetti on siten 310 000 euroa. Hankintojen osuus kokonaisbudjetista on noin 100 000 euroa (10 000 euroa/kaupunki).

Hankintayhteistyö järjestetään sopijapuolten kesken kuntalain (410/2015) 54 §:n tarkoittamana sopimusyhteistyönä soveltaen hankintalain (1397/2016) 21 §:n mukaista järjestelyä. Sopijapuolet kilpailuttavat TOP10-alustan kehittämishankkeeseen liittyvät hankinnat hankintarenkaana. Tampereen kaupunki vastaa muiden kuntien puolesta hankintojen kilpailuttamisesta hankintalain (1397/2016) mukaisesti ja tekee hankkeeseen liittyvät hankintapäätökset sekä valmistelee ja allekirjoittaa hankintasopimukset kaikkien sopijapuolten puolesta hallintosopimuksessa tarkemmin määritellyin tavoin.

Sopimus tulee voimaan, kun kaikki sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja päättyy, kun TOP10-alustan kehittämishanke päättyy.

Toimivalta

Hankintayhteistyön hallintosopimuksen allekirjoittaa rakennusvalvontapäällikkö. Rakennusvalvontapäällikön päätösvalta asiassa perustuu Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:ään sekä Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan toimintasäännön kohtaan 12.1, jossa todetaan, että palvelun päällikkö allekirjoittaa palvelua koskevat sopimukset.

Detta beslut publicerades 14.10.2022

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Stäng

Mer information fås av

Leena Jaskanen, rakennnusvalvontapäällikkö, puhelin: 09 310 52211

leena.jaskanen@hel.fi

Aarno Alanko, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 26474

aarno.alanko@hel.fi

Ulpu Juvalainen, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26467

ulpu.juvalainen@hel.fi

Beslutsfattare

Leena Jaskanen
rakennusvalvontapäällikkö

Bilagor

1. Liite 1. Hallintosopimus hankintayhteistyöstä TOP10-alustan kehittämishankkeessa
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Liite 2. Hallintosopimukseen liittyvä yhteisrekisterisopimus
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Liite 2A. Osapuolten yhteyshenkilöt ja tietosuojavastaavat
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Liite 2B. Seloste rekisteritietojen käsittelytoimista
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Liite 2C. Rekisteriseloste
Bilagan publiceras inte på internet.
6. Liite 3. Hanketta koskeva avustushakemus 4.5.2021
Bilagan publiceras inte på internet.
7. Liite 4. Valtiovarainministeriön avustuspäätös 23.6.2021
Bilagan publiceras inte på internet.
8. Liite 5. VM ohje Digikannustin-rahoitusta saaneille hankkeille 27.1.2021
Bilagan publiceras inte på internet.
9. Liite 6. Hankkeen budjetti 28.9.2021
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.